Ensin oli kaksi
tuntia aikaa suunnitella reitti, sitten toteutettiin valittua reittiä kahdeksan
tuntia Oriveden yössä. Matkasuunnitelmamme oli 35 kilometriä pitkä — linnuntietä.
Todellisuudessa mentäisiin kilometrikaupalla enemmän. Siinä vaiheessa
ensikertalaista hirvitti, mutta samalla jättikokoinen karttalakana täynnä
arvokkaita yhdeksän ja seitsemän pisteen rasteja houkutteli kunnianhimoiseen reitinvalintaan.
Tästäkin suunnitelmasta piti jättää monta herkullista rastipistettä pois.
 |
| Paikallisradiokin oli kiinnostunut erittäin kokeneen Team Rocan* reittisuunnitelmasta. Kuva: Hilla Rudanko |
Operaatio 7M
Kaikki lähtivät
samaan suuntaan läheiselle seitsemän pisteen rastille, johon oli varauduttu
kolmella leimauspaikalla. Tämän jälkeen porukka hajosi. Alkumatkan rastit
näyttivät sijaitsevan helposti tien lähistöllä, mutta koimme pienimuotoisen
yllätyksen heti toisella rastilla: vaikka 7M-rastin määreeksi oli merkitty
masto ja käyriä oli riittämiin, emme olleet varautuneet vetämään itseämme
piippuun heti alkumatkasta. Alusta oli upottavaa kivimurskaa, ja jokainen käyrä
poltteli jaloissa. Omaa toimintaani hidasti vielä ylipukeutuminen. Tuulipuvun
takki matkasikin koko loppumatkan repussa.
Rasti, joka ei näyttänyt rastilta
7M:ltä matka jatkui
mukavasti ja tarkasti. Ainoan alkumatkan virheemme teimme aivan tien vieressä
olevalla rastilla, tilanne meni kuta kuinkin näin: ”Se on ihan varmasti tuo sähkötolppa. Mennään katsomaan. Ei! Siitä
roikkuukin vain naru. No, seurataan noita edessä juoksevia kavereita, varmasti
menevät samalle rastille.” Lopputulos: rasti oli juuri siinä tolpassa,
jossa sen kuuluikin olla, mutta se oli piilossa tolpan toisella puolella. Tästä
opin, että rogainingissa rastilippu ei ole aina itsestäänselvyys, vaan
rastipisteiden kuvaukset pitää lukea tarkkaan.
Hyvä rasti
Kulkumme eteni
lähes suunniteltua vauhtia. Annoimme itsellemme aikaa noin vartin pysähdykseen Hyvälle
Rastille, paikallisten partiolaisten ylläpitämään pop up -kahvilaan, jossa nautimme
teestä ja eväsleivistä. Nuotion lämmössä ajatus kulki kirkkaana, ja teimme
radikaalin muutoksen reittisuunnitelmaan. Se kannatti, koska emme olisi
jaksaneet juosta viiden kilometrin rastitonta väliä ja lähteä hakemaan
suorastia pimeässä. Samalla alussa optiona pitämämme järvenrantarasti 9A:n
osuminen reitille varmistui.
 |
| Maisemia 9A-rastilla klo 3.30. Kuva: Hilla Rudanko |
Energiavarastojen hiipuminen ja ajatusten
sumentuminen
Ensimmäiset kuusi
tuntia meno tuntui kohtuullisen hyvältä. Sen jälkeen mikään muu ei, paitsi
maaliin tulo. Olin juonut vain litran vettä kuuden tunnin suorituksen aikana ja
pari kuppia teetä. Lessons learned: camelbackista tulee yllättävän vähän vettä
kerralla, ja pitäisi opetella käyttämään energiageelejä. Joukkuekaverin
tarjoama glukoosipastilli oli parasta, mitä koin loppumatkalla. Sen jälkeen
ajatuskin kulki niin, että sain kammettua itseni pökkelöjaloilla maaliin. Ongelmana
ei missään vaiheessa ollut korkea syke, vaan jalat: ne eivät tehneet sitä, mitä
pää käski, ja niihin sattui. Joukkuekavereiden tarjoama vetoapu lopussa auttoi
jaksamaan maaliin.
Kaksi päivää rogan jälkeen
Matka oli yllättävän
raskas lähes 500 metrin korkeuseroineen, kivisine polkuineen ja suunnalla
mentyjen suopohjaisten hakkuualueiden ylityksineen. Kaksi päivää ensimmäisen
rogaining-rykäisyn jälkeen tuntuu silti älyttömän hyvältä. Vaikka jalassa onkin
vielä kremppaa, niin mieltä lämmittää omien rajojen rikkominen: 45 kilometriä
maastojuoksua yöllä, ensimmäinen yösuunnistus ikinä ja loppuun asti
tsemppaaminen mukavan joukkueen kanssa. Vauhtimme riitti sijaan 10/65, eli
siltäkin osin saa olla tyytyväinen.
Rogainingia
kannattaa kokeilla. Kahdeksan tunnin kisalla aloittaminen ei välttämättä sovi
kaikille, mutta kaunis kesäyö ja kiva joukkue ovat hyviä syitä lähteä rikkomaan
rajojaan.
Pirjo
* Team Roca on Team SOSE:en rogaining-haara.
