Neljän viikon järjettömän pitkän odottelun jälkeen pääsin vihdoin metsään kun käytiin Elinan kanssa Pirttimäen Iltarasteilla. Itse en ollut tuolla aiemmin ollutkaan, mutta Espoon metsiä nähneenä osasin odottaa hienoja ja haastavia maastoja.
Päivän juoksukunto oli täysi arvoitus, kevät kun on kulunut opintojen, karaoken ja kiekkohumun parissa eikä talven hiihdoistakaan enää ollut jäljellä kuin kauniit muistot. Niinpä päätin ottaa tavallista lyhyemmän eli 4 km:n radan. Ensimmäiset kolme rastia löytyivätkin nopeasti. Tästä innostuneena suuntasin suuntaamatta kohti parinsadan metrin päässä sijaitsevaa n. 150 metriä pitkää järveä. Yllätys olikin melkoinen kun saavuin takaisin samalle tielle, josta olin hetki sitten poikennut! Rasti löytyi kuitenkin, joskin kiertotietä.
Kertaakaan en ole juossut täysin puhdasta rataa eikä näin käynyt tälläkään kertaa. Viidennelle rastille päätin tulla kerrankin tarkasti, mutta varovaisuus kostautui heti. Hortoilin muutaman minuutin avokalliolla, kun joku mies juoksi ohi ja kertoi kolmosrastin olevan 100 metriä idempänä. Spontaani vastaukseni kuului "no helvetti! öö, niin tai siis kiitos" ja mies jatkoi silmät suurena matkaansa. Tähän liittyy muuten yksi suunnistuksen kirjoittamattomista säännöistä. Älä vapaaehtoisesti neuvo hukassa olevia, ainoastaan jos kysytään apua. Monet haluavat nimenomaan omin voimin löytää takaisin kartalle, vaikka siihen menisikin aikaa.
Loppurataan sisältyi niin onnistumisia, pään kylmänä pitämistä kuin satunnaista väsymyksen piikkiin mennyttä töhöilyä. Aika maalissa n. 1:06. Suurin yllätys tulikin seuraavana aamuna tuloslistalta, sijoitus 21/71!! Surkea juoksukunto ja muutamat pummit eivät todellakaan antaneet olettaa näin hyvää tulosta. Olisiko sittenkin paikallinen päiväkoti tullut kevätretkelle juuri tuolle nelosen radalle.. :)
Kolmisen viikkoa Jukola-valvojaisiin, sinne sitten viimeistään SOSEen kaikki uudet ja vanhat jäsenet sankoin joukoin paikalle!!
-Killi
keskiviikko 25. toukokuuta 2011
torstai 5. toukokuuta 2011
Uuteen kauteen -Yli soiden ja rotkojen!
Aivan julmetusti suunnistajia Luukissa 25.4.2011Ihanaa, että edessä on uusi kausi Iltarasteja. Viime kaudelta jäivät mieleen sympaattiset pururadat Paloheinässä, syksyinen metsä ja mustikat, kuin myös kaoottinen pummausreissu Velskolassa ja metsän eläimet. Katsotaan mitä tuleman pitää, jotkut SOSE-tiimin jäsenet ovat aloittaneet todella vahvasti, onnittelut hienoista tuloksista :)
Avasin oman suunnistuskevääni Luukin upeissa maisemissa vappuviikolla. Vieläkään en ole päässyt yli siitä, että 5 km reittiin meni yli 1,5h vaikka meitä suunnistajiakin oli kolme yhdessä. Luukki ei siis ollut syksyn jäljiltä niin tuttu, että tulokset olisivat parantuneet, mutta hauskaa oli. Emitin leimaustaito oli pysynyt muistissa, kompassin käyttö oli akuutisti hukassa. Korjaukset reittiin tehtiin nopeasti, vaikka syviä soita mulppaamalla ja ylimääräistä 5 km reitin päälle tulikin vain vajaa kilometri. Ennen kaikkea Luukista jäi läpimärät kengät, mutta myös halu päästä uudelleen radalle! Niinpä tälllä viikolla matkasinkin muiden SOSElaisten perässä Kivikon Iltarasteille. Paikalle pääsyyn vaadittiin n. tunnin matka julkisilla, minkään jälkeen kiertelimme vielä Akun kanssa muutaman kierroksen Itä-Helsinkiä gps-opatuksella... Reitille päästiin lopulta ihan mukavasti, mutta miten ihminen voi käyttää vain 4 km reittiin taas 1,5h?! Helppo pururatareitti paljastui vaikeakulkuiseksi kivikoksi, jossa on rotkoja! Rastit olivat myös jotenkin oudosti näennäisen lähellä toisiaan.. Olisi varmaan kannattanut lukea etukäteen Ratamestarin mietteitä tästä "helposta pururatareitistä": 4km: Edellisiä hieman vaativampi, suunnistustaidoista on selvästi hyötyä. Muutamalla välillä juoksuhautoja -Varovaisuutta.
No just niin.
Ensi maanantaina rohkeasti Solvallaan. Ennakkoarvio on, että 3 km reittiin menee se tuttu 1,5h! :D
maanantai 2. toukokuuta 2011
Tuunasin työpisteeni
Työn lomassa harhaileva suunnistajan mieli lepää rastimerkeissä...
PS: Tänään Kivikkoon iltarasteille?! :)
AAAAAH.
PS: Tänään Kivikkoon iltarasteille?! :)
torstai 14. huhtikuuta 2011
Tästä se lähtee
Aluksi lyhyet esittelyt: Moi, olen Hanna ja SOSEen tuorein jäsen. Aku ja Murre värväsivät minut porukkaan helmikuussa Akun saunassa. Koulun suunnistustuntien jälkeen olen käynyt iltarasteilla kerran, joskus vuonna 2001. Vuonna 2009 olin talkoolaisena Mikkeli-Jukolassa ja olen siis nähnyt Jukolan lähdön ihan tosi läheltä. Lisäksi mieheni on urheilutoimittaja ja oli työvuorossa, kun Minna Kauppi valittiin vuoden urheilijaksi. Tältä pohjalta ponnistetaan.
Tällä viikolla pääsin minäkin aloittamaan suunnistuskauden ja aloitinkin sitten oikein kunnolla. Tempaisin sekä maanantain iltarastit Hertsikassa Elinan, Killin ja Helin kanssa että Rasti-Jyryn aluerastit Vanhankaupunginkoskella keskiviikkona. Ja jälkimmäiset yksin! Wuhuu!
Maanantain vitonen meni mukavasti, vaikka lumessa saikin aika paljon hölskytellä. Elina oli vauhdikkaassa juoksukunnossa ja joukkueemme aika olisikin varmaan ollut parempi jos Elde olisi saanut määrätä tahdin. 12 rastia löytyi Hertsikan urheilupuistosta aikaan 1.12.46. Sijoituksemme oli 25-28/39. Yhtä rastia oli vihamielisesti sabotoitu, minkä ystävälliset kanssasuunnistajat meille reitin varrella kertoivat, mutta kuuliaisesti kävimme tuon tuhotunkin rastin katsastamassa. Tuloksista puuttuva rasti oli siivottu. Toiseksi viimeinen rasti oli viety oikein kunnon jyrkänteelle, jonne Elina ja Killi ketterinä kipusivat. Helin kanssa passasimme itse rastin, minkä seurauksena eksyimme joukkuetovereistamme hetkeksi. Mutta onneksi löysimme toisemme piakkoin ja viimeisen rastin kautta päästiin maaliin yhdessä. Jes!
Keskiviikkona suuntasin siis Vanhankaupunginkoskelle yksin, koska Murre-parka joutuikin jäämään töihin. Lähdin rohkeasti matkaan, vaikka jännittikin kovasti, koska käytin ensimmäistä kertaa emitiä ihan itse! Jännitti jopa niin paljon, että unohdin syödä ennen rasteille lähtöä, mikä johti siihen, että tuli vähän huono olo reitin loppupuolella... Muuten homma meni ihan hyvin, mitä nyt nelosrastilla piti vähän peruutella, kun lumisessa metsässä polut katosivat ja menin pikkuisen harhaan. Reitti ei nimestään huolimatta suuntautunut Vanhankaupunginkosken-Viikin suuntaan, vaan Kumpulaan. Puutalojen seassa oli kyllä ihan mukavaa juoksennella. Vitosen reitille oli sijoiteltu 15 rastia ja ajaksi sain 1.07.01. Sijoitus 35/35. Noh, jonkun täytyy olla aina perän pitäjänäkin.
Ja fiilikset sitten kahden suunnistuskerran jälkeen? Ihan mahtavat! Niin siistiä! Muutama asia kuitenkin on selvää:
1) Karttamerkkejä pitää opetella lukemaan.
2) Etäisyyksiä maastossa pitää oppia arvioimaan.
3) Kuntoa pitää nostaa. Paljon.
Että tästä lähtee! Seuraava rastikeikka onkin minulla sitten vasta 2.5. Kivikossa. Siellä nähdään!
- Hanna R.
Ps. Mikä on suppa?
Tällä viikolla pääsin minäkin aloittamaan suunnistuskauden ja aloitinkin sitten oikein kunnolla. Tempaisin sekä maanantain iltarastit Hertsikassa Elinan, Killin ja Helin kanssa että Rasti-Jyryn aluerastit Vanhankaupunginkoskella keskiviikkona. Ja jälkimmäiset yksin! Wuhuu!
Maanantain vitonen meni mukavasti, vaikka lumessa saikin aika paljon hölskytellä. Elina oli vauhdikkaassa juoksukunnossa ja joukkueemme aika olisikin varmaan ollut parempi jos Elde olisi saanut määrätä tahdin. 12 rastia löytyi Hertsikan urheilupuistosta aikaan 1.12.46. Sijoituksemme oli 25-28/39. Yhtä rastia oli vihamielisesti sabotoitu, minkä ystävälliset kanssasuunnistajat meille reitin varrella kertoivat, mutta kuuliaisesti kävimme tuon tuhotunkin rastin katsastamassa. Tuloksista puuttuva rasti oli siivottu. Toiseksi viimeinen rasti oli viety oikein kunnon jyrkänteelle, jonne Elina ja Killi ketterinä kipusivat. Helin kanssa passasimme itse rastin, minkä seurauksena eksyimme joukkuetovereistamme hetkeksi. Mutta onneksi löysimme toisemme piakkoin ja viimeisen rastin kautta päästiin maaliin yhdessä. Jes!
Keskiviikkona suuntasin siis Vanhankaupunginkoskelle yksin, koska Murre-parka joutuikin jäämään töihin. Lähdin rohkeasti matkaan, vaikka jännittikin kovasti, koska käytin ensimmäistä kertaa emitiä ihan itse! Jännitti jopa niin paljon, että unohdin syödä ennen rasteille lähtöä, mikä johti siihen, että tuli vähän huono olo reitin loppupuolella... Muuten homma meni ihan hyvin, mitä nyt nelosrastilla piti vähän peruutella, kun lumisessa metsässä polut katosivat ja menin pikkuisen harhaan. Reitti ei nimestään huolimatta suuntautunut Vanhankaupunginkosken-Viikin suuntaan, vaan Kumpulaan. Puutalojen seassa oli kyllä ihan mukavaa juoksennella. Vitosen reitille oli sijoiteltu 15 rastia ja ajaksi sain 1.07.01. Sijoitus 35/35. Noh, jonkun täytyy olla aina perän pitäjänäkin.
Ja fiilikset sitten kahden suunnistuskerran jälkeen? Ihan mahtavat! Niin siistiä! Muutama asia kuitenkin on selvää:
1) Karttamerkkejä pitää opetella lukemaan.
2) Etäisyyksiä maastossa pitää oppia arvioimaan.
3) Kuntoa pitää nostaa. Paljon.
Että tästä lähtee! Seuraava rastikeikka onkin minulla sitten vasta 2.5. Kivikossa. Siellä nähdään!
- Hanna R.
Ps. Mikä on suppa?
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Sissijyvät eroteltiin sokereista kauden ensimmäisillä iltarasteilla
Jihuuuh, ihan huippupössis! Tänään korkattiin Killin kanssa iltarastikausi Pirkkolan vitosella.
Luonnollisesti tähänkin koitokseen oli valmistauduttu huolella. Alku-uhot haettiin yön pikkutunteina Yökyöpelistä sunnuntain alkupuolella, ja myöhemmin saman päivän aikana kävin tarkastamassa Pirkkolan lumitilanteen todetakseni sen olevan välttävällä tasolla suunnistusta silmällä pitäen. 24h kestäneen sääennusteiden ja sadetutkien tarkkailun perusteella uskalsimme tänään startata ladulle (kyllä!).
Vettä satoi melko roisisti vielä automatkan aikana, mutta iloksemme sade tyrehtyi LÄHES olemattomiin heti alkumetreillä. Säähän liittyvän epävarmuuden lisäksi sissiduomme hermoja koettelivat paitsi uuden emitin käyttöön liittyvä epävarmuus, myös arvoituksellinen juoksukunto. Turha varmaan korostaa, että tilanne oli TODELLA jännittävä! Emit osottautui näppäräksi ja toimivaksi heti lähdössä, ja juoksukunto toivottua heikommaksi arviolta 500m startin jälkeen. Sen jälkeen suunnistuksen jännistysmomentit koostuivat lähinnä siitä, jaksaako maastosta takaisin Pirkkolaan ja onko nilkoissa vielä tuntoa tunnin hangessa urakoinnin jälkeen.
Ja hyvinhän me jaksettiin. Yhden epäonnisen "oikaisun" takia jalat olivat hetkellisesti hieman kohmeiset, mutta muuten suuremmilta ongelmilta vältyttiin. Jo lähes SOSEen sloganin asemaan kohonneen "laiskuus on suunnistajan paras ystävä" -lausahduksen liittyen opittiin, että näillä keleillä katupätkät ovat lähtökohtaisesti ehdottomasti parhaita reittivalintoja ja latuosuuksia kannattaa välttää, koska niitä ei ole, pöyristyttvävää kyllä, hiekoitettu.
Maaliin päästiin siis huikeissa tunnelmissa ajassa 1.06.25, ja sijoitus oli 18-19/30. Lisäksi pienen maalissa suoritetun ratamestarin tenttaustuokion jälkeen maestro itse kertoi meille, että reittivalintamme olivat osuneet ihan nappiin. Kaikki UHRAUKSET ja reittivalintojen HARJOITTELU ei ole siis todellakaan mennyt hukkaan.
Nähdään ensi maanantaina Herttoniemessä!
Luonnollisesti tähänkin koitokseen oli valmistauduttu huolella. Alku-uhot haettiin yön pikkutunteina Yökyöpelistä sunnuntain alkupuolella, ja myöhemmin saman päivän aikana kävin tarkastamassa Pirkkolan lumitilanteen todetakseni sen olevan välttävällä tasolla suunnistusta silmällä pitäen. 24h kestäneen sääennusteiden ja sadetutkien tarkkailun perusteella uskalsimme tänään startata ladulle (kyllä!).
Vettä satoi melko roisisti vielä automatkan aikana, mutta iloksemme sade tyrehtyi LÄHES olemattomiin heti alkumetreillä. Säähän liittyvän epävarmuuden lisäksi sissiduomme hermoja koettelivat paitsi uuden emitin käyttöön liittyvä epävarmuus, myös arvoituksellinen juoksukunto. Turha varmaan korostaa, että tilanne oli TODELLA jännittävä! Emit osottautui näppäräksi ja toimivaksi heti lähdössä, ja juoksukunto toivottua heikommaksi arviolta 500m startin jälkeen. Sen jälkeen suunnistuksen jännistysmomentit koostuivat lähinnä siitä, jaksaako maastosta takaisin Pirkkolaan ja onko nilkoissa vielä tuntoa tunnin hangessa urakoinnin jälkeen.
Ja hyvinhän me jaksettiin. Yhden epäonnisen "oikaisun" takia jalat olivat hetkellisesti hieman kohmeiset, mutta muuten suuremmilta ongelmilta vältyttiin. Jo lähes SOSEen sloganin asemaan kohonneen "laiskuus on suunnistajan paras ystävä" -lausahduksen liittyen opittiin, että näillä keleillä katupätkät ovat lähtökohtaisesti ehdottomasti parhaita reittivalintoja ja latuosuuksia kannattaa välttää, koska niitä ei ole, pöyristyttvävää kyllä, hiekoitettu.
Maaliin päästiin siis huikeissa tunnelmissa ajassa 1.06.25, ja sijoitus oli 18-19/30. Lisäksi pienen maalissa suoritetun ratamestarin tenttaustuokion jälkeen maestro itse kertoi meille, että reittivalintamme olivat osuneet ihan nappiin. Kaikki UHRAUKSET ja reittivalintojen HARJOITTELU ei ole siis todellakaan mennyt hukkaan.
Nähdään ensi maanantaina Herttoniemessä!
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
Ilouutinen kaikille maailman suunnistajille!
Suunnistustreenit voi nyt kirjata muistiin Movescountiin, tuohon kaikkien suunnistajien sporttiyhteisöön.
Movescountin kehitystiimi on ottanut äänekkäimmätaktiivisimmat valituksetpalautteet huomioon, ja lisännyt suunnistuksen omaksi lajikseen palveluun. Määrittelemättömät "unspecified sport" -merkinnät jäävät siis uudistuksen myötä historiaan.
HURRAH!
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Korttelirastit Käpylässä/Kumpulassa
Käytiin taas Killin kanssa korttelirasteilla. Täytyy sanoa, että en keksi tällä hetkellä juuri mitään parempaa tapaa viettää sunnuntaiaamua kuin kirmailla pitkin Helsinkiä rastien perässä auringonpaisteessa. (Juostessa keksin kyllä montakin muuta tapaa, mutta olin tietenkin väärässä, sillä kyllä se vaan on parasta.)
Fuskattiin muutaman kerran ja juostiin vaan kireähousuisten perässä. Sehän ei Jukolassa käy ollenkaan päinsä! Siellä täytyy muistaa keskittyä omaan suoritukseen eikä lähteä haihattelemaan.
Huusinkin Killille siinä juostessa, että "tää on ihan liian helppoa kun ei ole pimeää". Sitten kun käännyin ympäri, Killi olikin muuttunut naiseksi ja nauratti ihan kauheasti. Sitä paitsi tarkkailtiin sitä naista, ja todettiin tekevämme fiksumpia reittivalintoja. Sekös vasta naurattikin! Mwaahahaaa.
Sekin todettiin, että laiskuus on suunnistajan paras ystävä. Onnistuttiin pari kertaa ihan mukavasti reittivalinnoissa ihan vaan kun ei jaksettu lähteä pahimmille jyrkänteille ja lumikasoihin. Äkkiä sitä laiska keksii paremman reitin, ettei vaan tarttisi juosta ylämäkeen! Mutta se on hyvä! Tosin ei meitä laiskoiksi voi syyttää, kun oltiin kumminkin aika reippaita.
Taso oli tiettävästi tänään kova ja SOSE suoriutui maaliin toiseksi viimeisenä (ei viimeisenä, juhuu!). Hyvä SOSE!
Reittinä oli muuten 9 km, joka Killin GPS:n mukaan oli 10 km ja mun footpodin mukaan melkein 12 km. Ja footpod oli tietenkin oikeassa.
Tässä vielä meidän Movet:
Aku
Killi
Fuskattiin muutaman kerran ja juostiin vaan kireähousuisten perässä. Sehän ei Jukolassa käy ollenkaan päinsä! Siellä täytyy muistaa keskittyä omaan suoritukseen eikä lähteä haihattelemaan.
Huusinkin Killille siinä juostessa, että "tää on ihan liian helppoa kun ei ole pimeää". Sitten kun käännyin ympäri, Killi olikin muuttunut naiseksi ja nauratti ihan kauheasti. Sitä paitsi tarkkailtiin sitä naista, ja todettiin tekevämme fiksumpia reittivalintoja. Sekös vasta naurattikin! Mwaahahaaa.
Sekin todettiin, että laiskuus on suunnistajan paras ystävä. Onnistuttiin pari kertaa ihan mukavasti reittivalinnoissa ihan vaan kun ei jaksettu lähteä pahimmille jyrkänteille ja lumikasoihin. Äkkiä sitä laiska keksii paremman reitin, ettei vaan tarttisi juosta ylämäkeen! Mutta se on hyvä! Tosin ei meitä laiskoiksi voi syyttää, kun oltiin kumminkin aika reippaita.
Taso oli tiettävästi tänään kova ja SOSE suoriutui maaliin toiseksi viimeisenä (ei viimeisenä, juhuu!). Hyvä SOSE!
Reittinä oli muuten 9 km, joka Killin GPS:n mukaan oli 10 km ja mun footpodin mukaan melkein 12 km. Ja footpod oli tietenkin oikeassa.
Tässä vielä meidän Movet:
Aku
Killi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)