Tavoite asetettu - tonnin joukkoon Kuopiossa

Olemme ihan hämillämme. SOSE, joka on nollatasolta lähtenyt joukkue, on noteerattu isoissa medioissa (täällä ja täällä), mutta sen lisäksi olemme nyt käyneet keskusteluja suunnistusidoliemme kanssa. Huh, olemme otettuja!

Sen jälkeen kun hurahdimme lajiin harrastuksena, olemme toki seuranneet suomalaisten huippusuunnistajien menoa. Ja suomalainen suunnistushan on maailmanlaajuisesti korkeatasoista. Siksi meitä hämmentääkin isojen seurojen ja tunnettujen nimien tarjoama apu tällaiselle puulaakijoukkueelle! Pikkujoulujen aikaan juttelimme Twitterissä Hannu Airilan kanssa ja sovimme yösuunnistustreeneistä keväälle. Meitä alkoi jo nyt jännittämään :)

Tänään itse SP Finke auttoi meitä asettamaan tavoitteen Kuopio-Jukolaa varten.


Tavoite on asetettu!

Ei kai siinä, lenkkarit jalkaan ja lenkkipolulle. Jokaisen on parannettava omaa osuusaikaansa puolella tunnilla ja siten tavoite saavutetaan. Eiköhän se ole tehtävissä, vai mitä muut sanotte?

Puhetta suunnistuksesta, soseesta, kuukkeleista ja kivistä

Tämän viikon tiistai oli jännittävä päivä. Olimme Killin kanssa Ylellä nauhoittamassa pätkää Yle Puheen Liikuntatunti-ohjelmaan. 

Mutta olipa jänskää! Alun hermostuksessa pääsi jopa unohtumaan se, mistä meidän joukkueen nimi juontaa juurensa. Pahimmat ramppikuumeet karistettiin kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun meitä haastatellut Tiina Lundberg kysäisi: ”Mikä sai noin nuoret ihmiset innostumaan suunnistuksesta?”. Kysymys ja sitä seuranneet räkänaurut on valitettavasti poistettu lopullisesta haastatteluversiosta.

Ja olipa mahtavaa! Kaikki muistot syytöksistä liittyen suunnistuslahkolaisuuteen haihtuivat taivaan tuuliin, kun sai lätistä sydämensä kyllyydestä suunnistuksesta kansalliselle radiokanavalle. Ylen porukalla ei varmastikaan ollut materiaalista pulaa.

Ja olemmepa me viestijöitä! Sosehan luonnollisesti loi pikaisen radioviestintästrategian ennen tiistain haastattelua. Kun jälkikäteen tarkastelee koko joukkueen linjaamia tavoiteviestejä, jotka haluttiin saada haastattelussa kuuluviin, niin success rate on vähintäänkin tyydyttävä:

• ”Meidän saunailtasuoritustaso on suunnistusta korkeampi”: CHECK, lisäksi syyllistettiin vain viihdetapahtumiin osallistuneita hangaround-jäseniä.
• "Killi ja Ellu menee radioon ja kertoo asiat just niinku ne on”: CHECK, yritettiin ainakin.
• ”Ja lopuks tietty pitää muistaa kysyy saako lähettää terveisiä”: ei kysytty, mutta lähetettiin kuitenkin pasteijalle terveiset ja kiitokset.
• ”Peilipallo olisi hyvä mainita myös viimeistään terveiset-kohdassa”: äh, unohtu!
• ”Lahkolaisuus mainittava!” CHECK, CHECK ja CHECK!
• "Killi vois heittää jotain roisia Venla-läppää”: Killi! Ehkä läppä joukkueen yhteenhitsautumisesta menee löyhästi tähän kategoriaan.
• ”Kehukaa myös YLE Urheilun suunnistus-uutisointia”: CHECK, ei tosin päätynyt lähetykseen.
• Viestintästrategian ulkopuolelta mainittiin villeinä kortteina myös kuukkelit ja kivet.

Yle Puheen Mun tiimi –lähetys tulee radiosta näillä näppäimillä. Pätkä on kuitenkin kuunneltavissa myös myöhemmin Ylen sivuilta: http://yle.fi/puhe/ohjelmat/liikuntatunti/suunnistusosasto_suunta_etelaan_8577.html

Raatojuoksun maaliin – suunnistuskausi 2013 paketissa

Pyhäinpäivän aamu valkeni tällä kertaa vähemmän lumisena ja lupaavan aurinkoisena. Vaikka herätessä oli kironnut oman tyhmyytensä, muisti vielä nukkuvan kaupungin läpi aamuvarhaisella ajaessaan taas sen, että suunnistajan viikonloput todellakin ovat erilaisia. Varmaan jollain muullakin tavalla pyhäinpäivänsä voisi viettää, mutta ei tietenkään näin hyvällä.

Suuntana oli syksyinen metsä Söderkullan pohjoispuolella itäisellä Uudellamaalla ja suunnistuskauden perinteisesti päättävä, jo 36. kertaa järjestettävä Raatojuoksu. Kilpailu on avoin kaikille, niin ammattilaiset kuin amatööritkin pääsevät kisaamaan samalta viivalta – viime vuonna naisten 20 km pitkän matkan voitti Minna Kauppi. Tänä vuonna Minna ei metsässä viihtynyt, sillä matka jäi nyt kesken.

Alun perin Raatojuoksun raato oli se, joka tuli viimeisenä metsästä pois, mutta kilpailu tästä tittelistä johti siihen, että osa kilpailijoista ei ollut tullut ulos metsästä edes iltaan mennessä ja siksi sääntöjä piti muuttaa.  Raatoaika on  nykyään 15 km:n voittoaika + 2 tuntia ja se suunnistaja, joka ensimmäisenä tulee hyväksytysti maaliin tämän jälkeen on Vuoden Raato ja saa arvostetun RAATO -kyltin. Itselleni jäi epäselväksi, miten tähän titteliin tulisi suhtautua, jos sellainen kyltti kaulaan matkan jälkeen ripustettaisiin.

Pientä jännitystä oli ilmassa, polven tähystyksessä tehdystä ylimääräisten osien imuroinnista ja pintojen puhdistuksesta oli kulunut vain 31 päivää ja juoksu oli tällä välin jäänyt luonnollisesti kokonaan väliin. Kuntopyörä ja reisipenkki oli tullut sitäkin tutummaksi, mutta eipä siitä sinänsä apua tässä olisi. Testisamoilu Viikin viikonloppurasteilla oli toisaalta sujunut sen verran mallikkaasti, että metsään uskalsi lähteä.

Mukaan oli ilmoittautunut reilu 1200 silmämääräisesti melko normaalia kuntosuunnistajaa – kuivan kesän oravat eivät ainakaan dominoineet maisemaa. Matkoina sekä miehillä että naisilla oli tarjolla 20, 15 tai 10 kilometriä. Itselläni totta kai kymppi, metsämaratonit jätin nyt suosiolla muille. Lähtöpaikkana toimivalta Söderkullan koululta oli viitoitus polkuja pitkin 2,5 kilometrin päässä olevalle lähtöpaikalle, joten tämä pidensi jo itsessään varsinaista kokonaismatkaa ja kun päälle lisää normaalit kiemurat ja säntäilyt, tuli yhteensä pyörittyä itäisen Uudenmaan metsissä varmasti reilusti yli 15 kilometrin verran.

Järjestäjä oli luvannut maaston olevan pääosin hyväpohjaista avokalliomaastoa, jossa ei ole kovin suuria korkeuseroja. Väliin mahtui kuitenkin synkkiä kuusimetsiä ja peitteisempiä alueita ja jokunen hakkuualuekin. Itseään ei kuitenkaan tarvinnut alkaa hajottamaan varsinaisessa hakkuualuetetsauksessa vaan alueet pystyi hyvin kiertämään ja reitit olikin näin järkevästi suunniteltu.

Numerolappu rinnassa toi hieman ylimääräistä adrea, mutta yhteislähtö sujui lopulta hyvin. Homma muodostui nopeasti Jukolasta tutuksi jonossa juoksemiseksi, kun lähes kaikille mahdollisille reitinvalinnoille löytyi heti ainakin 10-20 etenijää. Suunnistustaitoa kuitenkin kysyttiin, sillä neljänneltä huoltorastiksi pystytetyltä rastilta alkoi hajonta, minkä johdosta metsässä pyöri väkeä sikinsokin. Tässä vaiheessa oli hyvä olla perillä siitä, missä oli menossa ja mihin oli pyrkimässä. Rastivälit alkuosuudella olivat varsin pitkiä, mutta ainakin itse etenin lähinnä karttamerkkejä seuraamalla kompassia vähemmän vilkuillen. Huoltorastilla ei ollut aikaa jäädä jogurtteja syömään, rusinat kyllä kelpasivat.

Savotta sujui varsin hyvin aina kymmenennelle rastille, millä kohdin sekä miehestä että jalasta loppui pati. Tästä eteenpäin eteneminen muistutti lähinnä naparetkeilijöiden etenemistä vastatuulessa. Ajatus kesken jättämisestä kävi pikaisesti mielessä, mutta kun kartalla lyhyin reitti maaliin, lämpimään suihkuun ja huoltoon oli nimenomaan rastireitti, ei tarvinnut tätä montaa sekuntia miettiä. Hitaasti, mutta varmasti maali lähestyi ryömintävaihteellakin ja maalissa leimatessa fiilis oli voittajan fiilis. Tavoite täyttyi, rastit löydetty ja maaliin alle kolmessa tunnissa ja taaksekin jäi vielä kymmenkunta suunnistajaa. Ja reilusti ennen Vuoden Raatoa! Tähän oli hyvä päättää suunnistuskausi 2013. Kokemuksena Raatojuoksu oli sen verran positiivinen, että ehkä ensi kaudella myös SOSEen syyskatsastukset voitaisiin pitää tässä yhteydessä.

Mitä kaudesta sitten jäi käteen? Päällimmäisenä on mielessä tietysti aivan mieletön Jukola-kokemus, maailman parhaalla suunnistustiimillä mahtavien tyyppien kanssa Jämsä-Jukola oli juttu, joka ei unohdu koskaan. Elossa selvittiin kaikki siitäkin, parannettiin viime vuoden sijoitusta ja jokainen kasvoi varmasti suunnistajana ainakin muutaman sentin. Ensi vuonna Kuopiossa lähdetään parantamaan taas suoritusta, suunnittelut ja valmistelut aloitetaan tuota pikaa. Perinteisissä SOSEen pikkujouluissa jaetaan varmasti jo alustavia osuuksia.

Mieleen on jäänyt toki myös SOSEen syyskatsastukset, lukuisat iltarastit pitkin viikkoa, syksyn viikonloppurastit, käsittämätön Ilolan viidakkosuunnistus, missä mikään ei toiminut, HS:n Jukola-koulu ja ryhmäsuunnistus, sprintit ja pysäköintiohjaajana toimiminen. Ennen kaikkea mukavassa porukassa ei ole koskaan tuntunut siltä, että tätä lajia tekisi jostain pakosta tai olisi tylsä lähteä metsään.

Ensi vuoden tavoitteista isoimpana on Kuopio-Jukola ja siihen valmistautuminen. Kuntopohjan rakentaminen on aloitettava saman tien, enää ei ole tekosyitä juoksutreenien laiminlyömiselle. Kartanluvussa ne korkeuskäyrät ja rastimerkit on nyt todellakin otettava haltuun. Rasteille aion palata huhtikuussa, kun iltarastit taas käynnistyvät. Touko-kesäkuussa sitten pitempiä ratoja ja katsotaan, jos SOSEen joukkohulluus tiivistyisi niihin kuuluisiin Paloheinän mäkijuoksutreeneihin. Yksin siitä ei tule mitään. Eikä varmaan porukalla naurulta siitäkään mitään.

Kuopiossa nähdään

Ilari

Suunnistus koettelee

Parin viikon metsätauon jälkeen odotukset olivat korkealla Kattilajärven iltarasteista. Sää oli helteinen, maasto tiedettiin kivaksi ja seurana Elde, joka viettää kuulemma "elämänsä suunnistuskesää". Olosuhteet olivat siis erinomaiset.

Mutta. Helle väsytti, kallioita ja mäkiä sai taistella, nilkat lenksui oudosti. Keskittyminen oli vaikeaa. Kolmannella rastilla pöljäilin väärällä mäellä ja hukkasin hetkeksi itseni kartalta kokonaan. Neloselle lähdin pinkomaan liian epätoivoisesti ja nyrjäytin nilkan kunnolla. Se siitä sitten, linkutin maalin kautta autolle kuskia odottamaan.

Meistä ei kumpikaan saanut aikaa. Elden onnistui sekä nyrjäyttää nilkkansa että pyllähtää alueen ainoaan vetiseen ojaan. Paluumatkalla yritimme vitsailla jotain suunnistajien märistä pöksyistä, mutta läppä ei oikein lähtenyt lentoon.

Sose-kaveri Annan kanssa yritimme taannoin vakuuttaa yhteistä ystävää suunnistuksen ihanuudesta: miten pää tyhjenee, keskittymis- ja päätöksentekokyky paranevat, koko perhe voi harrastaa yhdessä ja halpaakin on. "Te kuullostatte ihan joltain lahkolta," ystävä puuskahti vartin intensiivisen käännytystyön jälkeen. Jep, lisätään listaan vielä "opettaa nöyryyttä" ja "tarjoaa jaettuja (epä) onnistumiskokemuksia".

Suunnistusta ja samppanjaa!

Kuten kaikille suunnistuksen ystäville, myös Soselaisille päättyvä viikko oli hieno penkkiurheilujakso. Viikon varrella kukin Soselainen seurasi tahoillaan suomalaisten huikeaa kisamenestystä Vuokatin maastoissa ja Sotkamon keskustassa. 

WOC 2013:n suomalaisten kisamenestys ei ole kuitenkaan suinkaan ollut ainokainen Soselaisisa tässä kuussa ihastuttanut ja innostanut uutinen. Joukkuueemme tarkkaavaiset jäsenet tervehtivät ilolla Ilta-Sanomissa 6.7 julkaistua artikkelia, jossa kerrottiin Readingin yliopiston tekemästä tutkimuksesta. Tutukimuksen tulosten mukaan samppanjan nauttiminen saattaa parantaa spatiaalista muistia, joka puolestaan auttaa suunnistuksessa  (IS:n artikkeli: http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288580315762.html). 

MM-kisahurmio yhdessä edellä mainitun tutkimuksen kanssa kirvoitti Soseen porukassa ajatuksen kisastudion järjestämisestä "Suunnistusta ja samppanjaa" -teemalla. Ajatuksena olisi siis seurata MM-kisoja sampanjaa nauttien ja Suomen joukkueita kannustaen, ja idea saavutti toteutuksen asteen eilen viestilähetysten alkaessa. 

Jälkikäteen arvioiden voin suositella tätä konseptia kaikille suunnistuksen ystäville. Tämä siitäkin huolimatta, että varsinainen kuohujuoman nauttimisesta saavutettu hyöty jää arvioitavaksi vasta ensi viikon iltarastien jälkeiseen aikaan. Jos iltarastit eivät suju odotetusti, saattaa vika löytyä myös samppanjalasillisten välissä nautitusta kuohuviinistä, jolla ei luonnollisesti ole vastaavaa suunnistustaitoja parantavaa vaikutusta kuin aidolla samppanjalla. 

Hyvä Suomi ja hyvä Venla Niemi!

Pikkujoulugaalaan uusi palkintokategoria...

..."vuoden tunari"? Seuraava kokemus on pakko jakaa, ihan vaan meidän kesken.

3 viikkoa Jämsä-Jukolan jälkeen kävin Hakuninmaan Iltarasteilla, tavoitteena niin kuin aina tähänkin asti on ollut, juosta se itselle vielä saavuttamaton pummiton rata. Noh, tietäähän sen miten siinä kävi, ylilatautuminen kostautui heti alkumetreillä kun etsin helppoa ykkösrastia yli 10 minuuttia - ja fiilikset meni sitten siinä.

Tämä ei kuitenkaan ollut sinänsä mitään uutta, onhan näin käynyt ennenkin. Oudoksi taival muuttui vasta jatkorasteilla kun kompassin neula tuntui käyttäytyvän todella villisti. Muutamassa kohtaa olin aivan varma, että suunta oli yhtäkkiä muuttunut monta kymmentä astetta, välillä neula tuntui pyörivän tosi pitkään ja edestakas poukkoillen. Kerran tulin suunnalla suht lyhyen välin suoraan itään kun piti mennä pohjoiseen - luulisi sen nyt löytävän kun seuraa vain punaista neulaa??

Pääsin radan lopulta läpi, mutta kummasti päivän suoritus jäi kaihertamaan mieltä. Päätin suunnistustermein "nollata" mahdollisimman pian ja kävin kahden päivän päästä juoksemassa Aluerastit Pähkinärinteessä. Tällä kertaa rastit löytyivät helpommin, jos ehkä maastokin oli hieman helpompaa radan alkupuoliskolla.

Miten kahdessa päivässä suoritus voi vaihdella näin paljon? Tajusin sen hetki sitten. Vastaus 1: näitä sattuu, tällä harrastelijatasolla. Vastaus 2: suunnanottoa ei helpota Hakuninmaalla kokeilemani tyyli pitää vasemman käden etusormessa emitiä, samassa kädessä kompassia - ja samassa kämmenpohjassa kartan ja kompassin alla metallisia autonavaimia. Oho.

Soseista euforiaa!

Aivan hervottoman hyvä fiilis. Jossain 18. rastin kohdalla tajuan: mä löydän täältä pois, ilman itkua ja hammasten kiristystä. "Let me entertain you", laulaa Robbie kun kirmaan maaliin. Jes! Todellakin!

Kuusi tuntia myöhemmin kikatamme koko SOSE ruokapöydän ääressä, saunan raikkaina ja skumppalasit käsissä. 

"...ja sitten mä kauhoin sieltä suosta itseäni ulos." "Oikeesti en uskaltanut juosta kun maa oli täynnä kuukkelin pentuja!" Sanomme aika paljon "ohhoh" ja "huhhuh".

Käymme läpi karttoja, laskemme sijoituksia suhteessa itseemme, toisiimme, muihin. Vaadimme Jukola-appseja jotka herättävät, kertovat emit-kohtaiset tulokset ja tarkan etäisyyden mallasrastille. Keskustelemme urheilujournalismin seksismistä ja spekutamme peilipallon tarpeellisuutta tulevaisuuden Jukoloissa (ehdottoman tarpeellinen!)

Pääsimme kaikki hyväksytyillä suorituksilla maaliin. Yksi, toivottavasti lievä, loukkaantuminen. Seitsemän itsensä ylittänyttä soselaista sekä huipputason tukijoukot. Kiitämme!

SOSEen tulos Jämsä-Jukolassa: http://online.jukola.com/tulokset/fi/j2013_ju/kilpailijat/1352/ 

Breakfast of the champions

Aamu Jämsässä on valjennut selkeänä ja SOSE istuu aamupalapöydän ääressä Villa Tonttulassa. Lautasella on puuroa ja pannaria, tankkauksen perusaineksia. Keskustelunaiheet poukkoilevat kilpailumaaston pähkäilystä välikatossa yöllä juoksenteleviin hiiriin. Ilmassa on selkeästi jo jännitystä tulevasta kisakoitoksesta.

Karavaani siirtyy Himokselta kisakeskukseen seuraamaan Venlojen viestin alkua. Viimevuotiseen tapaan rakennamme SOSEelle tukikohdan teltta-alueelle ja ripustamme peilipallon katoksen kattoon. Sieltä on hyvä seurata kisan kulkua ja jännätä omaa juoksuvuoroaan.

SOSEen menoa voi seurata Twitterissä @teamSOSE tai @mamannis @saarare @kaisaleinonen @ilarimarz @annanen. Yle lähettää Jukolan Viestin tietysti suorana ja kuvasta voi yrittää bongata numerolapun 1352.

Tästä se lähtee! Onnea matkaan kaikille!

Korvien välissä

Neljän yön kuluttua kauden päätavoite on edessä. Vikat rastitreenit on nyt juostu, edessä enää armoton hiilari- ja nestetankkaus sekä ennen kaikkea henkinen valmistautuminen.

Koska itse olen menossa ensimmäistä kertaa Jukolaan tai ylipäätään suunnistuskisoihin, tuo suorituksen henkinen puoli on täysi mysteeri. SOSEen kokeneemmilta jäseniltä (iso kiitos etenkin Eldelle!) olen oppinut muutamia mantroja, joiden avulla pitäisi pärjätä. Treenirasteilla nämä on todettu oikein toimiviksi, toivottavasti pää pysyy kasassa myös Jämsässä.

Löytynyt rasti herättää lämpimiä tunteita.

"Tee päätös ja pidä se" on elämänhallinnan ykkönen. Toimii metsässä, toimistossa ja lastenkasvatuksessa. Kun rastiväliä on päässyt jonnekin puolen välin tienoille, mieli antaa helposti periksi. Jos nyt kuitenkin tien eikä suon kautta, jos mä sittenkin teen ensin ton toisen homman ja ei, ei sun tartte siivota huonetta kokonaan. Pitäisi vaan muistaa että reitin muutoksesta koituu aina lisäkustannuksia, jotka harvoin saa katettua "parempaan" reittiin vaihtamalla. Tee päätös. Pidä se. Kiität itseäsi seuraavalla rastilla.

"Suunnistus kostaa aina." Suunnistus on zenmäistä mielentyyneyttä vaativa laji. Kaikki suuret tunnekuohut ovat pahasta ja haittavat suoritusta. Pahimpia ovat ne onnistumista seuraavat hybrikset, joiden vallassa ei malta keskittyä ja tehdä harkittuja päätöksiä, vaan luottaa johonkin mystiseen seuraavallekin rastille johdattavaan kuudenteen aistiin. Se ei koskaan toimi.

"WWMKD?" (What Would Minna Kauppi Do?) Jos tuntuu ettei omat rahkeet riitä, voi yrittää hakea johdatusta pätevämmältä taholta. Tämä on mantroista ehkä lempparini ja myös se vaikein noudattaa. Rastivälille on niin monia reittivaihtoehtoja, miten valita kaikista mahdollisista radoista se paras? WWMKD? Olisi jo seuraavalla rastilla, koska ei olisi jäänyt arpomaan, vaan tehnyt nopeasti päätöksen, jonkun päätöksen - ja pysynyt siinä.

Ystävä (ei SOSEessa) vei ensitreffeillä potentiaalisen kumppanin suunnistamaan. "Ihmisestä kertoo paljon miten hän käyttäytyy metsässä", kaveri perusteli. Todellakin. Tarkennettuna, ihmisestä kertoo paljon, miten hän käyttäytyy paahteisella suolla, nilkkojaan myöten mudassa, eksyksissä ja hyttysten syötävänä. Onko reitti päätetty? Mieli tyyni? Eteneminen tasaisen varmaa? Irtoaako treffikumppanille hellä sana ja hymy? Toisia treffejä ei kuulemma koskaan tullut. Tässä lajissa kannattanee treenata myös päätä, jo harrastelijatasolla.

Nyt ei muuten vielä edes jännitä. On vaan älyttömän hyvä fiilis siitä, että pääsee SOSEessa metsään, kävi miten kävi. Tai no, nyt jännittää ehkä se, että saako la-su yönä nukuttua, kun silloin varmasti jännittää...

ps. Kaikkeen ei voi tai kannata yrittää varautua, edes henkisesti.

Tupasvilla, tuo suon suloinen somistus.

SOSEEN Jukolan juoksujärjestys (suunnilleen) päätetty - Venloihin etsitään vielä muutamaa juoksijaa

Sose kokoontui perinteiseen Jukola-käskynjakoon eilen kesäisessä Arabiassa. Illan tavoitteena oli sopia Jukola-viikonlopun käytännön toteutuksesta sekä ennen kaikkea saada sovittua Jukolan (ja ehkä myös Venlojen) juoksujärjestys.

Soseen Jukola 2012 -projektin mallinnus excelissä.

Ilari johdatti meidän mielikuvaharjoitusten kautta tulevan Jukola-viikonlopun tunnelmiin ja hyvin nopeasti voitiin todeta ruoka-, kuljetus- ja majoituskysymysten olevan suurin piirtein taklattu. Tänä vuonna Sose viettää pitkän viikonlopun Himoksella, josta sitten tehdään reilun vuorokauden mittainen visiitti Jukolan kisa-alueelle. Perusleiristä löytyy tänäkin vuonna mm. katos, diskopallo, tukikohtana toimiva tapetointipöytä sekä joukko retkituoleja. Elektroniikkapuolen sekä nettiyhteyksienkin pitäisi olla kunnossa, kunhan virtaa riittää. Sose aikoo tänä vuonna twiitata paikanpäältä ahkerasti Pasteijaosaston (Kaisa&Jonna) johdolla.

Juoksujärjestyksestä keskustelemista yritettiin vältellä viimeiseen asti, mutta kun kaikki muut asiat oli sovittu, oli aika päätää, missä järjestyksessä Soselaisia Jämsään synkkiin metsiin lähetetään. Jotta asiasta ei olisi tullut lainkaan helpompaa, Lasse osasi luetella joukon suomalaisessa kesämetsässä vaanivia vaaroja – karhu ja (neste)hukka ihan muutamia mainitakseni. Alustava juoksujärjestys saatiin ajoittaisista pelkotiloista huolimatta kuitenkin kasaan. Se näyttää tältä:

1.      Lasse
2.      Killi
3.      Murre
4.      Ilari
5.      Saara
6.      Elina
7.      Anna

Venloihin etsitään vielä juoksijoita kahdelle osuudelle; toistaiseksi metsään ovat lauantaina päivällä lupautuneet Susanna sekä L-dee Zran empiessä vielä.

10 päivää hoo-hetkeen, jaiks!

Anna kirjurina.

SOSE molemmissa viesteissä Jämsässä!

Pienen arpomisen jälkeen SOSE kohautti jälleen kerran suunnistusmaailmaa ilmoittautumalla sekä Jukolan että Venlojen viestiin tämän kesän Jämsä-Jukolaan 15.-16. kesäkuuta. "Hei, mä voin vetää molemmat viestit, odotellaan sitten ankkuria maaliin mallasrastilla".

Viime vuonna tiimi saatiin kasaan vasta kisaviikolla, nyt näyttäisi sen suhteen hieman helpommalta. SOSEen runko on pysynyt jokseenkin koossa ja näillä näkymin Jukolan viestiin lähdetään osin tutulla porukalla: Anna, Elina, Murre, Saara, Ilari, Lasse ja Tommi. Ensikertalaisille luvassa on varmasti unohtumaton elämys. Myös elintärkeä pasteijaosasto on luonnollisesti vahvasti menossa mukana.

Venlat pääsevät metsään jo lauantaipäivällä. Joukkueen kokoonpano on vielä hieman auki ja saattaa siis olla, että osa tytöistä pääsee Jämsän metsiin kahdesti. Tänä vuonna SOSE ei ainakaan kompastu teknisiin ongelmiin - käytössämme on huikean hieno Petzl Nao -otsalamppu, suurkiitokset yhteistyötaho Vandernetille. Alustavien testien perusteella valoa riittää ja pitkään!

Näissä tunnelmissa reilu kuukausi ennen kisaviikonloppua, missäköhän se peilipallo mahtaa olla..?

3 syytä rakastaa sohjoa

Parin talvisen korttelirasteilun jälkeen sain avattua kevätkauden Herttoniemen iltarasteilla 15.4. Vesisateesta, sohjoumpihangesta ja muovitaskun kotiin jäämisestä huolimatta keikka kannatti. Tracker väitti matkaa kertyneen 8 kilometriä 4 kilometrin radalla ja aikaakin kului 1:22. Mitäs pienistä, fiilis oli loistava.

Paloheinä puolestaan on aikasemmin ollut kavala kohde. Siellä olen kipittänyt tyytyväisenä petollisen helpon oloista pururataa, kunnes pienellä "oikaisulla" olen hukannut itseni ja sivistyksen täydellisesti kuusipöheikköön. Tänään 4 km lenkki sujui kuitenkin paria pummia lukuunottamatta ihan mallikkaasti. Herttoniemen ajasta tippui melkein puoli tuntia. Oppimiskäyräni jäljittelee lätkämailaa.

Onko joku keksinyt kivan tavan arkistoida rastikuitteja?

Näistä kokemuksista inspiroituneena halusin jakaa kanssanne saamani opit aloittelevan suunnistajan parhaasta kaverista. Sohjo, älä vihaa sitä, rakasta.

1. Jäljet
   Ei kannata mennä sinne minne kukaan ei ole vielä mennyt. Mene sinne minne muut ovat menneet. Ne on varmaan ihan oikeassa.
2. Lehdettömyys
   Koska sohjoa maassa, ei lehtiä puissa. Mahtavat näkymät! Ihanasti paistaa se oranssi rastimerkki tuolta 50 metrin päästä, näyttää hyvältä valkoista vasten. Ja meinasiko tuo Rajamäen Rykmentin keltapaitainen edellävipeltäjä kadota pusikkoon? Dream on.
3. (Itse)petos
   Ei kyllä ole mitään järkeä yrittää juosta tässä sohjossa, fiksumpi kävellä ja säästää voimia paremmalle alustalle, saan ajan kyllä takaisin sitten. Tuostahan pääsee näppärästi koukkaamaan vähän aukean läpi, olisko vielä hankikanto - ai ei. Ai se onkin suoaukea, okei. No nyt oon täällä polviani myöten loskamössössä. Vitsit oon sankari! Saisko tästä hyvän fb-päivityksen? Ehkä kuvan kanssa.

Olispa juhannuksena lunta.