Neljän viikon järjettömän pitkän odottelun jälkeen pääsin vihdoin metsään kun käytiin Elinan kanssa Pirttimäen Iltarasteilla. Itse en ollut tuolla aiemmin ollutkaan, mutta Espoon metsiä nähneenä osasin odottaa hienoja ja haastavia maastoja.
Päivän juoksukunto oli täysi arvoitus, kevät kun on kulunut opintojen, karaoken ja kiekkohumun parissa eikä talven hiihdoistakaan enää ollut jäljellä kuin kauniit muistot. Niinpä päätin ottaa tavallista lyhyemmän eli 4 km:n radan. Ensimmäiset kolme rastia löytyivätkin nopeasti. Tästä innostuneena suuntasin suuntaamatta kohti parinsadan metrin päässä sijaitsevaa n. 150 metriä pitkää järveä. Yllätys olikin melkoinen kun saavuin takaisin samalle tielle, josta olin hetki sitten poikennut! Rasti löytyi kuitenkin, joskin kiertotietä.
Kertaakaan en ole juossut täysin puhdasta rataa eikä näin käynyt tälläkään kertaa. Viidennelle rastille päätin tulla kerrankin tarkasti, mutta varovaisuus kostautui heti. Hortoilin muutaman minuutin avokalliolla, kun joku mies juoksi ohi ja kertoi kolmosrastin olevan 100 metriä idempänä. Spontaani vastaukseni kuului "no helvetti! öö, niin tai siis kiitos" ja mies jatkoi silmät suurena matkaansa. Tähän liittyy muuten yksi suunnistuksen kirjoittamattomista säännöistä. Älä vapaaehtoisesti neuvo hukassa olevia, ainoastaan jos kysytään apua. Monet haluavat nimenomaan omin voimin löytää takaisin kartalle, vaikka siihen menisikin aikaa.
Loppurataan sisältyi niin onnistumisia, pään kylmänä pitämistä kuin satunnaista väsymyksen piikkiin mennyttä töhöilyä. Aika maalissa n. 1:06. Suurin yllätys tulikin seuraavana aamuna tuloslistalta, sijoitus 21/71!! Surkea juoksukunto ja muutamat pummit eivät todellakaan antaneet olettaa näin hyvää tulosta. Olisiko sittenkin paikallinen päiväkoti tullut kevätretkelle juuri tuolle nelosen radalle.. :)
Kolmisen viikkoa Jukola-valvojaisiin, sinne sitten viimeistään SOSEen kaikki uudet ja vanhat jäsenet sankoin joukoin paikalle!!
-Killi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti