Jämsä-Jukola

1339

1352SOSE - Suunta EteläänFIN16:48:18

1 Lasse Roiha


2:05:091334.

2 Tommi Wallenius2:43:231500.
4:48:331463.

3 Maija-Reetta Mannismäki3:26:211512.
8:14:541495.

4 Ilari Marzano2:08:421499.
10:23:361481.

5 Saara Reinimäki1:21:211005.
11:44:581442.

6 Elina Kalatie2:08:091121.
13:53:071388.

7 Anna Parkkinen2:55:111298.
16:48:181339.


65. Jukolan ja 36. Venlojen viesti Jämsä-Jukolassa 15.-16.6.2013


Tommi 2. osuus

Tunnelma vaihtokarsinassa on samaan aikaan hermostunut, odottava, innostunut ja huvittava. Hermostunut siksi, että olin laiskasti käynyt keväällä treenaamassa eikä omasta kunnosta ja suoritusvarmuudesta ollut oikein käsitystä. Odottava, koska tiesin Lassen tulevan avausosuudelta meille hyvistä asemista. Innostunut koska Jukola! Ja huvittava – mikä härdelli! Kymmenet joukkueet huhuilevat epätoivoisesti omia kakkososuuden viestinviejiään, jotka eivät ole tulleet ajoissa vaihtoon.

1. rasti

Kartta Lasselta ja matkaan, huh mikä lakana! Valtavasti porukkaa ohittaa minut jo 300 metrin matkalla K-pisteelle.. Monta kertaa olen iltarasteilla juossut juuri ensimmäisen rastin puihin, nyt ajattelen että kunhan se vain löytyy niin homma lähtee rullaamaan - ja tietysti sen pitää olla lähes 2 km väli! Voimalaitoksen reunaa jonossa, ok oikeassa letkassa ollaan. Ensimmäinen leimaus, jesh.

2.-5. rastit

Viime vuoden otsalamppukommellukset Valio-Jukolassa olivat tietysti tuoreessa muistissa. Vandernetilta kannustimeksi saatu Petzlin NAO valaiseekin metsää hienosti - taivas tosin on pilvetön eikä varsinaista säkkipimeää ole kuin ihan tiheimmässä metsikössä. Sitten taas se niin tyypillinen virhe, vajaan sadan metrin matka innostuneena liian kovaa vauhtia ’toivotaan toivotaan’ -meiningillä, tuloksena eka eksyminen. No, siinä kyllä moni muukin hakee samaa hajontaa, viitisen minuuttia varmaan tuhraantuu siihen.

6.-8. rastit
Ensimmäisen juomapisteen jälkeen seiskaa kohti. Joo, rinneviivoja edessä. Puolivälissä Sulunmäen nousua alkaa jo tuntua ihan Veikka Gustafssonilta, onneksi opittu kyyrytekniikka :) helpottaa sen verran, että pääsen huipulle. Laskeutumisosuudella letka karkaa ja päästelen menemään omaa reittiä. Hakkuuaukean reuna antaa hyvän tuen, taivas on yllättävän kirkas. 

9.-11. rastit
Ensimmäinen kolmannes radasta takana. Juoksu sujuu ihan hyvin vielä ja vesipisteellä on ruuhkaa. Risukkoinen metsä ei ole kyllä kauneimmasta päästä, sen mitä nyt hurjalta vauhdiltani ehdin todeta. 

12.-15 rastit
Pitkä väli kahdelletoista, tässä arvon hetken aikaa reittiä. Meinaan jo lähteä kiertämään kauempaa isompaa polkua pitkin, mutta sinne suuntaan ei ole muita menijöitä. Onneksi huomaan pienemmän polun, jolle lähtee pari muutakin. Tämä on selvästi paras reitti, osa painelee vieressä tiheikköjen läpi. Seuraavat vaikeat rastit otan tarkalla suunnalla. Hupsista! Tipahdan jääkylmään lähteeseen polvia myöten.

16.-22. rastit
Pientä pummia mahtuu matkaan, näinhän täällä käy. Jalat menivät totaalisen jumiin kylmästä ja samalla varmaan energiatkin lopahti. Tästä eteenpäin alkaa irvistys jo näkyä kasvoilla. Metsässä on oman osuuden juoksijoiden lisäksi myös paljon kolmosen ja varmaan nelosenkin menijöitä. Aamu alkaa jo kirkastua ihan tosissaan aukeilla hiekkakasoilla. 

23.-26. rastit
Taaperran eteenpäin sen mitä jaksan eli aika vähän. Mitään suuria eksymisiä ei kuitenkaan enää tule, ehtiihän siinä hissukseen lukea tarkemmin karttaakin. Yksi kollega on lyönyt polvensa kiveen mutta hammasta purren kinkkaa eteenpäin. Samaa vauhtia.. 

27.-30. rastit
Loppu alkaa lähestyä niin radan kuin kunnonkin suhteen. Jos sitten ensi vuonna kävisi vähän lenkilläkin ennen kisoja. Vaihtoalueen äänet kannustavat jaksamaan. Viimeinen rasti, ’yleisörasti’, ihmiset viittovat oikeaan suuntaan kun tupsahdin tiheiköstä viitoitukselle. Iso sepeli suoranaisesti sattuu jalanpohjiin, viimeinen puusilta tuntuu vuorelta. Etusuora maaliin omaa kakkososuuden linjaa pitkin, leimaukset kunnossa, kartta Murrelle, se on siinä! 

Ai niin, YLE:lle terveisiä, ens kerralla voisi sitten laittaa jonkun merkin lähestyvistä tv-kameroista. Voisin siinä kohtaa sitten yrittää ottaa muutaman juoksuaskeleenkin.. "...ihan on vauhti kohdallaan", öhöm.. :)




Murre 3. osuus


Valmistautuminen kolmososuudelle sujui jokseenkin hyvin ja sain korvatulppien avulla hieman nukuttua ennen starttia. Killiä metsästä odotellessa ehdin jo kovasti jännittämään tulevaa koitosta. Joutenoloa helpotti hieman vaihtopuomilla bongattu seurakaveri vuosien takaa.

Ensimmäiselle rastille tuntui olevan pitkä matka. Onneksi letkassa jolkottelu sujui ja ensimmäiset rastit tuntuivat löytyvän helpostikin. Ensimmäisen juomarastin jälkeen luvassa oli jyrkkä nousu Sulunmäen päälle. Etenimme ex-seurakaverin kanssa kahdestaan nelinkontin mäkeä ylös harhautuen liikaa oikealle. Metsänraja oli selkeä ja rivakampana etenijänä lähdin edellä kiertämään umpeenkasvanutta hakkuuaukeaa. Jostain kumman syystä päätin myös oikaista tiheikköjen keskeltä, jota kirosin hetkeä myöhemmin risukossa hyppiessäni. Seiskarasti löytyi pienen pyörimisen jälkeen.

Tässä vaiheessa mietitytti, että missä kaikki muut ovat. Matkalla kutoselta ysille ja siitä juomarastille näin vain muutamia muita suunnistajia. Ehdin jo miettiä, että olenko valinnut aivan typerät reitit. Mielestäni juoksin kuitenkin melko suoraa rastilta toiselle.

Kymppirastilta lähtiessä reitinvalinnaksi valikoitui vasemman  kautta polkujuoksu. Lähestyin rastia kovalla vauhdilla ja vedin vasemmalta ohi, mutta rastin jo löytäneet suunnistajat paljastivat sen sijainnin.

Nyt alkoi metsässä pyörimään enemmänkin pihkaniskoja ja heidän perässään melkein harhauduin jo seuraavalle rastille. Onneksi kolmetoista ei ollut kaukana ja pieni mutka matkassa ei haitannut menoa. Rastit numerolla 15-18 löytyivät ilman ongelmia.

Kahdeksannellatoista rastilla alkoi ensimmäisen kerran vähän uuvuttamaan. Päätin säästellä voimia juoksemalla polkua ja tietä pitkin, vaikka matkaan tulikin aikalailla mutkaa.

Mutta sitten, hiekkakuopalla sijainneen 20. rastin jälkeen, alkoivat ongelmat. Vasemman polven ulkosyrjällä alkoi aluksi pieni vihlova kipu. Vaikka rastivälit olivat helppoja, kävelin ensin kaksykköselle ja sitten kakskakkoselle. Sitten päätin yrittää jälleen juoksemista. Mutta ei se tuntunut pienen tauon jälkeen yhtään paremmalta! Edessä näkyvä hillitön rastiväli meinasi sekin masentaa.

Hammasta purren lähdin etenemään kohti loppuosuutta, vaikka tuntui kuin joku olisi pistänyt tikarinterän polven sivusta sisään. Hetkittäin jo ajattelin, että stoppaan ensiapurastille, joka oli häämötti edessä, mutta tunsin joukkueen katseet takaraivossani enkä voinut luovuttaa. Joten tuskaani irvistellen matka jatkui.

Jossain välissä huomasin, että etenin samaa tahtia nuorukaisen kanssa, joka linkutti nilkkaansa. Meillä oli sama hajonta ja siinä sitten kiroilimme vuorotellen kipeitä kinttujamme. Tavallaan hänen sisunsa auttoi itseänikin tsemppaamaan ja jaksamaan rastiväli kerrallaan.

Kakskutosta lähestyessämme letkan imu veti meidät liikaa vasemmalle ja hetken hyrränä pyörittyämme paikallistimme itsemme motocross-radan polkusokkelossa. Helpointa oli kuitenkin palata vähän takaisinpäin ja lähestyä rastia hiekkakuopan kautta. Tämän jälkeen loput rastit löytyivät ongelmitta ja kilpailukeskukselta kuuluvat kuulutukset toivat uskoa siihen, että tuskien taival oli tulossa päätökseen. Oli todella huojentavaa päästä vaalipuomille ojentamaan kartta innosta puhkuvalle Illulle.

Jälkikäteen YLE:n lähetystä katsoessa ajassa 22:10 ruutuun ilmestyy pinkkipaitainen suunnistaja, johon selostajat kommentoivat "Katsos, Venla" - "Ihan hyvin rasti löytyi". Näin myös toinen SOSEen jäsen noteerattiin TV-kameroiden toisellapuolen. 



Illu 4. osuus:  rasteilta, rastien väleiltä ja vähän muualtakin


Nyt kun talviunet on nukuttu Jämsä-Jukolan jäljiltä ja uusi kausikin ehditty avata, on ehkä jo mahdollista analysoida suoritusta ilman liiallista kiihkoilua. Eihän ne kaikki rastivälit ihan kuin telkällä pönttöön meno sujuneet, mutta hyväksytty suoritus itseltäni ja joukkueelta nostaa arvosanan hyväksi. Omassa suunnistusuniversumissani tämäkin on jo ilonaihe.

Mutta mitä on päällimmäisenä mielessä Jukolasta? No eihän siellä mielessä nyt enää kevätauringon paistaessa huhtikuussa 2014 mitään ole. Mutta kun vähän kaivaa, niin omien joukkuetovereitten ilo ja nauru hyvin sujuneiden osuuksien jälkeen, tukossa olevat jalat ja se kuuluisa Jukola-yön tunnelma. Koko tapahtuma on vaikeasti kuvailtavissa sellaisille, jotka eivät paikalla ole käyneet – todettakoon vain, että ISOSTA jutusta on kyse. Ja harvoinhan sitä pääsee samalle reitille kuin maailman absoluuttiset huiput etsimään heidän osaamisensa mukaan mitoitettuja rasteja.

