Olen kuluvana keväänä saanut suuren kunnian osallistua SOSEen oivalliseen suunnistusporukkaan aikaisempaa aktiivisemmin ja ompa tässä saanut jo sovitella tiimin kisapaitaakin harteilleen Jukola-osuudelle. Kiitos jo nyt kivoista treeneistä, upeista spekuloinneista, some-fiilistelyistä ja tiimihengen nostatuksesta!
Ensimmäisen suunnistusviiteryhmäni Supervenlojen harjoituskauden avaus venyi eiliseen ja kautta historian ensimmäiseen (ja toistaiseksi viimeiseen) yhteiseen suunnistustreeniin. Kevään helteisimmän lauantain olisi toki voinut aloittaa muutenkin kuin lämpöhalvaantumalla Espoon takametsien kaatopaikalla - mutta itse en ihan heti keksi mitään parempaa.
+30 astetta, 10 rastia ja 5 kilometriä alkoi ensimmäisellä hitaalla mutta tarkalla rastivälillä hyvissä suunnistustunnelmissa. Kakkosvälillä tossut kuitenkin pysähtyivät kuin seinään kun uljas hirvilehmä veti etuviistosta ohi alle 50 metrin päästä. Jukola-hengessä kuvittelin jo itseni kiipeämässä turvaan suuren lohkareen päälle; yllätys oli kuitenkin sen verran suuri, etten edes tajunnut etsiä lohkaretietoja kartalta. Odoteltuani tovin mahdollisia perässä tulevia vasoja jatkoin ajatukset täysin hukassa kohti kakkosta reippaasti hakkuuaukion laitoja pummaillen. Kolmonen löytyi, mutta nelosta kohti mennessä oli silmäkulmiin ehtinyt ilmestyä jo mielikuvitushirvi ja toinenkin, ja jouduin toteamaan tehneeni reippaan 360 asteen kierroksen takaisin kiintopisteenä olleelle tielle. Lämpö uuvutti ja ensimmäinen luovutus ikinä kävi mielessä. Maanantaina Solvallassa lanseeratun "ei luovuteta" -moton siivittämänä päätin etsiä vielä yhden rastin - ja sitten vielä yhden. Lopulta pääsin kuin pääsinkin takaisin kartalle ja loput välit sujuivat melko tarkasti. Lauantain itärastit ovat maanantaisilta iltarasteilta suunnistusoppinsa saaneelle aina yllätys, kun rastilippuja ei juuri näy ennen tarkkaa saapumista rastille. Hyviä, kivoja ja hyödyllisiä harjoituksia tosin molemmat! Ensimmäisen kerran jouduin kuitenkin toteamaan, ettei jaloista löytynyt helteessä voimaa ottaa loppukiriä viimeiseltä rastilta maaliin vaikka reittikin oli helppo ja periaatteessa nopea juosta.
Lauantain tuloksessa hävittiin hirven mitalla voittajille sekä suunnistuksessa että jalalla. Oma arvio ajasta osui kuitenkin minuutin tarkkuulla ja paremminkin olisi kenties ilman hirvikaveria mennyt. Myös kaksi muuta supervenlaa jakoi kokemukseni hirvibongauksesta. Parkkiksella havaintoamme epäillyt vanhemman liiton suunnistajaherra ("leidit hei, se oli peura"), saikin kolmiäänisen ja varmaa lajituntemusta osoittavan tyrmäyksen.
Kuukkelit, käärmeet, hirvet - mitäs seuraavaksi? Bring it on, suunnistus!
Edit: Ja mahtavaa, että myös Supervenlat palaa taas metsiin ja Venla-geimeihin; on ilo olla osa molempia huippusuunnistusyhteisöjä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti