Kiitos pikkujouluista!

Kiitos jälleen aivan mahtavasta Jukola-gaalasta!  Olen tosi iloinen tästä superhauskasta projektista ja teistä, tyypit! 

Miten SINÄ vietät viikonloppuiltasi?

Kiitos ja onnea Vuoden Suunnistajalle Murrelle ja hänen edeltäjälleen Elinalle Jukola-tietokilpailusta! 

Voittajajoukkueen on helppo hymyillä. Mutta missä on Killi?! <3

Annan viinilasin tilalla kuuluisi olla konpanssi.

Hauskaa joulua kaikille!

Suunnistuksen kosto

Killi oli NIIN oikeassa edellisessä blogipostauksessaan. Ensimmäisellä rastilla on valtava henkinen merkitys ja tänään sain sen karvaasti kokea.

Suunnistusitseluottamukseni olikin noussut ennen tätä iltaa kohisten, kun uskaltauduin viimeinkin viikko sitten yksin metsään. Siis minä, joka pelkään yksin (pimeässä) metsässä! Oikeastihan siellä ei ole mitään pelättävää, paitsi se, että eksyy ja alkaa vituttaa. No, se onkin ihan aiheellinen pelko.

Viimeviikkoinen Velskolan nelosen reitti meni siis hyvin. Hain rastin toisensa jälkeen varmasti ja pidin huomion suunnistamisessa. Se on muuten huomattavasti helpompaa kuin on YKSIN eikä koko ajan pulise. Keskittyminen, keskittyminen, keskittyminen! Siinä on suunnistuksen ydin. Yhden pahan pummin tein, mutta ilman sitä olisin päässyt Velskolassa ihan hyville ajoille. Oli mukavaa.

Eilen sunnuntaina pääsin jälleen suunnistamaan Snowflakes-seikkailukisassa, ja huomasin, että kun vaan olisin luottanut omiin suunnistustaitoihin, rastit olisivat löytyneet hyvin. Välillä harhailtiin muiden kisaajien vanavedessä, mutta suunnistus sujui yleisesti ottaen ihan mukavasti, ja aloin jo uskoa olevani kohtalainen kartanlukija.

VIRHE!!!

Itseluottamus, edes pieninä annoksina, kostautuu suunnistuksessa välittömästi. Suunnistajan kuuluu olla ennen kaikkea nöyrä. Jos sitä ei ole, suunnistus kostaa ja pistää ihmisen takaisin kontilleen. Tai rähmälleen suohon. Sinne se pistää hoomoilasena kahden polun risteykseen, josta kumpaakaan ei ole kartalla. Ja se usuttaa hirvikärpäset ja ampiaiset itsevarman suunnistajan kimppuun kireähousuisten kirmatessa ohi jalkojaan gasellinomaisesti ja vaivattomasti nostellen ja painellen määrätietoisesti ohi kohti rastia. Niin se vaan menee.

Niinpä tänään kun olin jo hieman rohkaistunut ja kirmasin innoissani Paloheinän vitosen radalle, suunnistus huomasi heti positiivisen pohjavireeni ja päätti palauttaa minut maan pinnalle. Hah! Eksyin! Kaksikymmentä minuuttia juoksin, kunnes myönsin itselleni, ettei minulla ole aavistustakaan, missä ensimmäinen rasti on. Sieltä sitten itku kurkussa metsästä pois ilman ensimmäistäkään rastileimausta ja suorinta tietä kotiin nielemään pettymystä.

Onneksi sitä alennustilaa ei kauaa kestänyt. Kun en kotiin tullessa ollut yhtään paremmalla tuulella, vaihdoin lenkkarit jalkaan ja lähdin kaatosateeseen juoksemaan. Parikymmentä minuuttia riittävän kovalla sykkeellä, ja johan alkoi hymyilyttää tämänkin illan samoilut.

Velskolan revanssi

Nonni, taas se kesä meni ja illat pimenee. Vaan SOSEen menoahan se ei haittaa,
päinvastoin, nyt on parhaat sieniajat (ei jalkasieni..) ja metsässä on helppo yhdistää
huvi ja hyöty!

Maanantaina koitti yksi odotettu vuosipäivä, Velskolan revanssi. Paljon on vettä
Vantaanjoessa virrannut kun viimevuotista töhöilyä on muisteltu, itse ainakin vietin
vuosi sitten metsässä lähemmäs 3 tuntia ja olisko saman verran rasteja löytynyt. Yli
kuukausi oli kulunut edellisistä rasteista, joten pieni epävarmuus oli takaraivossa kun
lähdin vitosen radalle.

Kunto on romahtanut tyystin, joten ainoa mahdollisuus saavuttaa edes kohtuullinen aika
oli tehdä puhdas suoritus. Tätä koin takoa päähän koko ajomatkan Velskolaan ja se
ilmeisesti kannatti. Eka rasti oli tien varressa, helppo, joskin edellytti 30 metrin
pystysuoraa kalliokiipeilyä. Yllättävän tärkeä muuten tuo ekan rastin merkitys, sen jos
mokaa, on aina vaikeaa hakea tsemppiä loppumatkalle. Kakkonen ja kolmonen tulivat myös
hyvin. Edellä kiiruhtanut 80-vuotias papparainen muistutti rapakunnostani, mutta se
käytti varmaan dopingia.

Seuraavat kolme rastia olivat hieman pidempiä välejä, mutta näillä tekninen osaaminen oli
oman tasoni kärkipäässä. Maltoin katsoa kompassia, ottaa usein suuntaa ja tarkkailla
maastoa, ts. tiesin koko ajan missä olen! Onnnistuneet lähestymiset ruokkivat itseluottamusta ja itse asiassa koko matka aina viimeistä puolen kilometrin 'sprinttiä' myöten maaliin sujui ongelmitta,tuloksen ollessa vajaan minuutin Elinaa perässä viidenkympin paikkeilla reilun sadan joukossa. Niskalenkki Velskolasta oli otettu, jee!

Niin, siitä ensimmäisestä rastista vielä. Kävin juuri äsken keskiviikon Aluerasteilla Vantaan Länsisalmessa. 20 minuuttia pyörin turhaan ykkösrastin liepeillä, kävelin lähtöön ja ajoin kotiin.

Pää jäässä Hakuninmaalla

Heinäkuun ekat iltarastit juostiin Hakuninmaan A-katsastuksen maisemissa. Harmaa mutta poutainen sää oli oikein sopiva metsään lähdölle. Viikonlopun kesäjuhlien jälkeinen olotila ei sen sijaan ihan ollut.

Suuntasin ilmoittautumispaikalle noin puoli seitsemän maissa ja jonoa kopille oli pitkästi. Syy jonottamiseen selvisi, mitä lähemmäs asuntovaunua pääsin: Kartat olivat loppuneet kesken. Järjestäjät siinä sitten yrittivät löytää jo rasteilla käyneiden palautetuista kartoista sopivia uusille metsään lähtijöille. Itsekin sain siis jo kerran käytetyn kolmosen kartan.

Sen verran olin koomassa, että kun sain kartan käteeni, niin hetki piti miettiä, että missäs sitä nyt ollaan ja mihinkäs päin tästä pitäisi lähteä. Hahmottuihan se varsinainen lähtöpaikkakin lopulta ja matkalla törmäsin sitten Killiin. Urhea SOSE-johtaja oli jo ehtinyt kiertää nelosen reitin ja puhisi punaisena.

Homma lähti omalta kohdaltani käyntiin todella hitaasti ja pummailin heti ensimmäisellä rastilla. Jotenkin hämäännyin muista suunnistajista ja luulin olevani lähempänä rastia kuin olinkaan. Etsimiseksihän se meni. Myös kolmannella rastilla hämäännyin muiden etsinnöistä ja aikaa tuhraantui ihan hukkaan. Hyvä opetus siitä, että pitäisi vaan luottaa enemmän omiin suunnistustaitoihinsa.

Onneksi tatsi alkoi kuitenkin löytyä ja petrasin ihan hyvin loppua kohden. Pääsin lopulta kolmoseltani maaliin ajassa 42:15 ja sillä heltisikin ihan kohtuullinen sijoitus: 16/59. Taisin siis löytää oman sarjani :)

Maaliin päästyä sai muuten jälleen jonotella hyvän aikaa. Kysäisin samalla yhdeltä toimitsijalta, kuinka paljon he arvioivat osallistujia olevan. Karttoja oli kuulema otettu 500 ja ainakin 50 olisi pitänyt olla lisää. Helle oli ilmeisesti verottanut osallistujia Kattilajärvellä viikkoa aiemmin, mutta nyt viileämpi ilma sai monet ottamaan vahingon takaisin.

Meitsillä alkaa nyt kesäloma ja seuraavat rastit taidankin suunnistaa Kangasniemellä. Eiköhän siellä Kalskeen seurajuoksijoiden perässä ole hyvä juosta.

- Hanna

"Suunnistus on nyt suosittua"

Hesarikin sen tietää ja kertoo, että suunnistus on nyt suosittua (HS 27.6.2011). No daa-a!

Linkki juttuun.

Vuosi jäljellä H-hetkeen

Lauantaina 18.6.2011 oli ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Virolahdella tuhannet suunnistajat jännittivät omaa osallistumistaan Salpa-Jukolaan ja samaan aikaan SOSE viritti omat radionsa kisataajuudelle. Jukola-valvojaisiin osallistuikin mukava edustus joukkueen jäseniä.

Ilta alkoi alkudrinkeillä, jonka jälkeen käytiin SOSEen omat PM-kisat eli PajaMäki-kisat. Haastetta reittiin haettiin kartalla, jonka karttamerkit oli karsittu minimiin.

Lyhyen sprinttityylisen kisan voittajaksi kirmasi Hanna, Killin kiiruhtaessa hyvänä kakkosena maalilinjan yli. Aku ja Otto nauttivat juomarasteista ja Patterimäen maisemista hiukan enemmän, mutta selvisivät maaliin asti.

Voittaja saapumassa maaliin.

Voittajan on helppo hymyillä.

Kaikki pihkaniskat onnellisesti maalissa.

Ilta jatkui PM-visan, Jukola-voittaja-arvuuttelun ja muun spekutuksen merkeissä. Vaikka kisa oli jännittävä, ei kaikkien turnauskestävyys riittänyt. Kahden maissa tupa tyhjeni Hannaa ja allekirjoittanutta lukuunottamatta. Sinnikkäästi tuijotimme ruutua samalla kun surffasimme netistä online-tuloksia tuttujen juoksusuoritteista. Onneksi on netti, niin pysyi kisan seuraaminenkin mielenkiintoisena, koska telkkarikuvahan ei kaikkea kerro.

Kisatunnelmia piti jakaa myös sosiaalisissa verkostoissa.

Melkein meinas alkaa väsyttämään, mutta niin vain jaksoimme puoli seitsemään asti valvoa ja odottaa voittajaa maaliin! Ratkaisu tapahtui jo paljon ennen loppuviitotusta, mutta kakkos- ja kolmossijoista käytiin tiukempaa kamppailua.

En muista milloin viimeksi olisin noin myöhään valvonut :) Ensi vuonna on kyllä pakko mennä ennen omaa osuutta nukkumaan, että ei jää metsään mättäälle nukkumaan.

Järjestävä seura kiittää kaikkia valvojais-spektaakkeliin osallistuneita. Ens vuonna SOSE voittoon!

Human Compass

Neljän viikon järjettömän pitkän odottelun jälkeen pääsin vihdoin metsään kun käytiin Elinan kanssa Pirttimäen Iltarasteilla. Itse en ollut tuolla aiemmin ollutkaan, mutta Espoon metsiä nähneenä osasin odottaa hienoja ja haastavia maastoja.

Päivän juoksukunto oli täysi arvoitus, kevät kun on kulunut opintojen, karaoken ja kiekkohumun parissa eikä talven hiihdoistakaan enää ollut jäljellä kuin kauniit muistot. Niinpä päätin ottaa tavallista lyhyemmän eli 4 km:n radan. Ensimmäiset kolme rastia löytyivätkin nopeasti. Tästä innostuneena suuntasin suuntaamatta kohti parinsadan metrin päässä sijaitsevaa n. 150 metriä pitkää järveä. Yllätys olikin melkoinen kun saavuin takaisin samalle tielle, josta olin hetki sitten poikennut! Rasti löytyi kuitenkin, joskin kiertotietä.

Kertaakaan en ole juossut täysin puhdasta rataa eikä näin käynyt tälläkään kertaa. Viidennelle rastille päätin tulla kerrankin tarkasti, mutta varovaisuus kostautui heti. Hortoilin muutaman minuutin avokalliolla, kun joku mies juoksi ohi ja kertoi kolmosrastin olevan 100 metriä idempänä. Spontaani vastaukseni kuului "no helvetti! öö, niin tai siis kiitos" ja mies jatkoi silmät suurena matkaansa. Tähän liittyy muuten yksi suunnistuksen kirjoittamattomista säännöistä. Älä vapaaehtoisesti neuvo hukassa olevia, ainoastaan jos kysytään apua. Monet haluavat nimenomaan omin voimin löytää takaisin kartalle, vaikka siihen menisikin aikaa.

Loppurataan sisältyi niin onnistumisia, pään kylmänä pitämistä kuin satunnaista väsymyksen piikkiin mennyttä töhöilyä. Aika maalissa n. 1:06. Suurin yllätys tulikin seuraavana aamuna tuloslistalta, sijoitus 21/71!! Surkea juoksukunto ja muutamat pummit eivät todellakaan antaneet olettaa näin hyvää tulosta. Olisiko sittenkin paikallinen päiväkoti tullut kevätretkelle juuri tuolle nelosen radalle.. :)

Kolmisen viikkoa Jukola-valvojaisiin, sinne sitten viimeistään SOSEen kaikki uudet ja vanhat jäsenet sankoin joukoin paikalle!!
-Killi

Uuteen kauteen -Yli soiden ja rotkojen!

Aivan julmetusti suunnistajia Luukissa 25.4.2011

Ihanaa, että edessä on uusi kausi Iltarasteja. Viime kaudelta jäivät mieleen sympaattiset pururadat Paloheinässä, syksyinen metsä ja mustikat, kuin myös kaoottinen pummausreissu Velskolassa ja metsän eläimet. Katsotaan mitä tuleman pitää, jotkut SOSE-tiimin jäsenet ovat aloittaneet todella vahvasti, onnittelut hienoista tuloksista :)

Avasin oman suunnistuskevääni Luukin upeissa maisemissa vappuviikolla. Vieläkään en ole päässyt yli siitä, että 5 km reittiin meni yli 1,5h vaikka meitä suunnistajiakin oli kolme yhdessä. Luukki ei siis ollut syksyn jäljiltä niin tuttu, että tulokset olisivat parantuneet, mutta hauskaa oli. Emitin leimaustaito oli pysynyt muistissa, kompassin käyttö oli akuutisti hukassa. Korjaukset reittiin tehtiin nopeasti, vaikka syviä soita mulppaamalla ja ylimääräistä 5 km reitin päälle tulikin vain vajaa kilometri. Ennen kaikkea Luukista jäi läpimärät kengät, mutta myös halu päästä uudelleen radalle! Niinpä tälllä viikolla matkasinkin muiden SOSElaisten perässä Kivikon Iltarasteille. Paikalle pääsyyn vaadittiin n. tunnin matka julkisilla, minkään jälkeen kiertelimme vielä Akun kanssa muutaman kierroksen Itä-Helsinkiä gps-opatuksella... Reitille päästiin lopulta ihan mukavasti, mutta miten ihminen voi käyttää vain 4 km reittiin taas 1,5h?! Helppo pururatareitti paljastui vaikeakulkuiseksi kivikoksi, jossa on rotkoja! Rastit olivat myös jotenkin oudosti näennäisen lähellä toisiaan.. Olisi varmaan kannattanut lukea etukäteen Ratamestarin mietteitä tästä "helposta pururatareitistä": 4km: Edellisiä hieman vaativampi, suunnistustaidoista on selvästi hyötyä. Muutamalla välillä juoksuhautoja -Varovaisuutta.

No just niin.

Ensi maanantaina rohkeasti Solvallaan. Ennakkoarvio on, että 3 km reittiin menee se tuttu 1,5h! :D

Tuunasin työpisteeni

Työn lomassa harhaileva suunnistajan mieli lepää rastimerkeissä...

AAAAAH.

PS: Tänään Kivikkoon iltarasteille?! :)

Tästä se lähtee

Aluksi lyhyet esittelyt: Moi, olen Hanna ja SOSEen tuorein jäsen. Aku ja Murre värväsivät minut porukkaan helmikuussa Akun saunassa. Koulun suunnistustuntien jälkeen olen käynyt iltarasteilla kerran, joskus vuonna 2001. Vuonna 2009 olin talkoolaisena Mikkeli-Jukolassa ja olen siis nähnyt Jukolan lähdön ihan tosi läheltä. Lisäksi mieheni on urheilutoimittaja ja oli työvuorossa, kun Minna Kauppi valittiin vuoden urheilijaksi. Tältä pohjalta ponnistetaan.

Tällä viikolla pääsin minäkin aloittamaan suunnistuskauden ja aloitinkin sitten oikein kunnolla. Tempaisin sekä maanantain iltarastit Hertsikassa Elinan, Killin ja Helin kanssa että Rasti-Jyryn aluerastit Vanhankaupunginkoskella keskiviikkona. Ja jälkimmäiset yksin! Wuhuu!

Maanantain vitonen meni mukavasti, vaikka lumessa saikin aika paljon hölskytellä. Elina oli vauhdikkaassa juoksukunnossa ja joukkueemme aika olisikin varmaan ollut parempi jos Elde olisi saanut määrätä tahdin. 12 rastia löytyi Hertsikan urheilupuistosta aikaan 1.12.46. Sijoituksemme oli 25-28/39. Yhtä rastia oli vihamielisesti sabotoitu, minkä ystävälliset kanssasuunnistajat meille reitin varrella kertoivat, mutta kuuliaisesti kävimme tuon tuhotunkin rastin katsastamassa. Tuloksista puuttuva rasti oli siivottu. Toiseksi viimeinen rasti oli viety oikein kunnon jyrkänteelle, jonne Elina ja Killi ketterinä kipusivat. Helin kanssa passasimme itse rastin, minkä seurauksena eksyimme joukkuetovereistamme hetkeksi. Mutta onneksi löysimme toisemme piakkoin ja viimeisen rastin kautta päästiin maaliin yhdessä. Jes!

Keskiviikkona suuntasin siis Vanhankaupunginkoskelle yksin, koska Murre-parka joutuikin jäämään töihin. Lähdin rohkeasti matkaan, vaikka jännittikin kovasti, koska käytin ensimmäistä kertaa emitiä ihan itse! Jännitti jopa niin paljon, että unohdin syödä ennen rasteille lähtöä, mikä johti siihen, että tuli vähän huono olo reitin loppupuolella... Muuten homma meni ihan hyvin, mitä nyt nelosrastilla piti vähän peruutella, kun lumisessa metsässä polut katosivat ja menin pikkuisen harhaan. Reitti ei nimestään huolimatta suuntautunut Vanhankaupunginkosken-Viikin suuntaan, vaan Kumpulaan. Puutalojen seassa oli kyllä ihan mukavaa juoksennella. Vitosen reitille oli sijoiteltu 15 rastia ja ajaksi sain 1.07.01. Sijoitus 35/35. Noh, jonkun täytyy olla aina perän pitäjänäkin.

Ja fiilikset sitten kahden suunnistuskerran jälkeen? Ihan mahtavat! Niin siistiä! Muutama asia kuitenkin on selvää:
1) Karttamerkkejä pitää opetella lukemaan.
2) Etäisyyksiä maastossa pitää oppia arvioimaan.
3) Kuntoa pitää nostaa. Paljon.

Että tästä lähtee! Seuraava rastikeikka onkin minulla sitten vasta 2.5. Kivikossa. Siellä nähdään!

- Hanna R.

Ps. Mikä on suppa?

Sissijyvät eroteltiin sokereista kauden ensimmäisillä iltarasteilla

Jihuuuh, ihan huippupössis! Tänään korkattiin Killin kanssa iltarastikausi Pirkkolan vitosella.

Luonnollisesti tähänkin koitokseen oli valmistauduttu huolella. Alku-uhot haettiin yön pikkutunteina Yökyöpelistä sunnuntain alkupuolella, ja myöhemmin saman päivän aikana kävin tarkastamassa Pirkkolan lumitilanteen todetakseni sen olevan välttävällä tasolla suunnistusta silmällä pitäen. 24h kestäneen sääennusteiden ja sadetutkien tarkkailun perusteella uskalsimme tänään startata ladulle (kyllä!).

Vettä satoi melko roisisti vielä automatkan aikana, mutta iloksemme sade tyrehtyi LÄHES olemattomiin heti alkumetreillä. Säähän liittyvän epävarmuuden lisäksi sissiduomme hermoja koettelivat paitsi uuden emitin käyttöön liittyvä epävarmuus, myös arvoituksellinen juoksukunto. Turha varmaan korostaa, että tilanne oli TODELLA jännittävä! Emit osottautui näppäräksi ja toimivaksi heti lähdössä, ja juoksukunto toivottua heikommaksi arviolta 500m startin jälkeen. Sen jälkeen suunnistuksen jännistysmomentit koostuivat lähinnä siitä, jaksaako maastosta takaisin Pirkkolaan ja onko nilkoissa vielä tuntoa tunnin hangessa urakoinnin jälkeen.

Ja hyvinhän me jaksettiin. Yhden epäonnisen "oikaisun" takia jalat olivat hetkellisesti hieman kohmeiset, mutta muuten suuremmilta ongelmilta vältyttiin. Jo lähes SOSEen sloganin asemaan kohonneen "laiskuus on suunnistajan paras ystävä" -lausahduksen liittyen opittiin, että näillä keleillä katupätkät ovat lähtökohtaisesti ehdottomasti parhaita reittivalintoja ja latuosuuksia kannattaa välttää, koska niitä ei ole, pöyristyttvävää kyllä, hiekoitettu.

Maaliin päästiin siis huikeissa tunnelmissa ajassa 1.06.25, ja sijoitus oli 18-19/30. Lisäksi pienen maalissa suoritetun ratamestarin tenttaustuokion jälkeen maestro itse kertoi meille, että reittivalintamme olivat osuneet ihan nappiin. Kaikki UHRAUKSET ja reittivalintojen HARJOITTELU ei ole siis todellakaan mennyt hukkaan.

Nähdään ensi maanantaina Herttoniemessä!

Ilouutinen kaikille maailman suunnistajille!

Suunnistustreenit voi nyt kirjata muistiin Movescountiin, tuohon kaikkien suunnistajien sporttiyhteisöön.

Movescountin kehitystiimi on ottanut äänekkäimmätaktiivisimmat valituksetpalautteet huomioon, ja lisännyt suunnistuksen omaksi lajikseen palveluun. Määrittelemättömät "unspecified sport" -merkinnät jäävät siis uudistuksen myötä historiaan.

HURRAH!

Korttelirastit Käpylässä/Kumpulassa

Käytiin taas Killin kanssa korttelirasteilla. Täytyy sanoa, että en keksi tällä hetkellä juuri mitään parempaa tapaa viettää sunnuntaiaamua kuin kirmailla pitkin Helsinkiä rastien perässä auringonpaisteessa. (Juostessa keksin kyllä montakin muuta tapaa, mutta olin tietenkin väärässä, sillä kyllä se vaan on parasta.)

Fuskattiin muutaman kerran ja juostiin vaan kireähousuisten perässä. Sehän ei Jukolassa käy ollenkaan päinsä! Siellä täytyy muistaa keskittyä omaan suoritukseen eikä lähteä haihattelemaan.

Huusinkin Killille siinä juostessa, että "tää on ihan liian helppoa kun ei ole pimeää". Sitten kun käännyin ympäri, Killi olikin muuttunut naiseksi ja nauratti ihan kauheasti. Sitä paitsi tarkkailtiin sitä naista, ja todettiin tekevämme fiksumpia reittivalintoja. Sekös vasta naurattikin! Mwaahahaaa.

Sekin todettiin, että laiskuus on suunnistajan paras ystävä. Onnistuttiin pari kertaa ihan mukavasti reittivalinnoissa ihan vaan kun ei jaksettu lähteä pahimmille jyrkänteille ja lumikasoihin. Äkkiä sitä laiska keksii paremman reitin, ettei vaan tarttisi juosta ylämäkeen! Mutta se on hyvä! Tosin ei meitä laiskoiksi voi syyttää, kun oltiin kumminkin aika reippaita.

Taso oli tiettävästi tänään kova ja SOSE suoriutui maaliin toiseksi viimeisenä (ei viimeisenä, juhuu!). Hyvä SOSE!

Reittinä oli muuten 9 km, joka Killin GPS:n mukaan oli 10 km ja mun footpodin mukaan melkein 12 km. Ja footpod oli tietenkin oikeassa.

Tässä vielä meidän Movet:
Aku
Killi

Juoksua pimeässä, mutta ei yksin

Enpä olisi vuosi sitten vielä aavistanut viettäväni lauantai-iltaa kanssa katsomalla Youtubesta videoita pimeässä juoksevista ihmisistä. Kiitti vaan Killi järkkäilyistä etenkin kisa-asujen suhteen!

Kyseessä oli siis tämä neljän minuutin pätkä vuoden 2010 Jukolan startista. Hämmentävää seurata, miten jo minuutin jälkeen suunnistajat alkavat sekoilla ja juosta päistikkaa eri suuntiin. Oikeasti se on aika pelottavaa.



Tästä kauhistuneena insipiroituneena lisäsin jo kalenteriin paniikissa kaikki kevään iltarastit. En vaan voi mennä tuonne vain vähän reilun vuoden kuluttua näillä eväillä. PAKKO OPETELLA SUUNNISTAMAAN JA ÄKKIÄ.

Nähdään iltarasteilla Pirkkolassa 4.4.!

Joukkueenjohtajan katsaus suunnistuskauteen 2011

Kevätaurinko lämmittää jo mukavasti näin maaliskuun puolivälissä ja katseet on käännetty kohti SOSEen tähän asti tärkeintä treenikautta. Seuraavaksi muutamia poimintoja tulevasta.


Urheilulliset uutiset

Kuten edellä tuli jo todettua, on joukkueellamme edessä todella monipuolinen ja haastava urheilukausi. Toki runsaslumisesta talvestakin nautittiin liikunnan parissa. Joulukinkut sulateltiin talvirasteilla ja ennen kaikkea hiihtoladuilla. SOSE Ski Team kävi pokkaamassa mitalit Finlandiahiihdosta ja ensi vuonna Lahdessa nähdään varmasti lisää SOSE-Hartsoja ja -Marja-Liisoja. Varsinainen suunnistuskausi avataan jo 4. huhtikuuta Pirkkolassa Helsingin Suunnistajien Iltarasteilla. Metsä lienee tuolloin vielä liukas ja ainakin osittain lumen tai jään peitossa, joten nilkkoja on syytä varoa.

Maanantaiset Iltarastit muodostavat luonnollisesti joukkueemme suunnistuksellisen perusharjoittelun. Alkukaudesta kompassin suuntaamista on hyvä harjoitella tarvittaessa porukassa, mutta kauden edetessä jokaisen olisi syytä käydä kokeilemassa taitojaan myös omin päin. Eripituiset radat ja maastot antavat tähän mainion mahdollisuuden. Saattaa hyvin olla, että henkilökohtainen suoritus johtaa jopa parempaan lopputulokseen - silloin joudut pysymään itse koko ajan kartalla.

Vaikka päätavoitteeseen on vielä reilu vuosi aikaa, ei kisakokemuksen hankkiminen varmasti ole pahitteeksi. Suunnistusliiton sivuilta löytyy kansallinen kilpailukalenteri, ja ainakin itse yllätyin, kuinka paljon suunnistuskisoja kesäisin järjestetään. Uudellamaalla suurimmat kilpailut ovat HS:n järjestämä Suunto-Games 11.-12.6 sekä Lohjan Fin5 suunnistusviikko 11.-16.7. Kisojen yhteydessä pidetään myös kuntosuunnistukset. Toinen merkittävä haaste on välttämätön tutustuminen yösuunnistukseen. Kuten muistamme, juostaan Jukolassa ainakin pari osuutta otsalampun valossa. :)

Suunnistuksen ohella on hyvä muistaa muutkin urheilumuodot. SOSEen jäsenet ovat taas laajalla rintamalla osallistumassa juoksutapahtumiin aina Berliinin maratonia myöten. Yhteiset kesäiltojen juoksulenkit ovat siis enemmän kuin tervetulleita! Extreme Run 21.5 on taas loistava tilaisuus tutustua Valio-Jukolan 2012 tapahtumapaikkaan Vantaan Hakunilaan. Eikä tietenkään sovi unohtaa hyötyliikuntaa kuten esimerkiksi työmatkapyöräilyä.


Muodin huipulla

Yhtenäisen joukkueen tunnusmerkki on tietysti oma tiimiasu. Ensimmäinen sovitustilaisuus pidettiin kevätkauden avajaisten yhteydessä. Tarjolla olivat Nonamen huipputason asusteet, Combat-juoksupaita ja Terminator-housut sekä klassisempi pitkähihainen malli toiselta asutoimittajalta. Nonamen asut olivat sporttisen tyylikkäät ja yrityksen MyDesign-ohjelmalla niistä saadaan räätälöityä juuri SOSEen näköiset. Asukeskustelua päätettiin kuitenkin jatkaa loppuvuoteen ja kenties viimeistään pikkujouluissa saamme tilauskupongit postiin.


Hetken huumaa

Jotta homma ei menisi liian totiseksi, täytyy välillä muistaa myös juhlia! Jukola-valvojaiset lauantaina 18.6 huipentuvat klo 22.55 Virolahden Ravijoella starttaavaan 63. Jukolan viestiin. Juhlapaikka ilmoitetaan myöhemmin. Venlojen viestin alkua samana päivänä on aikaistettu klo 14.10 ja mikäli kiinnostusta riittää, järjestetään halukkaille SOSElaisille kuljetus paikan päälle, josta sitten palataan illaksi kesäjuhliin. Kakkua syödään joukkueen 1-vuotissynttäreiden kunniaksi elokuussa ja kauden päättää jo legendaksi muodostunut SOSE-gaala, jossa palkitaan jälleen joukkueen ansioituneita jäseniä. Ja tietenkin SOSEessa iloitaan koko vuoden mittaan jäsentensä tulevista merkkipäivistä ja perheenlisäyksistä!


Lopuksi

Äärimmäisen iloinen. Nämä sanat tulevat ensimmäiseksi mieleeni, kun mietin sitä uteliasta innostusta, jolla viime elokuussa käynnistetty projekti otettiin vastaan. Yhteinen tavoite ja mikä loistoporukka, voiko sitä enempää pyytää? Ja lajina suunnistus on kiehtova - rata on joka kerta uusi ja omaa suoritusta voi aina parantaa. Toivottavasti intoa riittää niin pitkälle, että SOSE nähdään vuoden päästä sekä Venlojen että Jukolan viestissä. Mutta joukkueen slogan, "En osaa suunnistaa ja pelkään yksin metsässä", menee kyllä väistämättä uusiksi. SOSEessa et ole koskaan yksin ja parhaassa tapauksessa opimme vielä suunnistamaankin! :)

-Killi