Siispä tietysti aivan mieletön fiilis olla mukana ja vieläpä osana maailman hauskinta suunnistustiimiä. SOSEhan on tunnettu siitä, ettei terveitä urheilijoita ainakaan meidän joukossa ole, ja itsellänikin polven kunto hieman arvelutti. Heti lähtökiihdytyksessä unohtui kuitenkin se, että olin liikkeellä mukanani vain 50% tukijousista ja iskunvaimentimista. Ymmärsin nyt myös konkreettisesti mitä ne kuuluisat ”urat” maastossa ovat, millaista on herätä aamuyöllä teltassa horkassa ja vetää juoksuvermeet päälle ja miltä tuntuu kun urakka on onnistuneesti selvitetty ja emitin tarkistaja kuittaa ”ok”. En tosin edes muistanut tuossa vaiheessa enää jännittää, koska se tietysti tullut yksi iso pummi harmitti niin paljon ja olin varma siitä, että kaikki rastit oli leimattu ja vieläpä oikeassa järjestyksessä. Ensikertalaista oli niin moneen otteeseen tolkutettu varmistamaan, että leimaa oikealla rastilla, joten sen otti vähän liiankin kirjaimellisesti – taisinpa leimata muutamalla rastilla varmuuden vuoksi parikin kertaa. Jännitystä toi myös se, että noin kolmannella rastilla huomasin emitistä puuttuvan varalla olevan varmistuspahvin. Näitä pahvinpaloja näytti lojuvan maastossa sen verran, että uskoin selviäväni ilmankin. En olisi ainoa, joka seikkaili metsässä ilman.

Juoksemani nelososuus sujui aika lailla omien odotusten mukaisesti vaikka itse asettamani aikatavoite ei toteutunutkaan. Ensimmäiset rastivälit vedin kirjaimellisesti kuin hirvi ja vauhti antoi odottaa yllättävänkin hyvää tulosta. Suunnistus kuitenkin todistetusti kostaa, joten sieltähän se sitten tuli vastaan se yksi iso pummi, joka välittömästi kertautui ajatusten hajoamisena niin, että seuraavat rastit menivät sumussa itsereflektoiden - pikaisessa psykoanalyysissa - ja menneisyyden syntejä kerraten. Mutta ilman tätä legendaarista pummia en olisi törmännyt niihin kuuluisiin kuukkeleihin. Todettakoon tässä nyt siis se, että kun törmää Jukolan viestissä rauhallisesti metsäpolulla vastaan köpöttelevään lintuperheeseen tietää olevansa väärässä paikassa. Näitä elämästään nauttivia luontokappaleita ei selkeästi ollut kukaan muu 10 000:sta viestin viejästä häirinnyt.

Vedinpä reitille taas löydettyäni vielä rastivälin 14-15 kahteen otteeseen kun itsepintaisesti etsin rastia numerolla 15 (joka on siis järjestysnumero eikä rastin numero, joka oli 189, toim. huom.) Olin oikealla rastilla, mutta aivot eivät toimineet ennen kuin rastille perässäni osunut toinen suunnistaja huikkasi, että ”kyllä tää on se 189.” En käsittänyt, miten en ole oikealla rastilla vaikka kartan mukaan olin. Hyvä osoitus siitä, miten pummi pitäisi käsitellä saman tien, rauhoittua ja aloittaa keskittyminen alusta. PYSÄHDY, RAUHOITU JA NOLLAA! Mutta oppia ikä kaikki ja ensi kerralla en samaan virheeseen sorru. Rastiväliaikojen analyysin jälkeen voidaan todeta, että pelkästään tähän episodiin meni kaikkiaan parikymmentä minuuttia.

Kaaoksen selätettyäni ja horroksesta herättyäni menin loppumatkan maaliin kuin junarataa. Vaihdossa olin valitettavasti kuitenkin sen verran myöhässä, että en ehtinyt lähettää Saaraa matkaan vaan osuudet 5 ja 6 lähtivät yhteislähdössä ankkurien jälkeen. Pettymyksestä huolimatta loppuosuuden kohokohtia oli se, kun Katri Helena kertoi kaiuttimista ankkurien lähteneen matkaan.


