Tarina

SOSE sai alkunsa kesällä 2010 kun Tommi "Killi" Wallenius huomasi, että Jukolan Viesti järjestetään vuonna 2012 Vantaalla. Hän keräsi kokoon kavereita ja kaverin kavereita ja esitteli Punavuoren Ahvenen kabinetissä huikean PowerPoint-esityksen sekä ajatuksen osallistua Valio-Jukolaan. Suurimmalla osalla parinkymmenen hengen porukasta ei ollut suunnistustaustaa muuta kuin koululiikuntatunneilta, mutta intoa sitäkin enemmän.

Killin ensimmäinen havainto Valio-Jukolan kilpailumaastosta oli, että jos ei muuten löydä pois metsästä, niin ottamalla suunnan etelään saapuu ennen pitkää moottoritielle ja sitä myöden tiensä stadiin. Suunnistuksen alkeistunneilla ei siis opeteltu ottamaan suuntaa pohjoiseen vaan etelään! Tästä tulee siis joukkueemme nimi Suunnistusosasto Suunta Etelään eli tuttavallisemmin SOSE.

Aloitimme iltarasteilla käymisen ja karttamerkkeihin tutustumisen. Tässä vaiheessa innokkaita suunnistajia oli vajaa kymmenkunta. Kesäkuussa 2011 järjestimme Salpa-Jukola-kisakatsomon, jotta tietäisimme mitä Vantaalla oli odotettavissa.

Kahden vuoden odotus palkittiin

Valio-Jukolan lähestyessä spekutus juoksijoista ja juoksujärjestyksestä oli vilkasta. Viikkoa ennen h-hetkeä kutsuimme vielä yhden varamiehen riveihimme ja saimme joukkueen kasaan. Tavoitteena Valio-Jukolaan oli, että jokainen löytää kaikki rastit, muistaa leimata ne ja saa siten hyväksytyn suorituksen. Huolto-osastomme eli pasteijaosasto piti suunnistajistamme hyvää huolta Jukola-yön aikana ja kun kaikki oli saatu maaliin sekä joukkueelle tulos, oli fiilis huikea!

Myös valtakunnan ykkösmedia Helsingin Sanomat oli saanut vihiä suunnistusintoilustamme. Joukkuekuvamme olikin sunnuntaina melkein koko sivun kokoisena Hesarin urheilusivuilla.

Kesän ja syksyn aikana myös pasteijaosasto kiinnostui suunnistuksesta jopa siinä määrin, että pikkujouluissa ja kevään mittaan mietimme useamman joukkueen ilmoittamista Jämsä-Jukolaan.

Euforiaa Jämsässä

Jämsä-Jukolan kisaviikonloppu starttasi Himoksen mökkikylästä, jossa tankkasimme pastaa ja hioimme taktiikkaamme.

Toinen hyväksytysti suoritettu Jukolan Viesti tuntui yhtä hyvältä kuin ensimmäinenkin. Kiittelimme mukavaa maastoa ja jälleen hyvin sujuneita kisajärjestelyjä. Sijoituksemme parani edellisestä vuodesta ja leijuimme euforisessa tilassa.

Kuukkelit mainittu valtakunnan taajuudella

Kesällä 2013 SOSEen suunnistukset jatkuivat läpi kesän milloin yksin, milloin yhdessä. Järjestimme myös ensimmäisen SOSEen mestaruuskisan.
Hyvä menomme oli pistetty merkille myös YLE:ssä, josta joulukuussa otettiin yhteyttä ja pyydettiin radioon juttelemaan suunnistuksesta. Ja mehän emme tietysti kieltäytyneet! YLE Puheen Mun tiimi-ohjelmassa keskusteltiin kuukkeleista, kivistä ja tietysti parhaasta suunnistusjoukkueesta SOSEesta.
 

Treenausta huippuseurassa ja lisää mainintoja medioissa 

Kuukkeli-tarinointiamme radiosta sattui kuuntelemaan myös Suomen huippuihin lukeutuva suunnistaja Hannu Airila. Keskustelut Twitterissä johtivat siihen, että helatorstaina 2014 iso joukko soselaisia kokoontui Vantaan Kuusijärvelle oppimaan Hannulta yösuunnistustaitoja. Saimme arvokkaita neuvoja savolaisen vuoriston selättämiseen.

Kevään aikana myös Jukola.com-sivusto kertoi SOSEen valmistautumisesta Kuopio-Jukolaan ja maineemme kiiri aina YLEn Jukola-studiota valmistelevien toimittajien korviin. Killi kutsuttiin suoraan lähetykseen ja hän sai kunnian sytyttää kokki Sami Garamin grilliin tulen.

Kuopio-Jukolassa onnistuimme jälleen: mukana oli uusia soselaisia ja kaikki selvisivät maaliin ilman haavereita ja pahoja pummeja. Lopputuloksissa sijoituimme jälleen edellisvuotta paremmille lukemille, vaikka tavoitteemme #tonninjoukkoon ei ihan toteutunutkaan. Erityisen Kuopio-Jukolan jälkispekutuksesta teki tuoreen Jukola-voittajan Hannu Airilan seura!

Henkinen valmistautuminen Louna-Jukolaa varten alkoi heti Kuopion reissun jälkeen. Lähdimme Esi-Jukolaan Paimioon tutustumaan varsinaissuomalaiseen avokalliomaastoon kolmen kolmihenkisen joukkueen voimin. Hillitön helle meinasi viedä koko joukkueesta voimat, mutta meissähän on potentiaalia kerrakseen, totesi Killi suorituksestamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti