Louna-Jukola 3. osuus: Suunnalla tiheikköön

Kaunis lauantaipäivä meni kisakylää maltillisesti kierrellessä. Piti yrittää säästellä jalkoja aamuyön pitkää lenkkiä varten. Lähdön jälkeen torkuin teltassa yhteensä pari kolme tuntia. Välillä piti heräillä seuraamaan miten viesti eteni. Onneksi Soseen loistava pasteijaosasto oli aina ajan hermolla. Kolmen jälkeen nousin ja aloin laittaa varusteita niskaan. Valoa oli jo sen verran, että lampun sai jättää telttaan. Olin investoinut uusiin sukkiin ja housuihin. Vanhoihin housuihin ei olisi mahtunut varakompassia, mutta nyt pidin sitä välttämättömänä, koska olin päättänyt lähteä matkaan peukkukompassilla, jonka käyttöä olin ehtinyt harjoitella vasta reilun kuukauden vaihtelevalla menestyksellä.

Vaihtoalueella yritin hiukan lämmitellä, mutta ehkä vuorokaudenajasta johtuen kone kävi aika hitaalla, vaikka jännitys oli mielen jo kirkastanutkin. Mukava oli seurata vaihtoja ja kuunnella reissun jo tehneiden kommentteja. Se tuli selväksi, että tiheikköjä on tiedossa.

Pienen odottelun jälkeen Hilla jo ilmestyikin puomille iloisena itsenään. Kartta käteen ja menoksi. Heti pitkä väli, varmaan parisen kilometriä. Lakanassa olikin taittelemista, jotta sen sai käteen sopivaksi. K-pisteeltä sitten suunnitelmana viivaa pitkin ensimmäisenä tarkistuspisteenä reitin halkaiseva tie. Huomasin kuitenkin jo muutaman sadan metrin jälkeen ajautuneeni reilusti viivasta vasemmalle ja tein heti muutoksen pelisuunnitelmaan.

Peukkukompassi taskuun ja perinteinen käteen. Tällä pysyisi varmemmin suunnassa pitkillä osuuksilla ja tiheiköissä.  Jälkikäteen arvioituna tämä varmaan oli oikea päätös. Korjasin tiellä itseni takaisin oikealle reitille ja sen jälkeen suon yli, mäen vasemmalta reunalta voimalinjan ali aika lailla suoraan ensimmäiselle rastille. Hitaasti meni, mutta suunta vain kohti seuraavaa ja sitä seuraavaa rastia. Välit olivat lyhyitä ja liput löytyivät vaivatta.

Neljäskin oli suhteellisen selvässä paikassa mäen huipun takana. Sen jälkeen tulikin kinkkisempi väli. Päätin kiertää jyrkänteen vasemmalta metsän reunan kautta, koska siellä maasto näytti aika selkeältä. Isojen jyrkänteiden jälkeen käänsin kuitenkin hiukan liian aikaisin kohti rastia ja olin hieman epävarma olinko oikeassa suunnassa. Pienistä nypyistä ei saanut heti kiinni. Edelliseltä rastilta peesiin lähtenyt kaveri ei ollut ilmeisesti vilkaissutkaan karttaansa, koska hänellä ei ollut tilanteeseen mitään sanottavaa. Roikkui vai perässä. No, ei auttanut kuin jatkaa eteenpäin ja kyllähän se rasti lopulta tuli eteen aika lailla suunnitelman mukaan.

Seuraava väli oli helppo, mutta seiska ja kasi olivat hankalassa paikassa jyrkässä rinteessä ja siellä oli muitakin rasteja hakemassa. Aika hidasta oli meno, mutta rastit löytyivät. Ysiä kohti lähdin hiukan kiristämään vauhtia. Huomasin olevani viivasta oikealla ja piti korjata suuntaa. Päädyin ojalle, josta sain itseni kartalle ja rasti löytyikin läheltä, ojan päässä olevan kiven vierestä. Seuraavaksi taas suunnalla eteenpäin. Aika pitkä avokallio-osuus, mutta rasti löytyi kun vaan jaksoi jatkaa riittävän pitkälle. Sitten tiheikön läpi uraa pitkin juomarastille ja samalla suunnalla mäen päälle rastille nro 11. Sieltä uraa pitkin tiheikön reunaan ja sisään. Löysin itseni pieneltä kumpareelta, jossa kaveri kysyi missä ollaan. Kerroin oman tulkintani, mutta hän ei ollut samaa mieltä. Oli ilmeisesti pyörinyt jo hetken puskassa. Aloin epäillä itsekin sijaintiani ja päätin palata takaisin tiheikön reunaan. Olin kuitenkin ollut ihan kartalla ja jatkoin oman tulkintani mukaan. Oma rasti (116) löytyi nyt helposti.



Reissun pitkäkestoisin pummi ja reitinvalinnat TV-rastin jälkeen

Taas tiheikköä ja suunnalla eteenpäin. Ajauduin hiukan itään ja tiheikön reunalla olin taas epävarma sijainnista ja tein jostain syystä käännöksen oikealle kohti lähellä olevaa mäkeä, vaikka lähtökohtaisesti jo epäilin, että se ei ole minun mäkeni. Rasti löytyi, mutta ei oma. Edelleenkään en palannut alkuperäiselle reitille vaan jatkoin pari seniorin kanssa hieman pohjoisemmaksi. Hetken perästä totesin olevani väärällä mäellä ja palasin omalle reitille. Oma rasti löytyikin melko pian. Tämä oli reissun todennäköisesti pitkäkestoisin pummi. Onneksi pari seuraavaa väliä meni hyvin.



TV-rasti mäen päältä löytyi helposti ja seuraava pidempi väli meni metsän reunoja kiertäen ja tietä pitkin juosten. Omasta mielestä ehkä suunnistuksellisesti kisani paras rastiväli, koska reitinvalinta oli oma, se oli nopeakulkuinen ja mielestäni jätin useammankin selän tällä välillä.  Jossain näillä main sade alkoi jo olla haitaksi. Lasit olivat niin täynnä pisaroita, että ne piti ottaa käteen.

 Seuraavat neljä rastia (16-19) meni liikaa peesatessa. Oli aika saman tasoinen porukka suunnistuksellisesti, mutta vauhti oli melko hidasta. Toki maasto oli pienipiirteistä, joten se saattoi olla ihan oikea vauhti minullekin.

Reissun pitkäkestoisin pummi ja reitinvalinnat TV-rastin jälkeen

Rastille 20 lähdettäessä lisäsin vauhtia. Ajauduin hiukan sivuun ja kesti hetken ennen kuin tiheikön reunasta löytyi oikea kohta. Aika monella muullakin näytti olevan rasti hakusessa. 21 (119) löytyi helposti. Sieltä tietä ja metsäkoneuraa hyödyntäen eteenpäin. 22 (182) oli hankala löytää ja aikaa paloi rinteessä pyöriessä. Rasti nro 23 (175) löytyi onneksi hiukan helpommin. Pummailusta sisuuntuneena piti lisätä vauhtia, kun maasto alkoi käydä helpommaksi. Suunnalla kohti rantarastia (24-126), joka löytyi ilman ongelmia. Seuraavalla välillä vauhti kostautui ja väärää polkua juostessa ajauduin toisen suunnistajan kanssa ihan väärälle reitille. Onneksi ajallisesti pummi ei ollut iso, vaikka gps-käppyrä näyttää armotta että turhaa matkaa tuli aika lailla.

Loput kolme rastia löytyivät helposti, vaikka vauhtia tuli pidettyä sen verran kuin jaloissa oli paukkuja jäljellä ja ruuhkassa sai edettyä. Viimeinen rasti Jukola-kyltin juuresta ja sitten maalisuoralle. Loppuleimaus, neljännen osuuden kartta kouraan ja Saara matkaan.

Olo oli väsynyt, mutta ei mitenkään erityisen puhki. Matkaa oli gps:n mukaan kertynyt tasan 18 km eli ylimääräistä tuli 2,3 km. Sen puolesta ihan siedettävä suoritus, koska matkalle mahtui pari tarkoituksellista pidempää kiertoa. Aikaa meni 3:08, mikä oli hieman pessimistiseen etukäteisarvioon nähden jopa hyvä, mutta näin jälkikäteen tarkasteltuna pienoinen pettymys. Kolme tuntia olisi ollut suhteellisen helppokin alittaa. Sen verran tyhmiä virheitä tuli tehtyä ja lisäksi vauhtia olisi voinut pitää enemmän. Toisaalta tämä oli vasta toinen Jukolan viestini sekä toistaiseksi elämäni pisin suunnistus, joka kaiken huipuksi alkoi klo 4:38. Joten kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen omaan tekemiseeni. Kartan lukua, yösuunnistusta sekä jalkoihin lisää nopeutta, siinä kesän ja syksyn harjoitusohjelma. Ensi vuonna Lappeenrannassa sitten jälleen.

-Jussi

Louna-Jukola 1. osuus: Valoletkassa rastilta toiselle

Valmistautuminen Jukolan viestin avausosuuteen sujui hyvin: leiriydyttyämme SOSE Basecampiin kävin pari kertaa syömässä kisakeskuksessa, mutta muutoin pyrin lepäilemään, ettei jalat olisi heti alkumetreillä väsyneet. Joukkueen yhteishetki teltoilla yhdeksältä nosti meikäläisen sykettä yllättävästi. Tähän mennessä ei ollut jännittänyt, mutta nyt alkoi paniikki iskeä puseroon!

Kun yhteiskuvat oli saatu otettua, vetäydyin telttaan kiskomaan juoksukamppeita päälle. Uudet sukat paketista jalkaan, pinkki buffi päähän ja otsalamppu siihen päälle, jes kohta mennään! Lähdin hieman kymmenen jälkeen emitin nollaukseen ja ehdin hyvin ennen ruuhkaa lähtöalueelle.

Lähtölaukausta oli hermostuttavaa odotella, varsinkin kun koko kilpailukeskus hiljentyi minuuteiksi ennen pamausta. Ja sitten matkaan. En halunnut satuttaa ruuhkassa itseäni ja lähdin hölkäten etenemään. Muilla ei ollut selkeästikään sama taktiikka vaan kyynärpäät ojossa paineltiin takaa ohi.

K-pisteeltä lähdin letkan mukana suunnalla kohti omaa rastia. Heti pitkä rastiväli! Varmistelin useaan kertaan että olen menossa oikeaan suuntaan, mutta vasta voimalinjalle tultuamme aloin tarkemmin tsekkailemaan missä mennään. Kun letka lähti nousemaan metsäautotieltä mäen päälle, tajusin ettei mennä mun rastin suuntaan (vaikka edellämenijät huutelivat samaa koodia). Aiemmista Jukoloista viisastuneena päätin ottaa ekan tarkasti, ja irtauduin letkasta käyriä seuraten suoraan rastille. Onnittelin itsenäni muiden häröillessä eestaas.

Kakkonen ja kolmonen löytyivät napakasti ja yllätyin pellon laidalla olevasta juomarastista, näin aikaisin! Letka mäkeä ylös eteni melko hitaasti, ja etsin vähän omia polkujani ja ohittelin jengiä. Oma rasti löytyi hyvin, jonka jälkeen piti tehdä ensimmäinen kunnon reitinvalinta; jyrkänteiden oikealta vai vasemmalta puolelta vitoselle. Valitsin oikean ja etenin tässä vaiheessa yksin. Oli alkanut jo hämärtää, joten maaston muotoja oli vaikeaa erottaa kaukaa. En ollut ihan varma missä kohtaa olin etenemässä, sillä pienipiirteistä avokalliota oli hankala lukea pimeässä. Yhtäkkiä kuulen, kun joku huutaa tsemppiä SOSEelle, kiitoskiitos!

Etenen avokallion reunaan ja tässä vaiheessa muitakin rastinetsijöitä ilmaantuu jälleen ympärille. Yhdessä haemme 112:sta ja vahingossa tipautan polulle asti, paikallistan mukamas itseni ja juoksen kohti rastia, mutta se onkin hajonta 215. Siitä onkin helppo suunnata rinteen reunaa omalle rastille. Tästä eteenpäin juoksemme porukassa (jossa yksi Ajokoirakin mukana) kutoselle, seiskalle ja kohti kasia.

Hieman ennen kasia letkan kärki lähtee etsimään rastia liian aikaisin. En tästä hämäänny, vaan jatkan matkaa (uraa pitkin) ja nappaan kasin ennen muuta letkaa. Sitten ura katoaa ja etenen hetken matkaa suunnalla, mutta päätänkin koukata vasemmalta polun kautta vitosrastin ohitse. Kallion reunalta tullaan persliukua alas, ja ysi löytyy suolta helposti. Sitten jolkotellaan letkassa juomarastin kautta kympille.

Otan kympiltä suunnan kohti omaa rastia, ja lähden letkan perään katsoen että ollaan menossa mun rastille. Mutta ura viekin keskelle tiheikköä, jossa oman lampun teho ei riitä alkuunkaan! Näen vain nenäni edessä olevat puut, en mitään muuta. Tupsahdan aukiolle, josta valojen vilkkumista seuraten kaarran oikealle ja tulen hajontarastille. Ei muuta kuin takaisin tiheikköön ja käväisen kertaalleen metsänrajassakin kunnes joku huutaa isoon ääneen 211:n sijainnin ja päädyn vihdoin rastille. Seuraavat rastivälit suunnistan hitaasti mutta varmasti, tiheiköt ovat tosi pimeitä.

Kolmentoista jälkeen tarjoillaan jälleen useaa reittivalintaa. Tässä juutun kävelyvauhtia etenevään letkaan ja tiheikössä ei pääse ohitse. Tielle tullessamme kiristän tahtia ja kaarran hakkuuaukion laitaa kulkevalle polulle. Tässä on mukava juosta. Etenen yksin rastivälin puoleen asti kunnes saan tutunnäköisen letkan kiinni. Huikkaan letkalle, että minnekäs olette menossa, johon saan yhdeltä vastauksen että 134:lle johon toinen huikkaa kärjestä, että joo sinne. Yritän jututtaa jengiä, mutta saan vähän vastakaikua. Niin, suunnistamaanhan tänne on tultu :)

Pinkaisen porukan ohi 134lle, joka löytyy helposti avokallion laelta. Sitten teen reissun ehkä typerimmän peesailumokan. Lähden hiljaisen joukon jatkeeksi oikealle, mutta en lue tarkasti karttaa. Yritämme tähdätä tiheikön keskelle tienpäähän, mutta ojan ylitettyämme hoksaan ettemme ole oikealla uralla. Avokalliolta kaarramme oikealle ja löydämme tien. Harmillinen turha kierto! Lähestymme rastia nro 15 ja huomaan vasemmalla Pendolino-junan lailla eteneviä valoja. Huikkaan porukallemme, että kärki taitaa mennä tuolla. Kohta tielle putkahtaakin kakkososuuden menijöitä puuskuttaen.

Viidentoista ja juomarastin jälkeen jatkan tien ja tiheikön kautta polulle. On pimeää ja jostain syystä en kunnolla malta tarkistaa missä kohtaa polkua olen. Nousen kallioiden vasempaa puolta ja sitten kaarran oikealle ”rastin suuntaan”, mutta ajaudun seuraavan nyppylän taakse ja tipahdan kartalta. Tästä alkaa päämäärätön haahuilu. En saa mistään kiinni vaikka kuinka yritän asettaa karttaa vastaamaan maastonmuotoja. Kärkijoukkueita pyyhkii oikealta ja vasemmalta ohi, joku kysyy minulta missä ollaan. Kertaalleen kuulen, että tuolla se 218 on, ja lähden käden viitoittamaan suuntaan. Ei löydy ja haahuilu jatkuu. Alkaa ärsyttämään. Yritän löytää takaisin polulle, mutta sekin on hukassa. Kunnes aiemmin kanssani juossut kaveri kertoo löytäneensä rastin ja vihdoin minäkin bongaan sen kuopasta, olipa piilossa. Tässä vaiheessa on selvää, että kolmen tunnin alitus ei tule toteutumaan, vaikka alkumatkaan olen ollut todella tyytyväinen. Kasaan itseni ja loput rastit löytyvät ilman ongelmia.

Viimeisen juomarastin jälkeen vauhti hidastuu hetkeksi kun haluan ottaa hiekkakuoppat ja sinne tänne risteilevät polut tarkasti. Venlojen viestistä tutut maisemat vilahtelevat silmissä ja otsalamppujen valot kimmeltävät hienosti veden pinnalla. Kilpailukeskuksen kuulutukset voimistuvat askel askeleelta, juoksu tuntuu kevyeltä ja loppuviitoitukselle riittää energiaa. Bongaan Hillan jo kaukaa ja tuulettelen onnistunutta suoritusta maalisuoralla.

Pettymys iskee kilpailukeskuksessa kun tsekkaan oman sijoitukseni – päälle 1600. Se ei ollenkaan vastaa omaa fiilistä! Olisi pitänyt juosta lähtöviitoituksella kovempaa ja jättää 218-rastin haahuilu tekemättä. Vaan onpa parannettavaa ensi vuotta silmällä pitäen!

Team SOSE 1. osuus / reittihärveli

Herkuttelu Louna-Jukolan osuuskuvauksilla alkaa

Team SOSEn Louna-Jukolan osuuskuvauksia julkaistaan herkkupaloina läpi suunnistuskesän 2015. Luvassa mitä herkullisimpia kuvauksia sekä Jukolan että Venlojen osuuksista! Sarja alkaa satunnaisjärjestyksellä Jukolan kakkososuuden kuvauksella, jonka kirjoittajana on Hilla.

JUKOLA 2015 / Osuus 2, Hilla

Teippausta, väliaikaseurantaa, teippausta!

Olen havahtunut teltassa puolenyön jälkeen teippaamaan varpaita Jukolan kakkososuutta varten. Venlojen viesti iltapäivällä Hihhulit-joukkueessa on jo antanut hyvän tuntuman maastoon, ja kutkuttaa päästä uudestaan juoksemaan samoille tiukoille kallioylängöille pimeällä. Varpaat vaativat varmistelua, mutta into vetää metsään loppuviikon flunssailusta huolimatta. Herätyskello piipittää turhaan varttia vaille yksi, olen aivan hereillä. Ilukin tulee hiippailemaan teltan ulkopuolelle ja huhuilemaan herätystä. Teippaus jo käynnissä, kuittaan! Murre on lähetetty Jukolan kiiltomadossa ensimmäiselle osuudelle, ja tutkailen aina säännöllisin väliajoin Murren menoa puhelimesta. Päätän vielä lähteä vessajonoon, mutta yhtäkkiä jonottaessa puhelimeen ilmestyvät Murren lukemat 9,9 kilometrille. Nyt mennään!

Vaihtoalueella on vilkasta, lamppuja testaillaan, on kaunis ja jo hiljalleen valaistuva aamyön taivas. Tsekkaan Murren tilanteen kerran vaihtoalueen monitorista, mutta siirryn sen jälkeen puomille rentoutumaan. Mitä turhia tarkistella, kyllä se sieltä tulee! Screeneillä pyörivät juuri huippujen kolmososuuden gps-pallot: näien kukkulan laelta tiheikköön hajonnoille suuntaavat Haldenin ja Kalevan rastin suunnistajien pallurat. Haldenin rasti on hajonnan keskimmäinen, ja molemmat päätyvät ensin tälle rastille; KR tekee virheen ja joutuu koukkaamaan sivuun omalleen. Selostajat toteavat rinteen uran vievän väistämättä keskimmäiselle hajonnalle. Myöhemmin metsässä tunnistan tutun rastivälin 162-143 kartalta, ja saankin pätkän katselusta yllättävää hyötyä kisassa!

Tunnistan Murren juoksuaskeleen jo maalisuoran puolivälissä. Hämmästyttävää kyllä, Murrekin tunnistaa mut suunnistajamerestä ja heiluttelee karttaa iloisesti - hyvin meni! Murre nappaa kakkosen kartan telineestä ja tsemppaa matkaan. Lähden hölköttelemään karttaa availlen kohti siltaa, mutta kohta ohi ampaisevat miehet saavat mut kiritettyä juoksuun. Antaa kartan taittelun odottaa metsään! Hetken epäilen, että olen saanut vahingossa kahden osuuden kartat käteeni, mutta Jukolan kartta vain on kaksi kertaa iltapäivän Venla-kartan kokoinen.

K-pisteeltä lähdetään uuteen suuntaan kohti kaakkoa, kun Venla-radat ovat alittaneet voimalinjan lounaaseen. Ensimmäinen rastiväliviiva 209:lle on niin pitkä, etten saa karttaan kunnolla taiteltua sitä näkyville. Tarkastan pikaisesti oikean suunnan ja päätän sännätä edellisten perään rinnettä alas ilman suunnitelmaa. Metsässä on pimeämpää kuin aukiolla, ja säädän vauhdissa lamppua voimakkaammalle teholle. Olen tulossa suunnalla rastiväliviivasta viitisen astetta etelään isolle polulle. Muut ovat vetäneet suoremmin viivaa ja näyttävät etenevän suoraan Nummensuolle sekä sen perään tulevalle mäelle vaikeaan maastoon. En saa enää peesiä, eikä tuo maasto houkuta. Päätän hyödyntää eteläisen sijaintini ja lähteä kiertämään etelästä tietä pitkin. Tiekierron pituus kuitenkin epäilyttää… enkö juuri ennen viestiä päättänyt, että Jukolassa mennään viivaa! Onneksi ratkaisu on nenän edessä: Nummensuon ylittävä polku haarautuu kohti kaakkoa ja tarjoaa ison mäen kierron, mutta kuitenkin suorahkon reittivalinnan. Lisäksi polulle näyttää suuntaavan muutama muu suunnistaja. Kyllä muiden tekeminen vaikuttaa omiin valintoihin varsinkin ensimmäisellä välillä! Reitinvalinta osoittautuu erittäin hyväksi, samaksi jonka kärki on tehnyt. Päädyn voimalinjan alle, johon on syntynyt risukon päälle hyvää uraa. Pingon minkä pääsen kompastumatta.

Kanssani juoksee lähinnä kolmososuuden menijöitä, sillä tiedän lähteneeni kakkososuuden juoksijoiden loppupäässä. Yritän siis olla varuillani, etten ota muista liikaa vinkkiä. Tästä huolimatta tömähdän ensin rastille 91, enkä usko olevani aivan liian ylhäällä rinteessä. Samoilen alaspäin, kun vastaantulija huikkaa minulle 209:n olevan kymmenen metrin päässä. Enpä olisi kehdannut kysyä, mutta helpottuneena pyrähdän rastille. Ensimmäiset ovat aina vaikeimpia, vaikken myönnä jännittäväni. Alussa keskittyminen ei vain ole vielä ehtinyt asettua suunnistusmoodiin, ehkä pimeäkin saa vähän varuilleen. Seuraavalla pikkuvälillä 103:lle olen aivan liian varovainen. Rasti löytyy, ja pääsen lataamaan täysillä rennosti kohti tietä ja kaikkien yhteistä rastia 132. Tiedän jo ennalta 132:n olevan yhteinen, sillä sen vieressä on juomapiste ja viitoitus. Rastilla on vilinää ja pääsen hetkeksi letkaan.

Hillan reitin yläosa Jukolan Reittihärvelistä

Hillan reitin alaosa Jukolan Reittihärvelistä

Juomapisteeltä nousee upea valojen letka ylös kukkulan rinnettä. Ihailen näkymää kulauttaessani juoman, harmittelen ettei ole kuvausvälinettä, ja pinkaisen perään. Olen etsimässä rastia 212, mutta harmikseni edelläni kirittävät miehet ovat matkalla rasteille 142 ja 82. Teen matkani pahimman pummin: panikoin ja seuraan edelläni menevää suunnistajaa rastille 150. Olen jo epätoivoisena kysymässä mieheltä, millä pienipiirteisen laen jyrkänteistä oikein ollaan, kun yhtäkkiä tajuan että 150 on seuraava rastini. Mikä pummi! Vedän täysillä suunnalla itään 212:lle, joka löytyy heti. Saan suorituspiikkini, kun vedän kartta rullalla omia jälkiäni takaisin 150:lle. Tällä välillä vain 41 sekuntia kärkeä hitaampi! ;)

Seuraavilla väleillä keskittyminen paranee ja suunnistus alkaa sujua. Sammutan lampun, alkaa olla valoisaa. Juomarastejakin tulee vastaan yli tarpeen. 172-107-162 suunnistan varmasti, tosin hieman hitaasti kohoavassa maastossa. Tässä vaiheessa saan ahaa-elämyksen: kartallani näkyy lähtöalueen screeneiltä tuttu rastiväli 162-143, jossa KR teki virheen! Kiitän onneani: minulla on juuri Haldenin kanssa sama keskimmäinen rasti, jolle kuulemma meni vastustamaton ura. Otan tiedosta kaiken irti ja vetelen täysillä mäkeä alas, suoraan rastille 143. Panikoivat norjalaissuunnistajat haluavat nähdä rastilla karttaani, he etsivät ympäröivän pöheikön vaikeita hajontoja. Kyllä kannatti katsoa telkkua! Jatkan onnellisena 102:lle ja 131:lle.

131:n jälkeen kartalla näkyy pitkä väli tummaa vihreää, eli vaikeakulkuista tiheikköä. Seuraan letkaa vihreän sivuitse eteläpuolelta. Tien ylityksessä letka hajaantuu, ja valitsen suoran reitinvalinnan, joka vie Topion tiheän metsikön läpi todella hidasta kulkua. Olen jotenkin päättänyt mennä suoraan, en edes katso pohjoista polkukiertoa, joka olisi ollut varmasti nopeampi. Väli tuntuu todella pitkältä, ja kulku hidastuu. Myöhemmin huomaan kyllä, että 2.osuuden kärki TuMe on tehnyt saman valinnan, mutta minulle kierto olisi ollut parempi. Yritän pitää vahtia ruotsalaissuunnistajan selästä, joka välillä katoaa kuusikkoon. En suunnista kunnolla itse, vilkaisen vain välillä karttaa ja yritän pysyä vauhdissa. Onneksi pääsen vihdoin ulos tiheiköstä ja ylittämään mäkeä ruotsalaisen peesissä. Löydän itseni helpotuksekseni kartalta. Huomaan, että mies hyytyy, ja kuittaan hänet rinteessä 96:lle.

96:n jälkeen suunnistus sujuu ongelmitta ja itsenäisesti. 134 on komea yhteisrasti, nelososuuden kärki tulee rastille kanssani yhtä aikaa. Pääsen juoksemaan sata metriä huippuseurassa rastilta pohjoiseen, sitten koukkaan kohti tien päätä ja rasteja 206 sekä 119. Rastivälit sujuvat, vauhti alkaa olla oikeassa suhteessa suunnistustarkkuuteen. Tullaan Venloista tuttuihin maastoihin: 145, 118, 126. Tuntuu, että tässähän ollaan kohta jo maalissa. 126:lla suunnistajat vedetään nippuun lammen rantaan. Kunto joutuu vielä koetukselle viimeisillä väleillä, kun miehiä ja naisia ilmestyy joka puolelta juoksemaan täysillä kohti viimeisiä rasteja. Vatsassa vähän kipristelee, mutta päätän nyt juosta, kun on kiriapua. 171-144-130. Viimeisellä välillä himmailen vielä suossa, jotta jaksaisin vetää loppusuoran täysillä, kun kerta on ihmisiä katsomassa. Leimaus 222:lla, maalisuoralle. Murre hurraa suoran reunalla, alkaa hymyilyttää. Kello on sammunut matkalla, olen arvoinut joukkuekavereille vetäväni osuuden kahteen tuntiin. Näen, että tavoitteesta on jääty vain kymmenisen minuuttia, eli Jussi ei ole joutunut värjöttelemään ylimääräistä vaihtokarsinassa. Hyvin meni! Kartta Jussille, SOSE-huppari kainaloon ja kohti ansaittua saunaa. Yöosuus on ehdottomasti tuleva suosikkini! Kiitos SOSE, kiitos peesiapu ja kirittäjät! Ensi vuonna uudestaan!

Louna-Jukolan jälkipalat - näihin kuviin, näihin tunnelmiin

Sunnuntai-aamun pikkutunneilla, odotellessamme oman juoksijan 3. osuuden välituloksia ja Jukolan viestin loppuhuipennusta, kehitämme seuraleikin: Jukola-aforismit.

"Jukolan viesti on kuin elämä itse: oma suoritus on tärkeä, mutta vain yhteinen suoritus muiden kanssa ratkaisee."

"Kuten Jukolan viestissä, niin myös elämässä vaihtelevat valoisa ja pimeä, pummit ja tarkat rastiosumat..."

"Mihin letkaan tartut, millaisen reittivalinnan teet? Elämän rastiväleillä nämä ratkaisut ovat päämäärää tärkeämpiä!"

Hihittelemme latteuksille, mutta samalla Jukolan taika on tehnyt tehtävänsä ja mietelauseet tuntuvat tosilta. Elämää suurempaa suunnistusta!

Koska näin alle 12h oman suorituksemme päättymisestä on mahdotonta sanoa mitään muuta kuin yllä lueteltuja korulauseita, mennään tämä postaus lähinnä kuvakoosteen muodossa. Kuvat ovat SOSElaisten viikonlopun aikana napsimia tai Twitter-kavereilta linkattuja.

Team SOSE Louna-Jukolassa 2015: näin se meni.

SOSE-autokunnat ovat startanneet kohti Paimiota. Jännittävä vuorokausi tulossa! #jukola pic.twitter.com/iBvNgzd2JU

— TeamSOSE (@TeamSOSE) June 13, 2015

Venloissa juoksikin tänä vuonna peräti kaksi SOSE-linkitettyä joukkuetta. Supervenlat/SOSE1 ja Supervenlat/SOSE2 vetivät molemmat loistavat suoritukset kesän ensimmäisessä helteisessä lauantaissa. Samaan aikaan muu joukkue pystytti leiriä ja seurasi tarkkana kisojen kulkua.

SOSE-leiri (D1004) pystyssä. :) Nyt jännitetään Venloja ja nautitaan #jukola tunnelmasta. pic.twitter.com/LZWsV6V0YW

— TeamSOSE (@TeamSOSE) June 13, 2015

Samalla kutsuimme kavereita kylään, kartan kera:

Twitter-tutut ja muu suunnistava kansa: Tervetuloa SOSE Basecampiin! #jukola #venlat pic.twitter.com/DXGxxQdT6p

— TeamSOSE (@TeamSOSE) June 13, 2015

Leiriin löysikin ilahduttavan moni SOSEen ystävä. Kiitos kaikille vierailleille, oli kivaa moikata ja fiilistellä yhdessä kisatunnelmaa!

Tunnelma tiivistyy #Jukola kemuissa. #veikkaus-1 meets @TeamSOSE Oliko se #yya vai #vakoilu vai iso #suunnistus perhe pic.twitter.com/QC6wfCK4zX

— Sami Sundström (@sami_sundstroem) June 13, 2015

Tässä näkyy myös huippusuunnistajien arvostamaa #pasteija-panostusta.

#Puistohaaste meneillään #soselandiassa. @ilarimarz @teamsose -mestariksi ja maailmanlistan kärkeen! #jukola pic.twitter.com/rk4EWvDXDW

— OC Puisto (@ocpuisto) June 13, 2015

Kisakyläänkin ehdittiin huolehtimaan tankkauksesta...

...ja tekemään hyödyllisiä hankintoja. Kokovartalomakuupussi, anyone?

Illan alkaessa hämärtyä oli aika valmistautua Jukolan starttiin. Ensin tietysti ryhmäkuva juoksijoista (joukkueenjohtaja Killiä paikkaa pasteijapäällikkö Ilari).

Jonka jälkeen 1. osuuden juoksija Murre aloitti lämmittelyt.

Jukolan startti on maaginen. Sieltä se kiiltomato tulee!

Leirissä jatkettiin YLE Puheen ansiokkaan radioselostuksen kanssa. Myös YLEn toimittaja eksyi leiriimme ja annoimme pikahaastattelut. Päätyiköhän tämä jonnekin, bongasiko joku?

Suoritustamme voi seurata täältä. 

YLE urheilun kuvakoostetta Jukolan yöstä taas voi ihailla täällä. 

Ja tässä vaiheessa aamun jo valjettua aloimme tuottaa aforismeja.

Kunnes:

Koko joukkue maalissa ja hyväksytty suoritus kaikkien osalta. Aivan mieletöntä! #jukola SOSE purkaa leiriä pic.twitter.com/IzT2WfsPdi

— TeamSOSE (@TeamSOSE) June 14, 2015

Jälleen kerran leppoisa ja iloinen tunnelma, käsittämättömän hyvin toimivat järjestelyt ja viikonloppu luonnossa upean urheilun merkeissä nostivat Jukolan varmasti jokaisen SOSElaisen kesän kohokohdaksi. Kiitos Louna-Jukolan järjestäjät!

Tästä oli hyvä lähteä vielä vetämään jälkispekut Helsinkiin.

Osuuskuvaukset ja -spekutukset jokainen juoksija on luvanut tuottaa itse, ja ne ilmestynevät pikku hiljaa blogin Louna-Jukola-osioon.

Aivan lopuksi haluamme myös kiittää: mukaan reippaalla asenteella lähteneet perheet, maailman paras #pasteija-osasto ja kansainvälinen kirjeenvaihtajaverkostomme: Elina Maria ja Jonna (Hki) sekä Aku (Bangkok).

Enää 370 päivää Lappee-Jukolaan!

Jokainen on voittaja! Kannusta SOSEtta

Tänä vuonna Jukolan viestin tunnuslause on Jokainen on voittaja! Tunnus mielesssä onkin ollut huippua kiertää kuntorasteja, upota suohon, loikkia kiveltä toiselle, tehdä retkiä Paimioon ja nähdä unta suunnistamisesta. Se on kannustanut epätoivon hetkillä ja auttanut pitämään tähtäimen kirkkaana mielessä.

Jukolan ja Venlojen viestiin lähtee tänä vuonna ennätyssuuri SOSE-joukkue! [aaltoja] Venlojen viestissä Supervenlat ovat saaneet SOSE-vahvistuksen ja toisessa joukkueessa juoksee SOSEen juristiosasto. Jukolan viestissä metsään kirmaa osittain tuttu kokoonpano muutamalla uudella soseella maustettuna.

Joukkueidemme edesottamuksia voi seurata ainakin Twitterissä, mutta kotijoukkojen ja kavereiden tuki on ehdottoman tervetullutta. Tässä ohjeet tsemmpaukseen!

Maamerkki: SOSE Basecamp
Pystytämme telttamme ja pasteijaosastomme teltta-alueella ruutuun D1004. Kaikki ovat tervetulleita moikkaamaan meitä!

SOSE Basecamp sijaitsee ruudussa D1004. Tervetuloa moikkaamaan!

Online-tulosseuranta
Jukolan viestin sivuilla voi seurata joukkueiden etenemistä väliaikarastien kautta. Venlojen viesti http://online.jukola.com/tulokset/fi/j2015_ve/ ja Jukolan viesti http://online.jukola.com/tulokset/fi/j2015_ju/ Seurantaan tarvitset nämä tärkeät numerot: 998 Supervenlat/SOSE 1 ja 1376 Supervenlat/SOSE 2 eli Kaukametsän paholaiset. Tärkeä numero Jukolan viestissä puolestaan on: 1294 Team SOSE.

Seuraa Twitterissä ja Instagramissa
SOSE someilee metsästä ahkerasti. Menoamme voit seurata osoitteessa https://twitter.com/TeamSOSE ja https://instagram.com/teamsose/

YLEn Jukola-lähetys seuraa viestinviejiä koko päivän ja yön. Toivottavasti SOSEen pinkit buffit ja iloiset suunnistajat pääsevät myös kuvaan!

Ja tässä vielä lopuksi mietteitä vuoden takaa Kuopio-Jukolassa kuvattuna. Jokainen on voittaja, kohta mennään!

Hastag melkeinvimppa eli Supervenlat/Sose II esittäytyy

Soseen Jukola-joukkueeseen liittyvät viimein tänä vuonna monen lempinimen suunnistajat. Juristijengi, Sivupolun kulkijat ja Kaukametsän paholaiset debutoivat Venlojen viestissä lopulta joukkueessa Supervenlat/ Sose II. Eikös tämä olekin ensimmäinen järjestysnumero Soseen Jukola-historiassa! #sisullamennään

Lounaisen Suomen toivot palaavat viikonloppuna lähes kotimaastoihin ja tavoitteena on paitsi löytää lähtökarsinaan, myös pois metsästä ennen Jukolan viestin päättymistä. #melkeinvimppa

Joukkueen suunnistustaitoja on koeteltu vuosien varrella enemmän ja vähemmän. Parhaat saavutukset lienevät iltarasteista pummien kautta yösuunnistukseksi Espoon yössä ilman lamppua ja kompassia muuttuneesta retkestä selviäminen ja uppoaminen hiusrajaa myöten mutaiseen metsäkoneuraan ennen k-pistettä. #hyväksyttysuoritus Venlavalmisteluissakin sattui monenlaista ja Paimion maastoon lähtee katkennut kynsi, venähtänyt nilkka ja ruhjoutunut polvi. #kaikkensaantaneet

Viime hetken valmistelut sujuvat upeassa salolaisessa mökkimaisemassa kera Liisan isän hankkimien munkkien, irtokarkkien ja kaurapuuron. Avokadopastaan sujautetun lusikan (#tästätuliperinne) tuoman onnen lauantain koetukseen sai ankkurimme. #Venlojenvoittajaratkeaaankkuriosuudella

Etelää kohti - viimehetken tankkausmunkit

Onnenlusikka

Tässä esittäytyy upea joukkueemme #täsämenyollaa

Lähtökarsinaan paikalle 1376 asettuu villiori Anna. Anna on kuopinut maata jo viikkoja ja odottaa lähtökarsinan porttien aukeamista malttamattomana. #pamplonabullrun

Kakkososuudelle kirmaa maileriheppa Epe. Epe on opetellut jo pitkään lähtöautokseen huippujoukkueiden ankkurien selkiä ja suurin pelko lieneekin ankkuriosuuden rastien leimaaminen lyhyimmän osuuden sijaan. #kuninkuusraveissakinonmontamatkaa

Kolmososuuden oranssivalkoisia lähtee metsästämään musta hevonen Tiia. Tiian itseluottamus on kova, ja joukkueen ainut ei-juristi saattaa jopa yllättää kohujuristien kadotessa Paimion avokallioille. #näinuntatietovisastarastilla

Ankkuriosuudesta vastaa siis maastoheppa Liisa. Salon lahja Suomen suunnistukselle kantaa salaisena aseena takataskussaan wc-paperia. Yhteislähtöön varautuva ankkurimme aikoo seurata silmä tarkkana Annan otteita lähdössä ja korskuta vähintään yhtä komeasti. #yritänmuistaaleimatamaaliin

Here we go! Huomenna meidät testataan! #päätavoitemynäjukola2021