torstai 12. kesäkuuta 2014

Joukkueemme Kuopio-Jukolassa

Vain se on varmaa, että Jukolaan valmistautuessa mitään ei voi lyödä täysin varmasti lukkoon ennen h-hetkeä. SOSEeellekin sattui harmillinen takapakki, kun joukkueenjohtajamme Tommi "Killi" Wallenius loukkasi kätensä vakavasti vain viikkoa ennen Jukolan viestiä. Näin ollen kolme päivää ennen kisaa varamiehemme Jussi nostettiin Pasteijaosastosta tiimiin ja tämä hyväkuntoinen ensikertalainen pääsee suoraan ankkuriosuudelle. Tommi perheineen tulee tietysti paikalle huoltojoukkoihin!

Keskiviikon rotkorikkaiden aluerastien jälkeen Team SOSE kokoontui viimeisen viikon Jukola-säätämisen merkeissä. Muutamaa päivää ennen on hyvä lopullisen juoksujärjestyksen vahvistamisen lisäksi sopia käytännön varusteasioista, logistiikasta ja muusta mieleen tulevasta.

Jo kolmatta kertaa Jukolan yöhön suuntaavalla SOSEeella asiat vaikuttavat olevan hyvin järjestyksessä. Ainakin jos on Master Exceliä uskominen. Edellistä vuosista on otettu hyvin oppia ja osaamme varautua esimerkiksi hyttysmyrkyllä, teipillä, vara-akuilla ja tämän vuoden uudistuksena omilla mukeilla kertakäyttöisten sijaan. Oman osansa varustelusuunnitteluun toi se, että suurin osa SOSElaisista matkustaa Kuopio-Jukolaan lentäen ja autoja saapuu paikalle vain kaksi. Telttakatoksemme paketti muistuttanee lähinnä pitkää suksipussia ja äärimmilleen pakattuihin autoihin se ei mahdu. Onneksi lentoyhtiö kuljettaa meille lisämaksua vastaan telttakatoksen ja käytännöllisen (tapetointi)pöydän ja saamme jälleen hienon SOSE-leirin pystyyn Vehmersalmelle. Telttapaikkoja ja tuoleja pitäisi olla tarpeeksi sekä kisaajille että huoltojoukoille ja eiköhän perinteinen diskopallokin mahdu jonkun rinkkaan. Vielä voi printata mukaan pari lisäkappaletta Team SOSEeen pelikirjasta ja hoitaa muuta hienosäätöä.

Joukkueen juoksujärjetys on vahvistettu ja suunnitelmat selvät.
Bring it on, savolainen vuoristo, Team SOSE on valmis!

Kuopio-Jukola 2014 SOSE Suunta Etelään I -joukkue:

1.osuus
Anna "Anna" Parkkinen (@Annanen)
tarttuu tänä vuonna hämärtyvän metsän haasteeseen uskoen, että otsalampun valossa kapeneva näkökenttä jopa auttaa keskittymisessä, kuten ravihevosilla. Tavoitteena on, etteivät vaihtoa odottavat joukkuetoverit näänny nälkään, eli avaaja turvaa selustansa leipomalla leiriin pasteijoita.

2.osuus
Elina "L-dee" Kalatie (@Elina__Maria)
lähtee ensimmäistä kertaa yöosuudelle jukolassa toivoen, että rakkaus lajiin ei täysin karise kuopion vuoristoon. Lisäksi toivelistalla on mahdollisimman vähän isoja kiviä ja pimeää metsää.

3.osuus
Riikka "Aikku" Mäntyniemi (@riikkaaino)
fiilistelee kesäaamuja ja pitkiä yöosuuksia tähyten kohti savolaisia vuoria. Nousumetrit saattavat jopa rauhoittaa juoksutahtia, mutta päivällä hoituva Venlojen avausosuus toimii toivottavasti hyvänä lämmittelynä.

4.osuus
Ilari "Illu" Marzano (@ilarimarz)
lähtee sprintin erikoismiehenä nelososuudelle väistelemään kuukkeleita, tavoitteenaan päästää Murre matkaan ennen yhteislähtöä. Marzano ottaa revanssin 4. osuudesta, vähän niinkuin Hannu Airilakin.

5.osuus
Maija-Reetta "Murre" Mannismäki (@mamannis)
suuntaa tänä vuonna metsään aamuauringossa, eikä aiempien Jukoloiden tapaan pimeille osuuksille. Kuntohuippu ajoittunee sopivasti ja viimevuotinen polvivamma on historiaa.

6.osuus
Saara "Zra" Reinimäki (@saarare)
lähtee erityisesti #somerastivoiton rohkaisemana entistä pidemmälle osuudelle. Kuopion maastossa heikkoudeksi voi osoittautua innostus mäkijuoksuun, mutta Reinimäki kesyttänee savolaiset vuoretkin.

7.osuus
Jussi "Jussi" Ristimäki
nousee pasteijaosastosta joukkueeseen viimeiselllä viikolla. Ristimäki pukee SOSEen kisapaidan hyvillään ylleen. Vuoden ahkera treenaus on tuottanut tulosta ja rastit löytyvät aina kun löytyvät. Jukola-neitsytmatkallaan Ristimäki hakee hyvää kokemusta kotikulmillaan järjestettävää Louna-Jukolaa silmällä pitäen.

2 kommenttia:

  1. Onnea matkaan Vehmersalmen "vuorille". Täällä pohjoisemmassa yöt ovat hämäriä muttei pimeitä ja valoisuus alkaa jo pikkutunneilla.

    VastaaPoista
  2. Odotamme innolla savolaisen yön kokemista! :)

    VastaaPoista