maanantai 22. huhtikuuta 2013

3 syytä rakastaa sohjoa

Parin talvisen korttelirasteilun jälkeen sain avattua kevätkauden Herttoniemen iltarasteilla 15.4. Vesisateesta, sohjoumpihangesta ja muovitaskun kotiin jäämisestä huolimatta keikka kannatti. Tracker väitti matkaa kertyneen 8 kilometriä 4 kilometrin radalla ja aikaakin kului 1:22. Mitäs pienistä, fiilis oli loistava.

Paloheinä puolestaan on aikasemmin ollut kavala kohde. Siellä olen kipittänyt tyytyväisenä petollisen helpon oloista pururataa, kunnes pienellä "oikaisulla" olen hukannut itseni ja sivistyksen täydellisesti kuusipöheikköön. Tänään 4 km lenkki sujui kuitenkin paria pummia lukuunottamatta ihan mallikkaasti. Herttoniemen ajasta tippui melkein puoli tuntia. Oppimiskäyräni jäljittelee lätkämailaa.

Onko joku keksinyt kivan tavan arkistoida rastikuitteja?
Näistä kokemuksista inspiroituneena halusin jakaa kanssanne saamani opit aloittelevan suunnistajan parhaasta kaverista. Sohjo, älä vihaa sitä, rakasta.

  1. Jäljet
    Ei kannata mennä sinne minne kukaan ei ole vielä mennyt. Mene sinne minne muut ovat menneet. Ne on varmaan ihan oikeassa.
  2. Lehdettömyys
    Koska sohjoa maassa, ei lehtiä puissa. Mahtavat näkymät! Ihanasti paistaa se oranssi rastimerkki tuolta 50 metrin päästä, näyttää hyvältä valkoista vasten. Ja meinasiko tuo Rajamäen Rykmentin keltapaitainen edellävipeltäjä kadota pusikkoon? Dream on.
  3. (Itse)petos
    Ei kyllä ole mitään järkeä yrittää juosta tässä sohjossa, fiksumpi kävellä ja säästää voimia paremmalle alustalle, saan ajan kyllä takaisin sitten. Tuostahan pääsee näppärästi koukkaamaan vähän aukean läpi, olisko vielä hankikanto - ai ei. Ai se onkin suoaukea, okei. No nyt oon täällä polviani myöten loskamössössä. Vitsit oon sankari! Saisko tästä hyvän fb-päivityksen? Ehkä kuvan kanssa.
Olispa juhannuksena lunta.