Maalissa olivat vastassa jo osuutensa suorittaneet Murre ja Killi kaivatun vesipullon kanssa ja osuuden spekutus alkoi välittömästi. Maalialueelta oli mahtava raahautua omaan perusleiriimme, jossa muut jo osuutensa suorittaneet odottelivat. Selvisi, että kaikesta huolimatta olin nostanut joukkuettamme 14 sijaa ylöspäin.


Saara 5. osuus

Ensikertalaisena Jukolassa, pohjalla kevät häröilyä pääkaupunkiseudun pöpeliköissä. Selostus tuotettu kartan, osuustulosten ja muiden tukimateriaalien avulla pikkujoulujen jälkimeiningeissä. 

Oikea ravitsemus on lajissa kuin lajissa tärkeää.
Herään yllättävän hyvin nukutun yön jälkeen El-D:n vienoon huhuiluun telttakankaan takaa "Aika nousta, Kalevan Rasti on just voittanut Jukolan..." Taustalla kuuluttaja hehkuttaa suomalaisseuran menestystä ja Daruden Sandstormia luukutetaan mestareille.

Killi on jo, tai vielä yöosuuden jälkeen hereillä. "Miten meni?" saa vastaukseksi "Aivan loistavasti!" kera leveän hymyn. Aamiaista, jännäilyä, väliaikojen spekutusta (ehtiikö ennen yhteislähtöä metsään vai ei? Miten lujaa Illu voi tulla loppuosuuden?) ja lopulta karsinaan odottamaan yhteislähtölaukausta SOSEen 6. & 7. juoksioiden El-Dn ja Annan kanssa.

Suunnistajat ovat kohteliasta ja avuliasta porukkaa. Lähtökarsinassa manaan ääneen kaverille että nauhat unohtui teipata, ja saman tien joku ojentaa vierestä teippiä. Kiitän nimettömäksi jäänyttä herrasmiestä, lähtöhermoilut helpotti saman tien!

Lähtölaskenta, murteiset toivotukset (oliko se "alekaapa laputtaa"?) ja Katri Helenan "Katson sineen taivaan", sitten kohti K-pistettä. Matkalla yritän hakea kartasta jotain tolkkua, mutta selvää on että massan mukana mennään alkua hyvän matkaa.

1. (155) ja 2. (116) rasti löytyvät jonossa juosten, mutta 3. (153) aiheuttaa ekat pyörinnät. 4. (181) löytyy taas helposti, samoin 5. (176), jonka läheltä löytyy SOSElaistenkin testaamat uppomudat. Itse maltan ylittää purot kuivemmista kohdista, ja tässä vaiheessa porukkakin oli jo mukavasti hajaantunut eikä massaa rynninyt enää ympärillä.

6. (44) rasti löytyy kartan, kompassin ja onnistuneiden uravalintojen avulla helposti. Juomapisteen kautta 7. (47):lle, missä väliaikatulosten mukaan olen huipussani - sijoitus omalla osuudella sijalla 777.! Fiiliskin on metsässä mahtava, juoksu sujuu ja meno tuntuu helpolta.

Ja sitten se tulee, suunnistuksen kosto.

8. (159) rasti on Sulunmäen päällä, enkä jää miettimään miten sitä kannattaisi lähestyä. Onhan noita kiivetty, mäkiä. Tärkeintä on liike, älä pysähdy! Puolessa välissä jyrkintä rinnettä reflektoin hetken sitä tosiasiaa, että olen jo hetken ollut aika yksin. Toki 5. osuuden juoksioita ei ollut yhteislähdössä paljoa, mutta ei täällä näin tyhjää pitäisi olla. Kertonee jotain reittivalinnan onnistumisesta.

Mäen päällä ei ole hajuakaan olenko rastin etelä- vai pohjoispuolella. Urat paljastavat että täällä on ollut muitakin, mutta onnistun arpomaan ensin väärään suuntaan, löydän hajontarastin ja palaan takaisin pohjoiseen etsimään omaani. Vastaantulija vinkkaa, että 159 on hakemassani suunnassa, mutta oma sähellys ärsyttää jo.

9. (186) ja 10.(74) löytyvät taas helposti, välit ovat lyhyet ja urat selvät. Mutta sitten, 11. rasti harhauttaa. Puron jälkeen en pysy suunnassa vaan lähden taittamaan liikaa takaisin pohjoiseen. (Jälkikäteen katsoin, että KR:n Jan Prochazka lähti tekemään ihan samaa koukkausta. Hän tosin tajusi korjata virheensä hieman aikaisemmin...) Minä painelen suoraan rastille 12.(48), minkä jälkeen parin muun epäonnisen kanssa etsin 11.(115) osuman ja pinkaisen takaisin 12. kautta eteenpäin.

Täällä palloilee jo paljon muitakin, ja tulee selväksi että suunnistajan paras ystävä ja vihollinen on toinen suunnistaja. Muiden epävarmojen kanssa ei pidä jäädä pörrämään, vaan poimia suunnat niiltä varmoilta menijöiltä. Toisaalta "varmat menijät" saattavat paljastua yht'äkkiä epävarmaksi pörrääjäksi, jotka vain feikkasivat onnistuneesti. Tässä näiden erottamisessa on vielä oppimista.

Tai sitten voisi tietysti itse opetella varmaksi menijäksi.

13. (49) on juomarasti, mistä lähtee selvä polku kohti nroa 14. (159). Yritän pitää vauhtia yllä ja siispä juoksen rastista ohi. Onneksi tie hälyttää kääntymään takaisin, palatessa vastaantulijat moikkailevat hilpeästi. Siirtymä rastille 15. (58) on helppo, mutta rasti piilossa pienen notkelman takana ja sitä haetaan sitten porukalla hetki.

16. (82), 17. (110) ja 18. (77) löytyvät putkessa, mutta alue on hiekkapohjainen mikä tekee juoksemisesta raskaampaa. Toisaalta on kiva nähdä vaihteeksi useampi metri eteensä, toisin kuin puolen välin pöpelikköosuudella. 

18. jälkeen suunnataan voimalinjojen kautta kohti viimeisiä rasteja. Jostain ei kovin kaukaa alkaa jo kuulua kisakeskuksen äänet. Tässä kohtaa tajuan että a) löydän varmasti pois metsästä ja b) todennäköisesti hyväksyttävällä tuloksella. Aivan järjettömän hieno tunne!

Matkalla saan itsevarmuutta karttaan merkitystä "maisemasta erottuvasta puusta", jonka joku Venloissa juossut oli vinkannut aikaisemmin. 19. (111) löytyy siis helposti tiheikön keskeltä ja Robbie Williams ja "Let me entertain you" tuuttaa kisakeskuksesta kun lähden kohti viimeistä rastia ennen maalia.

Tässä vaiheessa ei enää otettu suuntaa.
Rasti 20. (222) on yleisörasti, jolla viimeiset kolme hajontarastia on sijoitettu sepelikentän eri puolille. Päätin Venloja katsoessani, että tälle rastille on osattava tulla suoraan, kentällä edes takaisin ryntäily näyttää pöljältä. Niinpä vielä 50 metriä ennen rastia pysähdyn metsässä varmistamaan, että oma rastini on siinä laidassa aukeaa, mihin olen tulossa. Tyylikäs ponkaisu kuusien keskeltä kentälle - tsädäm! - leimaus ja loppusuoralle.

(Välihuomiona ratamestareille, että se ylikulkusilta lopussa on ihan tarpeetonta pottuilua.)

Sillalta alas juostessa toivon selostuskopin huomaavan kirmaukseni loppusuoralla, mutta turhaan. El-D vinkkaa myöhemmin, että kunnon tuuletukset ja kiljuminen takaavat maininnan. Tulen kokeilemaan tätä Kuopiossa.

Maalileimauksen jälkeen olo on aivan mieletön, euforinen ja häkeltynyt. Tekisi mieli hihkua "mä tulin just metsästä!!!" jokaiselle vastaantulijalle, mutta tyydyn vain hymyilemään leveästi.

Loppurutistuksen tuloksena jään osuudellani neljän sekunnin päähän 1000. parhaan joukosta. Olen aivan helvetin tyytyväinen.


Elina 6. osuus

Jukola 2013 starttaa osaltani kuten Valio-Jukolakin - yhteislähtöstä. Tällä kertaa tosin ollaan myöhäisemmässä joukossa muiden kuin ankkureiden kesken. Edellisenä päivänä juostu Venlojen 2. osuus Supervenlojen rivistössä sekä sen aiheuttama euforia ja jalkojen kivut olivat valvottaneet edellisenä yönä yhdessä perusjukolajännityksen kanssa. Valio-Jukolassa palloilin ankkureiden yhteislähdössä yksinäni, mutta nyt seuranani on Jukola-noviisi Saara, joka on lähdössä 5.osuudelle. Fiilis on huikea; Sose(en Kuukkelit - nimi, joka tosin keksittiin vasta Jämsä-Jukolan jälkimittelöissä) on iskussa!

Lähtökäsky ja sitä seurannut Katri Helena siivittävät meidät "lähtösuoralle". Heti alkuunsa on selvää, että edellisen päivän Venla-veto painaa jaloissa enemmän kuin olin suunnitellut. "Himmailu" Venloissa oli osoittautunut odotettua vaikeammaksi ja toteutui oikeastaan vain lopun pitkähköillä juoksuvoittoisilla pätkillä. Siitä rangaistaan nyt, vaikka toisaalta jos on hyvä fiilis ja kulkee, niin miksi sitä pitäisi himmailla? No ehkä siksi, että on haukannut hieman liian ison palan omaan kuntotasoonsa nähden. Ei auta itku markkinoilla eikä Jukolassa. Nyt on vain mentävä.

Alun tahmaisuus näkyy heti reittivalinnoissa kun urpoilen ekalle rastille osittain hyvinkin pöhköä reittiä. Ratamestarille tässä vaiheessa voisi antaa palautetta, että on ERITTÄIN epäpalkitsevaa, jos ensimmäinen rastiväli on muutaman kilometrin mittainen. Ei tule niitä kovasti kaivattuja onnistumisen kokemuksia heti siihen alkuun ja sitä alkaa ikävästi epäilemään itseään, osaamistaan ja reittivalintojaan. Tämä asia voitaeen laittaa kohdilleen taas Kuopiossa, eiksje? Tahmaisuudesta ja epäröinnistä huolimatta sijoitus ekalla rastilla näyttää yllättävän hyvältä.

Seuraavat rastivälit ovat lyhyitä (=palkitsevia!) ja pääsenpä nauttimaan myös Jukola-"suunnistuksesta" parhaimmillaan kun porhallan rastilta 2 rastille 3 hakkuuaukean halki noin metrin levyiseksi tallottua suoraa baanaa pitkin. Jossain välissä alkumatkasta käyn myös vyötäröä myöten suossa. Pomppu ei riitä suo-ojan ylitykseen ja kellahdan mukavasti lääryyn, kuten ainakin Keski-Suomessa on tapana sanoa. Avuntarjouksia ei varsinaisesti satele, vaan miehiä lappaa ohi oikealta ja vasemmalta. Vedän itseni kuiville juurakkoon takertuen, ja kaikkia ohihilpasseita miehiä onkin sittemmin nuhdeltu kansallisella radiokanavalla, joten homma on okei.

Sitten tullaankin Sulunmäkeen ja rastivälillä tuhlautuu melkein 10 minuuttia kun yritän etsiä kutosrastia kukkulan rinteestä. Jälkikäteen voin lohduttaa itseäni, että nyt ollaan niissä maastoissa, joissa Pyrinnön Venlojen viestikin ryssittiin. Toisaalta, tämä lienee juuri sellaista maastoa, jota tulee eteen ensi kesän Jukolan YÖSSÄ (nou!). Seuraavat pätkät tulevat hyvin ja löydän menestyksekkäästi ensimmäisen juomarastin. Ystävällinen huoltojoukkojen jäsen lukee ajatukseni ja ohjeistaa minua: "älä sieltä mene, mene tuolta" ja osoittaa suunnan. Päädyttyäni seuraavalle rastille voin todeta, että hyvä neuvo oli.

Rastiväli 9-10 on reitinvalintaväli, ja uskallan jopa väittää valinneeni paremman reitin vasemmalta. Varsinainen rastipiste ei meinaa kuitenkaan löytyä ja päädyn tekemään niin kovin tuttua rinnekuikuilua (Rinnekuikuilu = RK = etsitään rinteestä ulkonevin maastonmuoto, mennään sen kärkeen ja kuikuillaan ympärilleen tavoitteena saada jonkinasteinen käsitys siitä, missä tarkalleen ottaen juuri sillä hetkellä sijaitaan). RK ei tuota tulosta, mutta onneksi avuksi löytyy kanssasuunnistaja, joka tietää kertoa, että "170 on sata metriä tohon suuntaan". Jep! Seuraavat välit tulevat oikeastaan ilman mitään suurempia ongelmia, ja apua saa myös aluetta halkovasta sähkölinjasta. Lisäksi rastilta 17 aina rastille 20 juoksen porukassa - muuten menenkin yllättävän paljon omillani. Rastilta 20 alkaa todennäköisesti hajonta tai vaihtoehtoisesti porukka tekee outoja reitinvalintoja, koska tässä vaiheessa kaikki mun kaverit katoavat. Itse tulen hyvin rastille 21 ja jatkan jo Venloissa inhokiksi havaitulle hiekkakuoppa-alueelle.

Rasti 26 tarjoaa tämän vuoden Jukolan symppishetken. Rastille kiivetään siinä vaiheessa hurjalta tuntuvan mäen harjalle (jälkäteen kartasta katsottuna nousua oli varmaankin kymmenisen metriä). Vierestäni hieman vasemmalle erkanee englantia puhuva parivaljakko, jotka etsivät kanssani samaa rastia. Itse olen suuntaamassa hieman liikaa oikealle, mutta hihkasen tyypeille, että kertokaa, jos rasti löytyy sieltä vasemmalta. Kotvan kuluttua jostain vasemmalta kuuluu "HEP!". Pusuja noille ihanille!

Pari vikaa rastia löytyy "rutiinilla" ja hihkunta ja villit tuuletukset takaavat, että maaliin pääsen kuulutusten saattelemana. Osuusaika on 2.08.09 (piti mennä alle kahden tunnin, pöh.) ja sijoitus osuudella 1121/1440 eli - HÄRREGUD - yli 300 äijää (no varmaan muutama nainenkin, mutta kuitenkin!) jäi taakse. Jihuuuh!
Tulossa maaliin 6.osuudelta Soseen pinkeissä väreissä.















Loppuun pitää hehkuttaa myös Supervenlojen jengiä, joiden iloiseen joukkoon pääsin tuuraamaan joukkueen vakijäsentä, ja sen ansiosta toteuttamaan yhden Jukola-unelman eli juoksemaan Venlat ja Jukolan samana vuonna. Super-venlojen sijoitus oli huikea 765. ja aika 4.52.32. Oma osuusaika oli vajaat 56 min. ja sijoitus 593/1182.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti