Raatona maantiellä

Äh. Lauantai ja herätyskellon pirinä klo 8. Ei pysty. Torkku. Vilkaisu ikkunasta. Näyttää aika kirkkaalta. No hitto, nyt ylös. Missä se kompassi oikein on?

Olen viime hetkillä ilmoittautunut suunnistajien loppusyksyn kohokohtaan eli Sibbo-Vargarnan legendaariseen Raatojuoksuun, 15 kilometrin matkalle. Jukolassa tuli juostua tänä vuonna saman pituinen ankkuriosuus varsin onnistuneesti, mutta Raadossa olen nyt mukana ensi kertaa. Team SOSEesta Ilari oli osallistunut Raatojuoksuun aiemmin ja kehunut kisan tunnelmaa. Aamutoimien jälkeen suuntaan kohti Sipoon Söderkullaa odottavin mielin. Viikkoon on taas mahtunut kaikenlaista jääkaapin hajoamisesta ja hammassärystä lähtien - metsässä arkisilla asioilla on onneksi tapana unohtua.

Opastus johdattaa parkkeeraamaan auton Sipoonlahden lukion pihaan. Harhaudun vielä hetkeksi miettimään työasioita - haloo, nyt tossut jalkaan ja muiden perään kohti kilometrin päässä sijaitsevaa kisakeskusta. Alueella kisan kuuluttaja toistelee molemmilla kotimaisilla kisaohjeita ja patistaa osallistujia siirtymään lähtöpaikalle, jonne olisi matkaa vielä reippaat 2 kilometriä. Miten tuo kello onkin jo noin paljon?

Olen juossut numerolappu rinnassa aiemmin vain Jukolassa. Ensimmäinen henkilökohtainen virallinen kisa siis. Sen verran olen ehtinyt selata osallistujalistoja että tiedän kärjen menevän kansallista huippuvauhtia. Tänään, tai milloin muulloinkaan ei niihin letkoihin ole lähellekään asiaa. Oma hyvä suoritus riittää vai miten se nyt menikään.

Saavun viimein täpötäydelle lähtöalueelle. Kipinkapin ylimääräiset vaatteet muovikassissa traktorin lavalle ja vauhdilla oman kartan luokse - hei tuossa on tutut SOSEen värit, tsemppiä Hilla kympin kisaan! Mitä, kuuluttiko joku minuutti? Ai mitä, ai sanoiko se puoli minuuttia? Katsos, kengännauhat on auki ja reilu 1000 suunnistajaa kohta rynnimässä päälle!

Hetkeä myöhemmin Pamplonan härät ovat irti. Lähdön paikallistaminen A3:n kartasta ei ole ihan helppoa. Ratamestari näyttää heti kättelyssä kuka heiluttaa tahtipuikkoa - ykkösrasti on melkein suoraan Molnträskin järven vastarannalla. Juoksijamassa jakaantuu melko lailla puoliksi ja päädyn itse salamannopeasti itäkiertoon. Klassisesti, vain viitisen askelta myöhemmin vaihdan jostain syystä suuntaa. 150 metriä myöhemmin, kun pitkospuut ruuhkauttavat koko porukan kävelyvauhtiin mietin kuinka kovaa nyt kirmaisinkaan järven itäreunalla.

Pitkä 3 kilometrin kakkos-kolmosväli halkoo koko kartan itä-länsi-suunnassa. Tässä vaiheessa kuljen vielä samaa vauhtia monen muun 15 kilometrin kisaajan kanssa. Iso sähkölinja johdattaa meidät kaikki perille. Seuraavat rastit löytyvät, mutta maasto alkaa selvästi vaikeutua. Viides rasti on jo huoltorasti, jossa tarjotaan mm. suolakurkkuja, rusinoita ja juotavaa. Tähän voisi jäädä pidemmäksikin aikaa.

Huoltorastilta lähdetään ensimmäiselle kolmen rastin perhoslenkille. Jäinkö sittenkin santsaamaan liikaa evästä kun ketään ei enää näy missään? Vaikeat rastit löytyvät, ehkä pienellä onnellakin. Tiheikössä kasille tipun ensimmäisen kerran kartalta. Onneksi takaa tulee joku toinen ja pääsen hänen avuin eteenpäin. Ysi, hei tuttu huoltorasti, muista myös leimata.

Toinen neljän rastin perhoslenkki suuntaa itään. Täälläkin saan tehdä puhtaasti omaa suoritusta, enimmäkseen suunnalla. Muutamat tiukat nousut hyydyttävät reidet jo aivan tönköiksi, mutta raahaudun lopulta taas ihanien rusinoiden ja suolakurkkujen pariin, namnamomomm.

Maaliin on vielä ehkä vajaa puolet matkaa. Ratamestari on tehnyt hienot lyhyiden rastivälien hajonnat ja huomaan törmääväni samoihin kisaajiin useamman kerran kun kierrämme hajontaa päinvastaiseen suuntaan - tai ainakin niin oletan. Tulee todella pro-olo kun pääsee suunnistamaan tällaista rataa kaikkine hajontoineen ja perhoslenkkeineen!

Radan loppupuolisko on jo täyttä tuskaa. Pienetkin nousut tuntuvat vuorilta ja päässä alkaa humista. Kohteet kartalla heiluvat puuskutuksen tahdissa ja etenemisvauhdin arvioiminen muuttuu mahdottomaksi. Aika ja paikka alkavat yksinkertaisesti kadota. Onneksi matkaa ei ole enää kuin nelisen rastia jäljellä. Kaksi omani tasoista uupunutta harrastelijaa ilmestyy reitille ja kuljemme samaa matkavauhtia eteenpäin. Toiseksi viimeisellä rastilla valitsemani yläkierto osoittautuu puoli minuuttia nopeammaksi löntystää ja laskeudun kohti maalia juuri heidän edellään.

Kuuluttaja ilmoittaa ajakseni 3:54:16. Sijoitus 15 kilometrin radalla on 182., toisin sanoen sarjan kolmanneksi viimeinen. Vaikka sijoitus saattaa kuulostaa surkealta, olen silti suoritukseeni äärimmäisen tyytyväinen. Reitti tuli suunnistettua pääosin yksin vailla sen kummempia apuja ja maasto oli paikoin todella haastava. Lopputulokset kertovat yksiselitteisesti, että taso on ollut myös tässä sarjassa kova, varmaan yhtä kova kuin 20 kilometrin päämatkallakin.

Suunnistuskokemuksena vuoden 2015 Raatojuoksu menee oman listani kärkipäähän. Eri pituiset radat, haastavat maastot, upea syyskeli, suuri osallistujamäärä ja kaikin puolin hyvin organisoitu tapahtuma ansaitsee lämpimät kiitokset - suunnistaja voi nyt hyvillä mielin vetäytyä talviunille.

                                  Kuvia Raatojuoksusta 2015
-Killi

Team SOSE huimassa syyskunnossa

Team SOSEen mestaruudesta kisattiin 27.9 Nuuksion maastoissa HS:n Solvallan iltarastien yhteydessä. Edellisvuosina mestaruudet on ratkottu Landbossa (2013) ja Salmenkalliossa (2014). Tällä kertaa 5 kilometrin keskimatkan kisaan lähti lähes kymmenkunta soselaista tavoittelemaan niin menestystä ja kunniaa kuin myös tietysti hyvää tunnelmaa - Elina oli ilmoittautunut tunnelmasarjaan kesän perheenlisäyksen myötä - paljon onnea koko perheelle!

Aurinkoisesssa ja kuulaassa säässä käyty kisa oli tasoltaan huippuluokkaa. Solvallan korkeuseroissa vitosen rata tunnin pintaan tai jopa reilusti alle ei ole ihan mikä tahansa metsäsamoilu vaan tiukkaa tykitystä k-pisteeltä maaliin. Mestaruus meni nyt ensimmäisen kerran Hillalle, jonka aika 48:09 jäi radan pohja-ajasta vain 6 minuuttia. Hopeasija tuli allekirjoittaneelle, aika 53:35 oli oman suoritustason ylärajoilla. Pronssisijasta käytiin varsinainen sekuntikamppailu Jussin ja Murren kesken, tällä kertaa Jussin eduksi 7 sekunnin turvin (1:03:52).

Team SOSE mestaruuskisan 2015 maalissa

Kokonaisuudessaan mestaruuskisan tulokset kertoivat Team SOSEen kovasta syyskunnosta. Ja tahti sen kuin kiihtyy kun kausi lähenee loppuaan, eilen Kaisa nappasi historiallisen ykkössijan HS:n Postintaipaleen kolmosella ja Riikkakin oli naisista vitosella kolmas, Elina puolestaan Olarissa Espoorasteilla nelosen kakkonen - huimaa kyytiä.

Kausi pannaan taas tuttuun tapaan pakettiin Raatojuoksussa, nyt kulkee ja kovaa!

-Tommi/joukkueenjohtaja

Seuraa SOSE-mestaruuksia livenä tänään!

SOSEen mestaruuskisat starttaavat reilun kahden tunnin päästä! Tänään kilpaillaan keskimatkalla Nuuksion Solvallassa. Kisaa voi seurata livenä täällä: SOSE-live

Soselaisten sitoutumisen asteesta kertoo muun muassa se, että Murre on ollut ottamassa tuntumaa kisamaastoihin yön yli, Hilla vuokraa auton päästäkseen paikalle ja useampi perhekunta on tulossa kannustamaan paikan päälle. Mutta ei hätää, vaikket pääsisi paikalle: SOSEen tukijoukkoihin kuuluva Tuukka Hastrup laittoi eilen pystyyn kokeiluversion liveseurannasta. Katsotaan kuinka monta täppää saadaan näkymään kartalla! :D

Itselleni nämä ovat ensimmäiset SOSE-mestaruudet, ja jännittää ihan hirmusti. En tiedä, kumpi jännitti enemmän, Jukola vai tämä. Ainakin yksi jännityksen aihe on sama: jaksanko matkan maaliin asti. Jukolassa osuuteni oli pisin koskaan juoksemani (suunnistus)matka, ja nyt kunto ei ole huipussaan juuri kisojen alla sairastetun flunssan takia.

 Tsemppiä kaikille!

Huono, parempi, huonoin - tuntemuksia kuntorasteilta

Blogissamme on ollut hiljaista. Olette tietysti kaikki henkeä pidätellen odottaneet kuulumisia SOSE-rintamalta, mutta blogausintoa ei voi pakottaa - se tulee kun on tullakseen. Twitterissä olemme kuitenkin eläneet mukana AirHannun ja muiden suomalaissuunnistajien mestaruustaistoissa kesän mittaan.

Kesällä soselaiset taisivat enimmäkseen lomailla. Itse otin lomailun lomassa tuntumaa mm. varsinaissuomalaiseen maastoon (täältä tullaan Mynä-Jukola!) ja espoolaiseen eksoottiseen suunnistuskohteeseen Stora Herrön saarella.

Syyskauden alkaessa kuntorastilenkki on kuulunut melkein jokaviikkoiseen ohjelmistoon. Vaan aivan tasalaatuista matskua ei tuloshihnalle ole syntynyt. Huono, parempi ja huonoin voisivat kuvailla viime viikkojen suorituksia.

Kiimasuolle lähdin syyskuun alussa intoa puhkuen ja omiin taitoihin luottaen ja valitsin radaksi C vaikea. Aivan väärä valinta! Ensimmäisen rastin pieni koukku ei vielä ollut paha, mutta jo kakkosesta juoksin pitkäli oikealta ohi. Kolmoselle lähdin hienosti viivaa pitkin mutta jonkin aivopierun tuloksena kurvasin vitosrastille. Kiroilun saattelemana matka jatkui eteenpäin, mutta itsetunto oli menetetty. Nelosestakin juoksin vasemmalta ohi ja kivihyppelyn jälkeen loputkin innostuksen rippeet oli menetetty. Onneksi tiesin jo missä vitonen sijaitsee! Loppumatka meni rauhallisemmin ja sitä myöten tarkemmin.


Espoorastit, Kiimasuo 1.9.

Tarkkuutta leimaushetkellä

Serenan rasteilla päätin ottaa varman päälle ja valitsin C-radan. Aluetta halkoi luonnonsuojelualue, jonne ei saanut rasteja sijoittaa minkä vuoksi homma meni polkujuoksuksi. Tylsää kuin mikä, mutta rastit löytyivät vaivatta. Sijoitus ehkä henkilökohtaisesti paras koskaan kuntorasteilla.


Espoorastit, Serena 8.9.

Tulevia SOSE-mestaruuskisoja silmällä pitäen Olarissa oli tartuttava pidempään rataan ja katsottava mitä ladysta irtoaa. No ei kovin kummoista. Tästä reissusta ei ole onneksi GPS-käppyrää jälkipolville tallennettuna. Mukaan mahtui yksi 45 asteen vikasuuntaan juostu sähkölinja ja pari avokallioilla tehtyä kahdeksikkoa. Että semmoinen kenraaliharjoitus sitten.

Nyt sunnuntaina juostaan siis SOSE-mestaruudet Solvallassa. Saa nähdä miten käy. Viimevuotinen kisa oli tiukka, ja näin on odotettavissa tänäkin vuonna.

Lokakuussa on tiedossa myös rogainingia Tuusulassa ja lähtöviivalle on asettumassa ainakin kaksi, jollei useampikin SOSE-joukkue. Metsässä nähdään!

Louna-Jukola 3. osuus: Suunnalla tiheikköön

Kaunis lauantaipäivä meni kisakylää maltillisesti kierrellessä. Piti yrittää säästellä jalkoja aamuyön pitkää lenkkiä varten. Lähdön jälkeen torkuin teltassa yhteensä pari kolme tuntia. Välillä piti heräillä seuraamaan miten viesti eteni. Onneksi Soseen loistava pasteijaosasto oli aina ajan hermolla. Kolmen jälkeen nousin ja aloin laittaa varusteita niskaan. Valoa oli jo sen verran, että lampun sai jättää telttaan. Olin investoinut uusiin sukkiin ja housuihin. Vanhoihin housuihin ei olisi mahtunut varakompassia, mutta nyt pidin sitä välttämättömänä, koska olin päättänyt lähteä matkaan peukkukompassilla, jonka käyttöä olin ehtinyt harjoitella vasta reilun kuukauden vaihtelevalla menestyksellä.

Vaihtoalueella yritin hiukan lämmitellä, mutta ehkä vuorokaudenajasta johtuen kone kävi aika hitaalla, vaikka jännitys oli mielen jo kirkastanutkin. Mukava oli seurata vaihtoja ja kuunnella reissun jo tehneiden kommentteja. Se tuli selväksi, että tiheikköjä on tiedossa.

Pienen odottelun jälkeen Hilla jo ilmestyikin puomille iloisena itsenään. Kartta käteen ja menoksi. Heti pitkä väli, varmaan parisen kilometriä. Lakanassa olikin taittelemista, jotta sen sai käteen sopivaksi. K-pisteeltä sitten suunnitelmana viivaa pitkin ensimmäisenä tarkistuspisteenä reitin halkaiseva tie. Huomasin kuitenkin jo muutaman sadan metrin jälkeen ajautuneeni reilusti viivasta vasemmalle ja tein heti muutoksen pelisuunnitelmaan.

Peukkukompassi taskuun ja perinteinen käteen. Tällä pysyisi varmemmin suunnassa pitkillä osuuksilla ja tiheiköissä.  Jälkikäteen arvioituna tämä varmaan oli oikea päätös. Korjasin tiellä itseni takaisin oikealle reitille ja sen jälkeen suon yli, mäen vasemmalta reunalta voimalinjan ali aika lailla suoraan ensimmäiselle rastille. Hitaasti meni, mutta suunta vain kohti seuraavaa ja sitä seuraavaa rastia. Välit olivat lyhyitä ja liput löytyivät vaivatta.

Neljäskin oli suhteellisen selvässä paikassa mäen huipun takana. Sen jälkeen tulikin kinkkisempi väli. Päätin kiertää jyrkänteen vasemmalta metsän reunan kautta, koska siellä maasto näytti aika selkeältä. Isojen jyrkänteiden jälkeen käänsin kuitenkin hiukan liian aikaisin kohti rastia ja olin hieman epävarma olinko oikeassa suunnassa. Pienistä nypyistä ei saanut heti kiinni. Edelliseltä rastilta peesiin lähtenyt kaveri ei ollut ilmeisesti vilkaissutkaan karttaansa, koska hänellä ei ollut tilanteeseen mitään sanottavaa. Roikkui vai perässä. No, ei auttanut kuin jatkaa eteenpäin ja kyllähän se rasti lopulta tuli eteen aika lailla suunnitelman mukaan.

Seuraava väli oli helppo, mutta seiska ja kasi olivat hankalassa paikassa jyrkässä rinteessä ja siellä oli muitakin rasteja hakemassa. Aika hidasta oli meno, mutta rastit löytyivät. Ysiä kohti lähdin hiukan kiristämään vauhtia. Huomasin olevani viivasta oikealla ja piti korjata suuntaa. Päädyin ojalle, josta sain itseni kartalle ja rasti löytyikin läheltä, ojan päässä olevan kiven vierestä. Seuraavaksi taas suunnalla eteenpäin. Aika pitkä avokallio-osuus, mutta rasti löytyi kun vaan jaksoi jatkaa riittävän pitkälle. Sitten tiheikön läpi uraa pitkin juomarastille ja samalla suunnalla mäen päälle rastille nro 11. Sieltä uraa pitkin tiheikön reunaan ja sisään. Löysin itseni pieneltä kumpareelta, jossa kaveri kysyi missä ollaan. Kerroin oman tulkintani, mutta hän ei ollut samaa mieltä. Oli ilmeisesti pyörinyt jo hetken puskassa. Aloin epäillä itsekin sijaintiani ja päätin palata takaisin tiheikön reunaan. Olin kuitenkin ollut ihan kartalla ja jatkoin oman tulkintani mukaan. Oma rasti (116) löytyi nyt helposti.



Reissun pitkäkestoisin pummi ja reitinvalinnat TV-rastin jälkeen

Taas tiheikköä ja suunnalla eteenpäin. Ajauduin hiukan itään ja tiheikön reunalla olin taas epävarma sijainnista ja tein jostain syystä käännöksen oikealle kohti lähellä olevaa mäkeä, vaikka lähtökohtaisesti jo epäilin, että se ei ole minun mäkeni. Rasti löytyi, mutta ei oma. Edelleenkään en palannut alkuperäiselle reitille vaan jatkoin pari seniorin kanssa hieman pohjoisemmaksi. Hetken perästä totesin olevani väärällä mäellä ja palasin omalle reitille. Oma rasti löytyikin melko pian. Tämä oli reissun todennäköisesti pitkäkestoisin pummi. Onneksi pari seuraavaa väliä meni hyvin.



TV-rasti mäen päältä löytyi helposti ja seuraava pidempi väli meni metsän reunoja kiertäen ja tietä pitkin juosten. Omasta mielestä ehkä suunnistuksellisesti kisani paras rastiväli, koska reitinvalinta oli oma, se oli nopeakulkuinen ja mielestäni jätin useammankin selän tällä välillä.  Jossain näillä main sade alkoi jo olla haitaksi. Lasit olivat niin täynnä pisaroita, että ne piti ottaa käteen.

 Seuraavat neljä rastia (16-19) meni liikaa peesatessa. Oli aika saman tasoinen porukka suunnistuksellisesti, mutta vauhti oli melko hidasta. Toki maasto oli pienipiirteistä, joten se saattoi olla ihan oikea vauhti minullekin.

Reissun pitkäkestoisin pummi ja reitinvalinnat TV-rastin jälkeen

Rastille 20 lähdettäessä lisäsin vauhtia. Ajauduin hiukan sivuun ja kesti hetken ennen kuin tiheikön reunasta löytyi oikea kohta. Aika monella muullakin näytti olevan rasti hakusessa. 21 (119) löytyi helposti. Sieltä tietä ja metsäkoneuraa hyödyntäen eteenpäin. 22 (182) oli hankala löytää ja aikaa paloi rinteessä pyöriessä. Rasti nro 23 (175) löytyi onneksi hiukan helpommin. Pummailusta sisuuntuneena piti lisätä vauhtia, kun maasto alkoi käydä helpommaksi. Suunnalla kohti rantarastia (24-126), joka löytyi ilman ongelmia. Seuraavalla välillä vauhti kostautui ja väärää polkua juostessa ajauduin toisen suunnistajan kanssa ihan väärälle reitille. Onneksi ajallisesti pummi ei ollut iso, vaikka gps-käppyrä näyttää armotta että turhaa matkaa tuli aika lailla.

Loput kolme rastia löytyivät helposti, vaikka vauhtia tuli pidettyä sen verran kuin jaloissa oli paukkuja jäljellä ja ruuhkassa sai edettyä. Viimeinen rasti Jukola-kyltin juuresta ja sitten maalisuoralle. Loppuleimaus, neljännen osuuden kartta kouraan ja Saara matkaan.

Olo oli väsynyt, mutta ei mitenkään erityisen puhki. Matkaa oli gps:n mukaan kertynyt tasan 18 km eli ylimääräistä tuli 2,3 km. Sen puolesta ihan siedettävä suoritus, koska matkalle mahtui pari tarkoituksellista pidempää kiertoa. Aikaa meni 3:08, mikä oli hieman pessimistiseen etukäteisarvioon nähden jopa hyvä, mutta näin jälkikäteen tarkasteltuna pienoinen pettymys. Kolme tuntia olisi ollut suhteellisen helppokin alittaa. Sen verran tyhmiä virheitä tuli tehtyä ja lisäksi vauhtia olisi voinut pitää enemmän. Toisaalta tämä oli vasta toinen Jukolan viestini sekä toistaiseksi elämäni pisin suunnistus, joka kaiken huipuksi alkoi klo 4:38. Joten kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen omaan tekemiseeni. Kartan lukua, yösuunnistusta sekä jalkoihin lisää nopeutta, siinä kesän ja syksyn harjoitusohjelma. Ensi vuonna Lappeenrannassa sitten jälleen.

-Jussi