Nonni, taas se kesä meni ja illat pimenee. Vaan SOSEen menoahan se ei haittaa,
päinvastoin, nyt on parhaat sieniajat (ei jalkasieni..) ja metsässä on helppo yhdistää
huvi ja hyöty!
Maanantaina koitti yksi odotettu vuosipäivä, Velskolan revanssi. Paljon on vettä
Vantaanjoessa virrannut kun viimevuotista töhöilyä on muisteltu, itse ainakin vietin
vuosi sitten metsässä lähemmäs 3 tuntia ja olisko saman verran rasteja löytynyt. Yli
kuukausi oli kulunut edellisistä rasteista, joten pieni epävarmuus oli takaraivossa kun
lähdin vitosen radalle.
Kunto on romahtanut tyystin, joten ainoa mahdollisuus saavuttaa edes kohtuullinen aika
oli tehdä puhdas suoritus. Tätä koin takoa päähän koko ajomatkan Velskolaan ja se
ilmeisesti kannatti. Eka rasti oli tien varressa, helppo, joskin edellytti 30 metrin
pystysuoraa kalliokiipeilyä. Yllättävän tärkeä muuten tuo ekan rastin merkitys, sen jos
mokaa, on aina vaikeaa hakea tsemppiä loppumatkalle. Kakkonen ja kolmonen tulivat myös
hyvin. Edellä kiiruhtanut 80-vuotias papparainen muistutti rapakunnostani, mutta se
käytti varmaan dopingia.
Seuraavat kolme rastia olivat hieman pidempiä välejä, mutta näillä tekninen osaaminen oli
oman tasoni kärkipäässä. Maltoin katsoa kompassia, ottaa usein suuntaa ja tarkkailla
maastoa, ts. tiesin koko ajan missä olen! Onnnistuneet lähestymiset ruokkivat itseluottamusta ja itse asiassa koko matka aina viimeistä puolen kilometrin 'sprinttiä' myöten maaliin sujui ongelmitta,tuloksen ollessa vajaan minuutin Elinaa perässä viidenkympin paikkeilla reilun sadan joukossa. Niskalenkki Velskolasta oli otettu, jee!
Niin, siitä ensimmäisestä rastista vielä. Kävin juuri äsken keskiviikon Aluerasteilla Vantaan Länsisalmessa. 20 minuuttia pyörin turhaan ykkösrastin liepeillä, kävelin lähtöön ja ajoin kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti