Onneksi on korttelirastit. Muuten ei oltaisi tänään selvitty ulos. Harmaan, tuulisen sadepäivän (josta vielä luvattiin kevään ensimmäistä lämmintä ja aurinkoista päivää) kovin haaste on saada perhe pihalle sille pakolliselle happihyppelylle, jota ilman ei saa lojahtaa Netflixin ja pleikan eteen loppupäiväksi.
Tiedetään, ei ole huonoja kelejä, on vain huonoja varusteita / asenteita jne. Mutta ei tämä Suomen talvi / kevät / syksy (mahdoton sanoa mikä ulkona on, kaikki näyttää samalta) mikään ulkoilijan unelma ole.
Joten ei kun Koivukylään rastilippuja jahtaamaan. Sprinttiradan lyhyet rastivälit ja talojen välissä puikkelehtivat reitit jaksoivat pitää ekaluokkalaisenkin motivoituneena. Välillä tosin oli tärkeämpää kerätä ja analysoida uuden vuoden rakettijäänteitä tai pohtia millaiselta maasto näyttäisi Minecraft-maailmassa, mutta kertaakaan ei väsähdetty tai maristu. Hyvä me!
Etenemistahti oli joko täysiä ("Eiks sprinttiradalla juosta koko matka?" - poika) tai kävellen ("Ei välttämättä tartte koko ajan juosta" - äiti). Milloin lapset oppivat lönkyttelemään?
Vuoden ensimmäinen suunnistuskeikka jätti hyvän fiiliksen. Tästä se on lähdettävä suuntamaan Louna-Jukolaan, kerättävä juoksukestävyyttä ja opeteltava taas kärsivällisyyttä suunnistaa tarkasti. Ja ehkä noita nuorempia perheenjäseniä voisi useamminkin ottaa rasteille mukaan. Niillä kun on ihan hyvä luontainen tatsi menemiseen. Kuten reittivalintoihin: "Mennäänkö kallioiden yli vai tietä pitkin?" "Kallioiden, se on hauskempaa!" Niinpä, siksi.
Tiedetään, ei ole huonoja kelejä, on vain huonoja varusteita / asenteita jne. Mutta ei tämä Suomen talvi / kevät / syksy (mahdoton sanoa mikä ulkona on, kaikki näyttää samalta) mikään ulkoilijan unelma ole.
Joten ei kun Koivukylään rastilippuja jahtaamaan. Sprinttiradan lyhyet rastivälit ja talojen välissä puikkelehtivat reitit jaksoivat pitää ekaluokkalaisenkin motivoituneena. Välillä tosin oli tärkeämpää kerätä ja analysoida uuden vuoden rakettijäänteitä tai pohtia millaiselta maasto näyttäisi Minecraft-maailmassa, mutta kertaakaan ei väsähdetty tai maristu. Hyvä me!
Etenemistahti oli joko täysiä ("Eiks sprinttiradalla juosta koko matka?" - poika) tai kävellen ("Ei välttämättä tartte koko ajan juosta" - äiti). Milloin lapset oppivat lönkyttelemään?
Vuoden ensimmäinen suunnistuskeikka jätti hyvän fiiliksen. Tästä se on lähdettävä suuntamaan Louna-Jukolaan, kerättävä juoksukestävyyttä ja opeteltava taas kärsivällisyyttä suunnistaa tarkasti. Ja ehkä noita nuorempia perheenjäseniä voisi useamminkin ottaa rasteille mukaan. Niillä kun on ihan hyvä luontainen tatsi menemiseen. Kuten reittivalintoihin: "Mennäänkö kallioiden yli vai tietä pitkin?" "Kallioiden, se on hauskempaa!" Niinpä, siksi.
 |
| Oikeasti ei ollut ihan näin harmaata, mutta melkein. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti