Korkkasin metsäsuunnistuskauden – tai niin luulin - viime
keskiviikkona Vantaalla Pihkaniskojen aluerasteilla. Rastit paljastuivat
katujuoksukisaksi, jonka suurin haaste oli itse juoksemisen lisäksi röökaavien
vantaalaisten väistely. (Anteeksi nyt vaan, mutta Koivukylässä tupakoidaan hämmästyttävän
paljon!) Ihan vakavasti ottaen, 5 kilometrin rata oli siten hyvin tehty, että
melko monet rastipisteistä oli onnistuttu saamaan vähän poluista sivuun
puistoihin ja metsiin, mikä piti homman mielenkiintoisena. Aikaa vitosella
vierähti noin 43 minuuttia, ja yhden höpöpummin lisäksi jokaisesta sekunnista
voi syyttää vain ja ainoastaan kuntoa. Sen verran helppo rata oli.
2. Oleta olevani jossain aivan muualla kuin missä todellisuudessa olet,
3. Lähde juoksemaan suuntaan x,
4. Kieltäydy itsepintaisesti katsomasta kompassia,
5. Kiroile mielessäsi – tai vaihtoehtoisesti ääneen - vanhentunutta karttaa, kun rakennuksia alkaa näkyä siellä, missä niitä ei kartan mukaan pitäisi olla, ja
6. Taputa itseäsi olalle.
2. Lue karttaa.
3. Juokse!
Torstaina suuntasin auton keulan kohti Järvenpäätä ja Keski-Uusimaa-rasteja.
Koska jalat olivat lähes shokkitilassa edellisen päivän juoksupyrähdyksen
takia, päätin ottaa kevyesti kolmosen radan. Jälkikäteen tämä osoittautui
kohelluksen määrän huomioiden hyväksi ratkaisuksi. Pari ensimmäistä rastia meni
hyvin, kunnes sorruin klassiseen pururatamaastomokaan. Jos haluat tehdä moisen,
niin alla ohjeet:
1.
Tule metsästä purtsille, 2. Oleta olevani jossain aivan muualla kuin missä todellisuudessa olet,
3. Lähde juoksemaan suuntaan x,
4. Kieltäydy itsepintaisesti katsomasta kompassia,
5. Kiroile mielessäsi – tai vaihtoehtoisesti ääneen - vanhentunutta karttaa, kun rakennuksia alkaa näkyä siellä, missä niitä ei kartan mukaan pitäisi olla, ja
6. Taputa itseäsi olalle.
Hahahaha. Myöskään yritykset korjata virhettä eivät kestäisi
päivänvaloa, joten en todellakaan aio jakaa gps-koordinaatteja osana tätä
blogausta. Kolmosen lastenradalla noin viiden minuutin pummista huolimatta voi
päästä melkein kymppisakkiin, mikä on tietenkin hassua. Lisäksi lohtushoppailin
rastien jälkeen Suunnistajan Kaupan –pakettiautosta itselleni uudet Boldit,
joten reissusta jäätiin tiliä lukuun ottamatta plussan puolelle. Valitsin muuten
turkoosien kenkien sijasta musta-keltaiset unelmat ihan vain siksi, että niissä
on sitä luotiliivimateriaalia (kevlar?).
Helsingin Suunnistajien iltarastikausi starttasi tänään Pirkkolassa,
mikä oli hyvä muistutus myös maksaa seuran jäsenmaksu. Porukkaa oli kuin
Jukolassa, ja auton saaminen parkkiin kesti tovin ja vaati ripauksen luovuutta.
Lähdin metsään vasta juuri lähdön sulkeutumisen aikoihin, minkä ansiosta suunnistaessa
sai olla melko rauhassa. Käytössä rasteilla oli ilahduttavasti Pirkkolan
pohjoispuolelle keskittyvä Pirkkola-Paloheinä -kartta, ja valitsemallani
kutosen radalla ”sai” jopa kiivetä Paloheinän mäen päälle. Rata oli ihan
parhaimmasta päästä, mitä olen Pirkolasta käsin koskaan mennyt, ja rastejakin
kutosen pätkälle oli saatu mahtumaan kivat 17 kappaletta. Paloheinän päässä
näkyi lisäkseni lähinnä ”kuivan kesän orava” –mallistoa, joten ei varsinaisesti
tarvinnut töniä jengiä tieltä metsässä. Matkalle mahtui yksi ihan naurettava
kierto, ajoittaista sekoilua juoksu/vallihaudoissa, enkä myöskään jaksanut
juosta niin kovaa kuin mieleni olisi tehnyt. Lopussa pääsin kuitenkin loppukireilemään
kanssasuunnistajan kera, minkä ansiosta rata meni ”reilusti” alle tunnin.
Nyt kolmen suunnistuksen jälkeen on hyvä muistuttaa itseään
asioista, joiden avulla voi parantaa suunnistussuorituksiaan ja pärjätä
rasteilla. Lista on suurin piirtein tällainen:
1.
Katso kompassia.2. Lue karttaa.
3. Juokse!
Nämä asiat yritän pitää jatkossa mielessäni ja kannustan
siihen myös muita Soselaisia. Aikuisempina vuosina Soseen kauden päätavoitehan
on ollut kesäkuussa Jukolassa, mutta tänä vuonna se on jo helatorstaina, kun
AirHannu järjestää Soseelle suunnistustreenit. Siellä pitäisi olla sitten sen
verran tikissä, ettei tarvitse hävetä ihan kamalasti. Jihuuuuh!