Team SOSEn Louna-Jukolan osuuskuvauksia julkaistaan herkkupaloina läpi suunnistuskesän 2015. Luvassa mitä herkullisimpia kuvauksia sekä Jukolan että Venlojen osuuksista! Sarja alkaa satunnaisjärjestyksellä Jukolan kakkososuuden kuvauksella, jonka kirjoittajana on Hilla.
JUKOLA 2015 / Osuus 2, Hilla
Juomapisteeltä nousee upea valojen letka ylös kukkulan rinnettä. Ihailen näkymää kulauttaessani juoman, harmittelen ettei ole kuvausvälinettä, ja pinkaisen perään. Olen etsimässä rastia 212, mutta harmikseni edelläni kirittävät miehet ovat matkalla rasteille 142 ja 82. Teen matkani pahimman pummin: panikoin ja seuraan edelläni menevää suunnistajaa rastille 150. Olen jo epätoivoisena kysymässä mieheltä, millä pienipiirteisen laen jyrkänteistä oikein ollaan, kun yhtäkkiä tajuan että 150 on seuraava rastini. Mikä pummi! Vedän täysillä suunnalla itään 212:lle, joka löytyy heti. Saan suorituspiikkini, kun vedän kartta rullalla omia jälkiäni takaisin 150:lle. Tällä välillä vain 41 sekuntia kärkeä hitaampi! ;)
Seuraavilla väleillä keskittyminen paranee ja suunnistus alkaa sujua. Sammutan lampun, alkaa olla valoisaa. Juomarastejakin tulee vastaan yli tarpeen. 172-107-162 suunnistan varmasti, tosin hieman hitaasti kohoavassa maastossa. Tässä vaiheessa saan ahaa-elämyksen: kartallani näkyy lähtöalueen screeneiltä tuttu rastiväli 162-143, jossa KR teki virheen! Kiitän onneani: minulla on juuri Haldenin kanssa sama keskimmäinen rasti, jolle kuulemma meni vastustamaton ura. Otan tiedosta kaiken irti ja vetelen täysillä mäkeä alas, suoraan rastille 143. Panikoivat norjalaissuunnistajat haluavat nähdä rastilla karttaani, he etsivät ympäröivän pöheikön vaikeita hajontoja. Kyllä kannatti katsoa telkkua! Jatkan onnellisena 102:lle ja 131:lle.
131:n jälkeen kartalla näkyy pitkä väli tummaa vihreää, eli vaikeakulkuista tiheikköä. Seuraan letkaa vihreän sivuitse eteläpuolelta. Tien ylityksessä letka hajaantuu, ja valitsen suoran reitinvalinnan, joka vie Topion tiheän metsikön läpi todella hidasta kulkua. Olen jotenkin päättänyt mennä suoraan, en edes katso pohjoista polkukiertoa, joka olisi ollut varmasti nopeampi. Väli tuntuu todella pitkältä, ja kulku hidastuu. Myöhemmin huomaan kyllä, että 2.osuuden kärki TuMe on tehnyt saman valinnan, mutta minulle kierto olisi ollut parempi. Yritän pitää vahtia ruotsalaissuunnistajan selästä, joka välillä katoaa kuusikkoon. En suunnista kunnolla itse, vilkaisen vain välillä karttaa ja yritän pysyä vauhdissa. Onneksi pääsen vihdoin ulos tiheiköstä ja ylittämään mäkeä ruotsalaisen peesissä. Löydän itseni helpotuksekseni kartalta. Huomaan, että mies hyytyy, ja kuittaan hänet rinteessä 96:lle.
96:n jälkeen suunnistus sujuu ongelmitta ja itsenäisesti. 134 on komea yhteisrasti, nelososuuden kärki tulee rastille kanssani yhtä aikaa. Pääsen juoksemaan sata metriä huippuseurassa rastilta pohjoiseen, sitten koukkaan kohti tien päätä ja rasteja 206 sekä 119. Rastivälit sujuvat, vauhti alkaa olla oikeassa suhteessa suunnistustarkkuuteen. Tullaan Venloista tuttuihin maastoihin: 145, 118, 126. Tuntuu, että tässähän ollaan kohta jo maalissa. 126:lla suunnistajat vedetään nippuun lammen rantaan. Kunto joutuu vielä koetukselle viimeisillä väleillä, kun miehiä ja naisia ilmestyy joka puolelta juoksemaan täysillä kohti viimeisiä rasteja. Vatsassa vähän kipristelee, mutta päätän nyt juosta, kun on kiriapua. 171-144-130. Viimeisellä välillä himmailen vielä suossa, jotta jaksaisin vetää loppusuoran täysillä, kun kerta on ihmisiä katsomassa. Leimaus 222:lla, maalisuoralle. Murre hurraa suoran reunalla, alkaa hymyilyttää. Kello on sammunut matkalla, olen arvoinut joukkuekavereille vetäväni osuuden kahteen tuntiin. Näen, että tavoitteesta on jääty vain kymmenisen minuuttia, eli Jussi ei ole joutunut värjöttelemään ylimääräistä vaihtokarsinassa. Hyvin meni! Kartta Jussille, SOSE-huppari kainaloon ja kohti ansaittua saunaa. Yöosuus on ehdottomasti tuleva suosikkini! Kiitos SOSE, kiitos peesiapu ja kirittäjät! Ensi vuonna uudestaan!
JUKOLA 2015 / Osuus 2, Hilla
Teippausta, väliaikaseurantaa, teippausta!
Olen havahtunut teltassa puolenyön jälkeen teippaamaan varpaita Jukolan kakkososuutta varten. Venlojen viesti iltapäivällä Hihhulit-joukkueessa on jo antanut hyvän tuntuman maastoon, ja kutkuttaa päästä uudestaan juoksemaan samoille tiukoille kallioylängöille pimeällä. Varpaat vaativat varmistelua, mutta into vetää metsään loppuviikon flunssailusta huolimatta. Herätyskello piipittää turhaan varttia vaille yksi, olen aivan hereillä. Ilukin tulee hiippailemaan teltan ulkopuolelle ja huhuilemaan herätystä. Teippaus jo käynnissä, kuittaan! Murre on lähetetty Jukolan kiiltomadossa ensimmäiselle osuudelle, ja tutkailen aina säännöllisin väliajoin Murren menoa puhelimesta. Päätän vielä lähteä vessajonoon, mutta yhtäkkiä jonottaessa puhelimeen ilmestyvät Murren lukemat 9,9 kilometrille. Nyt mennään!
Vaihtoalueella on vilkasta, lamppuja testaillaan, on kaunis ja jo hiljalleen valaistuva aamyön taivas. Tsekkaan Murren tilanteen kerran vaihtoalueen monitorista, mutta siirryn sen jälkeen puomille rentoutumaan. Mitä turhia tarkistella, kyllä se sieltä tulee! Screeneillä pyörivät juuri huippujen kolmososuuden gps-pallot: näien kukkulan laelta tiheikköön hajonnoille suuntaavat Haldenin ja Kalevan rastin suunnistajien pallurat. Haldenin rasti on hajonnan keskimmäinen, ja molemmat päätyvät ensin tälle rastille; KR tekee virheen ja joutuu koukkaamaan sivuun omalleen. Selostajat toteavat rinteen uran vievän väistämättä keskimmäiselle hajonnalle. Myöhemmin metsässä tunnistan tutun rastivälin 162-143 kartalta, ja saankin pätkän katselusta yllättävää hyötyä kisassa!
Tunnistan Murren juoksuaskeleen jo maalisuoran puolivälissä. Hämmästyttävää kyllä, Murrekin tunnistaa mut suunnistajamerestä ja heiluttelee karttaa iloisesti - hyvin meni! Murre nappaa kakkosen kartan telineestä ja tsemppaa matkaan. Lähden hölköttelemään karttaa availlen kohti siltaa, mutta kohta ohi ampaisevat miehet saavat mut kiritettyä juoksuun. Antaa kartan taittelun odottaa metsään! Hetken epäilen, että olen saanut vahingossa kahden osuuden kartat käteeni, mutta Jukolan kartta vain on kaksi kertaa iltapäivän Venla-kartan kokoinen.
K-pisteeltä lähdetään uuteen suuntaan kohti kaakkoa, kun Venla-radat ovat alittaneet voimalinjan lounaaseen. Ensimmäinen rastiväliviiva 209:lle on niin pitkä, etten saa karttaan kunnolla taiteltua sitä näkyville. Tarkastan pikaisesti oikean suunnan ja päätän sännätä edellisten perään rinnettä alas ilman suunnitelmaa. Metsässä on pimeämpää kuin aukiolla, ja säädän vauhdissa lamppua voimakkaammalle teholle. Olen tulossa suunnalla rastiväliviivasta viitisen astetta etelään isolle polulle. Muut ovat vetäneet suoremmin viivaa ja näyttävät etenevän suoraan Nummensuolle sekä sen perään tulevalle mäelle vaikeaan maastoon. En saa enää peesiä, eikä tuo maasto houkuta. Päätän hyödyntää eteläisen sijaintini ja lähteä kiertämään etelästä tietä pitkin. Tiekierron pituus kuitenkin epäilyttää… enkö juuri ennen viestiä päättänyt, että Jukolassa mennään viivaa! Onneksi ratkaisu on nenän edessä: Nummensuon ylittävä polku haarautuu kohti kaakkoa ja tarjoaa ison mäen kierron, mutta kuitenkin suorahkon reittivalinnan. Lisäksi polulle näyttää suuntaavan muutama muu suunnistaja. Kyllä muiden tekeminen vaikuttaa omiin valintoihin varsinkin ensimmäisellä välillä! Reitinvalinta osoittautuu erittäin hyväksi, samaksi jonka kärki on tehnyt. Päädyn voimalinjan alle, johon on syntynyt risukon päälle hyvää uraa. Pingon minkä pääsen kompastumatta.
Kanssani juoksee lähinnä kolmososuuden menijöitä, sillä tiedän lähteneeni kakkososuuden juoksijoiden loppupäässä. Yritän siis olla varuillani, etten ota muista liikaa vinkkiä. Tästä huolimatta tömähdän ensin rastille 91, enkä usko olevani aivan liian ylhäällä rinteessä. Samoilen alaspäin, kun vastaantulija huikkaa minulle 209:n olevan kymmenen metrin päässä. Enpä olisi kehdannut kysyä, mutta helpottuneena pyrähdän rastille. Ensimmäiset ovat aina vaikeimpia, vaikken myönnä jännittäväni. Alussa keskittyminen ei vain ole vielä ehtinyt asettua suunnistusmoodiin, ehkä pimeäkin saa vähän varuilleen. Seuraavalla pikkuvälillä 103:lle olen aivan liian varovainen. Rasti löytyy, ja pääsen lataamaan täysillä rennosti kohti tietä ja kaikkien yhteistä rastia 132. Tiedän jo ennalta 132:n olevan yhteinen, sillä sen vieressä on juomapiste ja viitoitus. Rastilla on vilinää ja pääsen hetkeksi letkaan.
Olen havahtunut teltassa puolenyön jälkeen teippaamaan varpaita Jukolan kakkososuutta varten. Venlojen viesti iltapäivällä Hihhulit-joukkueessa on jo antanut hyvän tuntuman maastoon, ja kutkuttaa päästä uudestaan juoksemaan samoille tiukoille kallioylängöille pimeällä. Varpaat vaativat varmistelua, mutta into vetää metsään loppuviikon flunssailusta huolimatta. Herätyskello piipittää turhaan varttia vaille yksi, olen aivan hereillä. Ilukin tulee hiippailemaan teltan ulkopuolelle ja huhuilemaan herätystä. Teippaus jo käynnissä, kuittaan! Murre on lähetetty Jukolan kiiltomadossa ensimmäiselle osuudelle, ja tutkailen aina säännöllisin väliajoin Murren menoa puhelimesta. Päätän vielä lähteä vessajonoon, mutta yhtäkkiä jonottaessa puhelimeen ilmestyvät Murren lukemat 9,9 kilometrille. Nyt mennään!
Vaihtoalueella on vilkasta, lamppuja testaillaan, on kaunis ja jo hiljalleen valaistuva aamyön taivas. Tsekkaan Murren tilanteen kerran vaihtoalueen monitorista, mutta siirryn sen jälkeen puomille rentoutumaan. Mitä turhia tarkistella, kyllä se sieltä tulee! Screeneillä pyörivät juuri huippujen kolmososuuden gps-pallot: näien kukkulan laelta tiheikköön hajonnoille suuntaavat Haldenin ja Kalevan rastin suunnistajien pallurat. Haldenin rasti on hajonnan keskimmäinen, ja molemmat päätyvät ensin tälle rastille; KR tekee virheen ja joutuu koukkaamaan sivuun omalleen. Selostajat toteavat rinteen uran vievän väistämättä keskimmäiselle hajonnalle. Myöhemmin metsässä tunnistan tutun rastivälin 162-143 kartalta, ja saankin pätkän katselusta yllättävää hyötyä kisassa!
Tunnistan Murren juoksuaskeleen jo maalisuoran puolivälissä. Hämmästyttävää kyllä, Murrekin tunnistaa mut suunnistajamerestä ja heiluttelee karttaa iloisesti - hyvin meni! Murre nappaa kakkosen kartan telineestä ja tsemppaa matkaan. Lähden hölköttelemään karttaa availlen kohti siltaa, mutta kohta ohi ampaisevat miehet saavat mut kiritettyä juoksuun. Antaa kartan taittelun odottaa metsään! Hetken epäilen, että olen saanut vahingossa kahden osuuden kartat käteeni, mutta Jukolan kartta vain on kaksi kertaa iltapäivän Venla-kartan kokoinen.
K-pisteeltä lähdetään uuteen suuntaan kohti kaakkoa, kun Venla-radat ovat alittaneet voimalinjan lounaaseen. Ensimmäinen rastiväliviiva 209:lle on niin pitkä, etten saa karttaan kunnolla taiteltua sitä näkyville. Tarkastan pikaisesti oikean suunnan ja päätän sännätä edellisten perään rinnettä alas ilman suunnitelmaa. Metsässä on pimeämpää kuin aukiolla, ja säädän vauhdissa lamppua voimakkaammalle teholle. Olen tulossa suunnalla rastiväliviivasta viitisen astetta etelään isolle polulle. Muut ovat vetäneet suoremmin viivaa ja näyttävät etenevän suoraan Nummensuolle sekä sen perään tulevalle mäelle vaikeaan maastoon. En saa enää peesiä, eikä tuo maasto houkuta. Päätän hyödyntää eteläisen sijaintini ja lähteä kiertämään etelästä tietä pitkin. Tiekierron pituus kuitenkin epäilyttää… enkö juuri ennen viestiä päättänyt, että Jukolassa mennään viivaa! Onneksi ratkaisu on nenän edessä: Nummensuon ylittävä polku haarautuu kohti kaakkoa ja tarjoaa ison mäen kierron, mutta kuitenkin suorahkon reittivalinnan. Lisäksi polulle näyttää suuntaavan muutama muu suunnistaja. Kyllä muiden tekeminen vaikuttaa omiin valintoihin varsinkin ensimmäisellä välillä! Reitinvalinta osoittautuu erittäin hyväksi, samaksi jonka kärki on tehnyt. Päädyn voimalinjan alle, johon on syntynyt risukon päälle hyvää uraa. Pingon minkä pääsen kompastumatta.
Kanssani juoksee lähinnä kolmososuuden menijöitä, sillä tiedän lähteneeni kakkososuuden juoksijoiden loppupäässä. Yritän siis olla varuillani, etten ota muista liikaa vinkkiä. Tästä huolimatta tömähdän ensin rastille 91, enkä usko olevani aivan liian ylhäällä rinteessä. Samoilen alaspäin, kun vastaantulija huikkaa minulle 209:n olevan kymmenen metrin päässä. Enpä olisi kehdannut kysyä, mutta helpottuneena pyrähdän rastille. Ensimmäiset ovat aina vaikeimpia, vaikken myönnä jännittäväni. Alussa keskittyminen ei vain ole vielä ehtinyt asettua suunnistusmoodiin, ehkä pimeäkin saa vähän varuilleen. Seuraavalla pikkuvälillä 103:lle olen aivan liian varovainen. Rasti löytyy, ja pääsen lataamaan täysillä rennosti kohti tietä ja kaikkien yhteistä rastia 132. Tiedän jo ennalta 132:n olevan yhteinen, sillä sen vieressä on juomapiste ja viitoitus. Rastilla on vilinää ja pääsen hetkeksi letkaan.
Hillan reitin yläosa Jukolan Reittihärvelistä
Hillan reitin alaosa Jukolan Reittihärvelistä
Juomapisteeltä nousee upea valojen letka ylös kukkulan rinnettä. Ihailen näkymää kulauttaessani juoman, harmittelen ettei ole kuvausvälinettä, ja pinkaisen perään. Olen etsimässä rastia 212, mutta harmikseni edelläni kirittävät miehet ovat matkalla rasteille 142 ja 82. Teen matkani pahimman pummin: panikoin ja seuraan edelläni menevää suunnistajaa rastille 150. Olen jo epätoivoisena kysymässä mieheltä, millä pienipiirteisen laen jyrkänteistä oikein ollaan, kun yhtäkkiä tajuan että 150 on seuraava rastini. Mikä pummi! Vedän täysillä suunnalla itään 212:lle, joka löytyy heti. Saan suorituspiikkini, kun vedän kartta rullalla omia jälkiäni takaisin 150:lle. Tällä välillä vain 41 sekuntia kärkeä hitaampi! ;)
Seuraavilla väleillä keskittyminen paranee ja suunnistus alkaa sujua. Sammutan lampun, alkaa olla valoisaa. Juomarastejakin tulee vastaan yli tarpeen. 172-107-162 suunnistan varmasti, tosin hieman hitaasti kohoavassa maastossa. Tässä vaiheessa saan ahaa-elämyksen: kartallani näkyy lähtöalueen screeneiltä tuttu rastiväli 162-143, jossa KR teki virheen! Kiitän onneani: minulla on juuri Haldenin kanssa sama keskimmäinen rasti, jolle kuulemma meni vastustamaton ura. Otan tiedosta kaiken irti ja vetelen täysillä mäkeä alas, suoraan rastille 143. Panikoivat norjalaissuunnistajat haluavat nähdä rastilla karttaani, he etsivät ympäröivän pöheikön vaikeita hajontoja. Kyllä kannatti katsoa telkkua! Jatkan onnellisena 102:lle ja 131:lle.
131:n jälkeen kartalla näkyy pitkä väli tummaa vihreää, eli vaikeakulkuista tiheikköä. Seuraan letkaa vihreän sivuitse eteläpuolelta. Tien ylityksessä letka hajaantuu, ja valitsen suoran reitinvalinnan, joka vie Topion tiheän metsikön läpi todella hidasta kulkua. Olen jotenkin päättänyt mennä suoraan, en edes katso pohjoista polkukiertoa, joka olisi ollut varmasti nopeampi. Väli tuntuu todella pitkältä, ja kulku hidastuu. Myöhemmin huomaan kyllä, että 2.osuuden kärki TuMe on tehnyt saman valinnan, mutta minulle kierto olisi ollut parempi. Yritän pitää vahtia ruotsalaissuunnistajan selästä, joka välillä katoaa kuusikkoon. En suunnista kunnolla itse, vilkaisen vain välillä karttaa ja yritän pysyä vauhdissa. Onneksi pääsen vihdoin ulos tiheiköstä ja ylittämään mäkeä ruotsalaisen peesissä. Löydän itseni helpotuksekseni kartalta. Huomaan, että mies hyytyy, ja kuittaan hänet rinteessä 96:lle.
96:n jälkeen suunnistus sujuu ongelmitta ja itsenäisesti. 134 on komea yhteisrasti, nelososuuden kärki tulee rastille kanssani yhtä aikaa. Pääsen juoksemaan sata metriä huippuseurassa rastilta pohjoiseen, sitten koukkaan kohti tien päätä ja rasteja 206 sekä 119. Rastivälit sujuvat, vauhti alkaa olla oikeassa suhteessa suunnistustarkkuuteen. Tullaan Venloista tuttuihin maastoihin: 145, 118, 126. Tuntuu, että tässähän ollaan kohta jo maalissa. 126:lla suunnistajat vedetään nippuun lammen rantaan. Kunto joutuu vielä koetukselle viimeisillä väleillä, kun miehiä ja naisia ilmestyy joka puolelta juoksemaan täysillä kohti viimeisiä rasteja. Vatsassa vähän kipristelee, mutta päätän nyt juosta, kun on kiriapua. 171-144-130. Viimeisellä välillä himmailen vielä suossa, jotta jaksaisin vetää loppusuoran täysillä, kun kerta on ihmisiä katsomassa. Leimaus 222:lla, maalisuoralle. Murre hurraa suoran reunalla, alkaa hymyilyttää. Kello on sammunut matkalla, olen arvoinut joukkuekavereille vetäväni osuuden kahteen tuntiin. Näen, että tavoitteesta on jääty vain kymmenisen minuuttia, eli Jussi ei ole joutunut värjöttelemään ylimääräistä vaihtokarsinassa. Hyvin meni! Kartta Jussille, SOSE-huppari kainaloon ja kohti ansaittua saunaa. Yöosuus on ehdottomasti tuleva suosikkini! Kiitos SOSE, kiitos peesiapu ja kirittäjät! Ensi vuonna uudestaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti