Huomenna kisataan SOSE-mestaruudesta, mutta sitä ennen fiilistellään vielä syksyn muita huippuhetkiä. Soselaiset ovat viettäneet syksyä ainakin polkujuoksun, maastopyöräilyn, kiipeilyn, sopivien kivirastien etsimisen (hmm...) sekä tietysti suunnistuksen, suunnistuksen ja suunnistuksen merkeissä! Innokkaimmat ovat olleet startissa kolmesti viikossa, ja mikäs on ollut ollessa, kun syyssäät pysyivät pitkään leutoina eikä ole satanut turhan paljoa.
Itselleni yksi syksyn huippukohdista oli
Pihkaniskojen Syysroga 25.9.2016. Palaan siis hetkeksi kolmen viikon takaiseen leutoon syyspäivään.
Sunnuntaiaamu. Herätys soittamassa ennen kahdeksaa. Minua kai kuitenkin jännitti niin paljon, että olin hereillä jo reilusti ennen eikä uni meinannut tulla enää, kun aloin miettiä mukaan tarvittavia varusteita, maastoa, radan suunnittelun strategioita... Syysroga oli kolmas rogaining-kilpailuni. Luvassa oli paria astetta suurempi haaste kuin aiemmin: Noin vuosi sitten roga-debyytti Tuusulan rogassa oli varman päälle otettu kahden tunnin reippailu pururata- ja sprinttimaastoissa. Rastit olivat varsin helppoja suunnistajan näkökulmasta. Toinen - ja edellinen kerta - oli keväällä Helsinki City-O, sprinttisuunnistus roga-hengessä, kun rastien käyntijärjestyksen sai valita itse vaikka kaikki rastit piti hakea. Suunnitteluaikaa ei ollut, ja 10 km rataan meni reilut 2 tuntia.
Syysrogaan lähti Soseesta kaksi tiimiä: Killi ja Antti Team SOSEen nimissä sekä minä parina Hillan pitkäaikaisessa rogajoukkueessa Team Rocassa. Miehet jatkoivat perinnettään jo neljännessä Syysrogassa, meille Hillan kanssa tämä oli ensimmäinen laatuaan.
 |
| Team Roca ja Team SOSE edustusväreissä. |
Sarjaksi valikoitui pitempi kahdesta, 4 tuntia, ja maasto oli aivan eri maailmasta kuin aiemmilla roga-kerroillani. Onneksi olin käynyt tekemässä maastokartoitusta Sipoossa edellisenä päivänä
Itärasteilla - sattumalta osin samoissa maastonosissa, tietämättä rogan pari päivää aiemmin ilmoitettua lähtöpaikkaa. Tiesin siis mitä odottaa, eli ihan riittäviä korkeuseroja, paljon korkeita jyrkänteitä ryppäinä, avokallioita, tiheikköisiä ojia ja notkoja. Maasto huomioon ottaen minua huoletti oma jaksamiseni Hillan tunnetusti kovassa vauhdissa! :) Ei siis ihme, että aamulla jännitti.
Hillan rautainen roga-kokemus oli suureksi avuksi, kun suunnittelimme reittiä puolen tunnin ajan ennen metsään lähtöä (suunnitteluajan sai itse päättää tunnin lähtöhaarukassa). Apuna oli huomiokyniä sekä lankaa, johon näpertelin solmut 2 km:n välein Killin autokyydissä paikan päälle. Ihan kaikkia rasteja ei lähdettykään hakemaan, mutta kaikki 9 ja 6 pisteen arvoiset sekä suurin osa 4 pisteen rasteista oli tarkoitus leimata. Kahden pisteen rastit jätettiin pääasiassa optioiksi lisäkoukkauksille, jos näyttäisi olevan aikaa ja voimia matkan varrella.
 |
| Solmutettu lanka ja huomiokynä apuna reitin suunnittelussa. |
Otimme lähtökohdaksi 20 kilometrin kulkemisen, 5-6 km tuntivauhtia. Jossain vaiheessa tajusin, että se olisi pisin matka mitä olen tähän mennessä juossut metsässä yhtä soittoa. Ja tässä maastossa... sitä en uskaltanut ajatella sen kummemmin :D. Kartalle piirretyt reitinvalinnat syntyivät varsin jouhevasti neuvotellen, varsin yksimielisinä siitä, milloin otetaan polkua alle ja milloin mennään suoraan suunnalla.
Ensimmäinen rastimme oli hyvin lähellä lähtöä, ja sen löytäminen suoraan suunnitelman mukaisesti tuntui helpottavalta: tästä se lähtee, kyllä nämäkin rastit löytyvät! Kuljimme rastivälejä vuorotellen vetäen, välillä suuntaa tai maastonmerkkejä ääneen yhdessä varmistellen. Perässä tuleva ehkä muisti tarkistaa rastimääritteen. Alkumatkasta suurin osa rasteista löytyi ilman suurempaa etsimistä - vaikka rastipisteitä oli tiheiköissä, ja yksi jopa siirtolohkareen alla ryömittävän kokoisessa kolossa! Siinä oli vahvaa potentiaalia kaikkien aikojen hurjimmaksi kivirastiksi.
Seitsemännellä rastilla tuli ensimmäinen selkeä koukku, kun melko tyhjän rinteen kumpareet ja pienet jyrkänteet menivät sekaisin. Samoin useampikin rasti oli vierekkäisten tai päällekkäisten jyrkänteiden välissä, ja näissä kohdissa etsittiin välillä joko rastia tai riittävän turvallista reittiä sille. Erinäisiltä kiipeilysuorituksilta ei vältytty!
Valmiiksi kartalle piirretyn reittisuunnitelman toteuttaminen maastossa tuntui jännältä tavalliseen suunnistukseen verrattuna. Reittivalinnat on jo kerran mietitty eikä niitä tarvitse tehdä lennossa tai muistella, kun kartalla olevan punaisen viivan vilkaiseminen riittää. Joissain kohdissa arvioimme reittisuunnitelmaamme suhteessa maaston kulkukelpoisuuteen, mutta mitään isompia muutoksia emme tehneet.
Kauniin metsälammen kulmassa, kartan pohjoisimman rastin nurkilla Team SOSE ja Team Roca kohtasivat kulkien vastakkaisiin suuntiin, ja jälkikäteen vahvistui arvaus, että olimme kiertämässä rasteja päinvastaisessa järjestyksessä. Seuraavan kerran tavattiinkin maalissa.
Noin 5 ja 10 kilometrin kohdille merkityt tuntietapit saavutimme jonkin verran edellä aikataulusta. Alkuvauhti olikin reipasta, pari tuntia jaksoin juosta kunnolla. Sen jälkeen jyrkät nousut ja upottavat sammalmättäät alkoivat painaa jaloissa. Onneksi mukana oli riittävästi juotavaa ja energiageelejä. Olisin varmaan voinut tankata enemmänkin, jos olisin muistanut. Ihan joka rastiväli ei myöskään tarjonnut riittävän tasaista pohjaa juostessa syömiselle, kun siihen en ole vielä niin tottunut kaiken muun suunnistukseen kuuluvan multi-taskingin lisäksi.
Viimeistä neljännestä lukuun ottamatta vuorottelimme vetovastuussa, mikä tarjosi perässä tulevalle mahdollisuuden huoltoon sopivilla rastiväleillä. Itselleni vuorottelu tarjosi myös mahdollisuuden levähtää välillä suunnistuksen tuomasta puristuksesta ja yrittää pitää juoksu mahdollisimman rentona, jotta jaksaisin loppuun asti. Perässä juostessa oli hauska huomata, miten Hilla spurttasi aina kun tulimme polulle tai rastilippu tuli näkyviin. Jäin hetkessä monta metriä lisää :D. Loppua kohden kun väsyin, Hillan sininen juomareppu katosi välillä melko kauas puiden väliin, mutta yritin pitää oman vauhtini tasaisena enkä lähteä hötkyilemään.
Lappee-Jukolasta tuli flashbackeja muutamaan kertaan, kun raivasimme tietä tiheikössä ja kuusen oksat räpsyivät naamalle. Mudasta ei onneksi ollut tietoakaan, maasto oli vuodenaikaan nähden kuiva. Muutaman leveämmän ojan yli piti hypätä, mutta niistäkin pääsin yli jalkoja kastelematta. Keskimääräistä kuivempi suunnistusreissu siis. Kun maastoa ajattelee, se sopi käsittääkseni hyvin treeniksi ensi vuoden Joensuu-Jukolaa ajatellen: korkeuseroja ja raskaampaa pohjaa riitti.
Aika monennella avokallioiden jyrkännerastilla tuli reissun jättipummi. Nautimme nopeaa avokalliopolkua pitkin juoksemisesta ja molempien keskittyminen sattui herpaantumaan samaan aikaan, minkä seurauksena juoksimme rastikohdan ohi seuraavalle kallioalueelle. Liian moni asia täsmäsi vierekkäisillä kallioilla, olennaisimpana ehkä se, että ennen nousua avokallioille molemmissa kohdissa oli pohjois-eteläsuuntainen oja tai suojuotti jyrkänteen juurella. Kuten yleensäkin, jälkikäteen sitä ihmettelee erityisesti sitä, miten ei aiemmin tajunnut, että on aivan väärässä paikassa. Tällä kertaa siihen meni erityisen pitkään, haravoimme sinnikkäästi kallioaluetta rastin löytämisen toivossa. Suunnistava mieli toimii tehokkaasti sovittaakseen maastoa ja karttaa yhteen silloinkin kun ne eivät ihan sovi.
Vasta kun olimme palanneet takaisin siihen kohtaan mistä avokallioalueelle tulimme, ojan ja polun risteykseen jyrkänteen juurella, jostain hiipi ajatus. Risteyksessä ollut kivi ei tuntunut sopivan karttaan (mutta kiviähän riitti, ei niitä kaikkia muutenkaan ollut kartassa!), oja vaikutti selkeämmältä kuin se juotti, jonka varressa kuvittelimme olevamme, ojalle laskeva rinnepolku liian jyrkältä... Tulin katsoneeksi karttaa sillä silmällä, että mitä jos olisimmekin väärässä paikassa, olisiko lähellä vastaavaa. Ja niinhän se oli, olimme innoissamme juosseet avokalliolla 150 metrin päässä rastista ja liian jyrkkää rinnettä alas kuvitellen vasta seuraavaksi nousevamme oikeille kallioille. Olimme jo luovuttamassa koko rastin etsimisen, kun päätimme vielä testata tätä uutta hypoteesia ja käydä kurkkaamassa rastia edellisiltä kallioilta. Ja sieltähän se löytyi, juuri sellaisten jyrkänteiden kohdalta mistä pitikin.
Onneksi olimme niin hyvässä aikataulussa, että isokaan pummi ei aiheuttanut kovaa kiirettä maaliin, mutta voimia ja joustonvaraa se vei loppumatkalta. Haimme kaikki loput aikomamme rastit, mutta ylimääräisiin pisteisiin minulla ei ollut enää voimia.
Karttakiemuramme ja muuta statistiikkaa Hillan mittarista löytyy
täältä ja kisan tulokset
täältä. Matkaa kertyi lopulta 17,8 km ja aikaa kului 3:44:29. Sijoituksemme oli neljän tunnin sarjassa 24., 2 sijaa Team SOSEen perässä. Tähän väliin tulee pakollinen selittely: jos olisimme huomanneet, että lopun kävelypätkistä huolimatta ollaan tulossa maaliin vartti etuajassa, olisimme luultavasti harkinneet maalin lähellä olevan 4 pisteen rastin käymistä, vaikka tuntuikin, että olin jo juossut jalat alta itseltäni. Todennäköisesti olisimme selvinneet koukkauksesta alle 13 minuutin vaikka kävellen, noussseet tasapisteisiin Killin & Antin kanssa ja ajalla ohi! Jossittelu on aina yhtä mukavaa ja kirpaisevaa :D.
Jälkikäteen karttaa katsoessa keksii tietysti vielä parempia reittivalintoja - olisivatko ne sitten maastossa olleet toteutettuja parempia, se jää ikuiseksi arvoitukseksi. Lisäksi joissain kohdissa tulee mieleen, että karttaan valmiiksi piirretty reittisuunnitelma saattaa aiheuttaa sen, että maastossa edetessä ei enää helposti huomaa kartalta kiertoja, joissa voisi samalla napata optioksi jätetyn pienemmän pistemäärän rastin.
Roga on kyllä mielenkiintoinen laji ja parisuunnistus hauskaa vaihtelua! Täytyy kartuttaa omaa kuntoa ja kestävyyttä lisää, jotta voisi joskus osallistua pitempään, vaikkapa 8 tunnin rogaan.
Suunnistuskausi alkaa siis olla lopuillaan, mutta seuraava huippuhetki on jo huomenna, kun SM-kisat käydään kauden viimeisillä Iltarasteilla Kivikon vallihaudoilla. Kuka ottaa kiinnityksen Kuukkeliin seuraavaksi vuodeksi?
Suunnistuksen viihdekäyttäjälle polkujuoksu on vahvaa mukavuusaluetta, näin yhden kisakerran kokemuksella. Lähtöviivalla tsemppasimmekin toisen ensikertalaisen polkujuoksijan, mutta viime Jukolassa olleen kanssa toisiamme: "selvittiin muta-Jukolasta, selvitään tästäkin!"
Suunnistuksen viihdekäyttäjälle polkujuoksu on vahvaa mukavuusaluetta, näin yhden kisakerran kokemuksella. Lähtöviivalla tsemppasimmekin toisen ensikertalaisen polkujuoksijan, mutta viime Jukolassa olleen kanssa toisiamme: "selvittiin muta-Jukolasta, selvitään tästäkin!"
