Impivaarasta Jukola-potkua

Soselaisilta kysyttiin taannoin ehdotuksia Nurmijärvellä 29.5. juostua todellista Jukola-kenraalia varten. Järjestävää Rajamäen Rykmenttiä kiinnosti kuulla harvoin kilpailevan kuntosuunnistajaporukan näkökulmaa tapahtumaan.

Kyselystä imarreltuina aivomyrskysimme RR:n Kimmon kanssa kasan ajatuksia yhteiskuljetuksista, reittianalyyseistä ja jukolaklinikoista. Innostuimme suunnitelmissa olevista gps- ja kameraseurantamahdollisuuksista ja jäimme kuulolle millaista lopputulosta syntyy. Kiitos että saimme olla mukana kehittelyssä!

Odotus palkittiin ja RR muisti meitä kutsulla toukokuun lopun tapahtumaan. TeamSOSEa edusti Impivaarassa neljä menijää, Saara ja Susanna valoisilla ja Murre ja Jussi pimeillä radoilla. Tässä vähän tunnelmia.

Kisakeskus rakentuu. Ennen lähtöä ehti hakea kahvit ja hypistellä varustetarjontaa.

Matkalla lähtöön ihastelimme niin antaumuksella vihreää maalaismaisemaa, että emme huomanneet kääntymään ohjaavaa opastetta ja myöhästyimme lopulta harhakierroksen jälkeen muutaman minuutin omasta lähtöajasta. (Emme olleet ainoita, toim. huom.!) 

Kiitokset samaan lähtöön kanssamme päätyneille herroille, jotka tsemppasivat ”no mutta hoiditte sitten sen pummin alta pois.”

Idyllisimpiä maalileimausmaisemia ikinä!

Ja sitten ne loppuspekutukset. Rykmentin Samuli Kyyrönen kävi radat meidän kanssa rasti rastilta läpi. ”Mistä menit tänne? Tässä kannattaa huomata tää maaston muoto. Tälle välillä olisi parikin vaihtoehtoa, kumman valitsit?” Oli todella kiinnostavaa kuulla analyysia reitinvalinnoista heti suorituksen jälkeen, kun maasto oli vielä tuoreena mielessä. 

Samalla tuli kerrattua suunnistusajattelua - miten siellä metsässä pitää ajatella että homma etenee jotenkin järkevästi? Ainakin maastoa on uskallettava katsoa monipuolisemmin ja esim. korkeuseroihin kiinnitettävä enemmän huomiota. Erityisen skarppina kannattaa olla heti jos maasto ja kartta ei tunnu täsmäävän, koska syy ei silloin todennäköisesti ole maastossa tai kartassa, vaan tässä tulkitsijassa näiden välissä. Miksi se on niin vaikea hyväksyä?   

Tärähtänyt kuva vanhasta Louna-Jukolan maastokartasta. Impivaaran Jukola-klinikka oli myös hieno mahdollisuus kuntosuunnistajalle hahmottaa edessä olevaa koitosta.  Kuten yleensä, Venlat ja Jukolan lyhyet radat juostaneen samoissa maastoissa ja Jukolan pidemmät kiekat yltävät pidemmälle kisakeskuksesta etelään, arvioivat tietäjät. Kisakeskus sijaitsee kartta-alueen koillisnurkassa.

Hyvä muistutus tuli meille lyhyitä Jukolamatkoja juokseville, että maastossa on siis Jukola-urien lisäksi jälleen ne Venlojen urat. ”Katsokaa kompassista aina varmistus että menette oman rastin suuntaan vievää uraa.”

Impivaaran suunnistus, todellinen Jukola-kenraali. Kiitämme:

• Monipuolinen maasto, 5:n radalta sai onnistumiskokemuksia ja haasteita sopivassa suhteessa.
• Jälkianalyysit huippua, sai uskonvahvistusta ja vinkkejä etenkin päänsisäiseen suoritukseen!
• Jukolatärpit: maastokartta, mahdolliset reitit (vuoria, jaiks!)
• Kameraoptio kuulosti hauskalta, olisi hauska nähdä millaista jälkeä tallentui. Vinkatkaa ketkä hyödynsivät?
• Kaikkiaan leppoisa tunnelma.

Tästä kokemuksesta jäi hyvä mieli ja taas piirun verran varmempi olo matkalla kohti Louna-Jukolaa. 

SOSEen Jukola-tunnusteluretki Paimioon

Perjantaina Rajamäen rykmentin Kenraali-Jukola tuntui vielä mielessä hyrisevänä intona – kiitos hyvin järjestetyistä (vaikkakin opastuksissa pientä hiomista) ja haastavista kisoista Rajamäen rykmentille! Reittiklinikka ja Jukolaspekutukset olivat toivottuja. Ilta oli kaunis ja maasto märkä. Ensimmäiseen saviojaan kinttu syvälle ja siitä nastari harmaana möykkynä jalassa nauraen eteenpäin.

Lauantaiaamuna kymmenen aikaan kurvattiin Soselaisten kanssa Larusta motarille suuntana Paimio. Edessä Sose-treeni-maasto-skouttaus Jukolan avokallioisiin maastoihin. Kartat harjoitusradoista, jotka olivat samalla alueella kuin Esi-Jukola elokuussa, oli käyty hankkimassa jo aiemmin.

Innolla upeassa auringonpaisteessa lähdettiin ottamaan tuntumaa. Ensin yhdessä kaksi rastia ja siitä tunnin verran tiukkaa reitinvalintaa, päätöksentekoa, päätöksessä pysymistä, rastinottoa ja lopulta sen toteamista, että arkipäivinä lounasajan ollessa klo 12, on myös viikonloppuisin nälkä samaan aikaan. Karmaiseva nälkä. Häiritsevä kurninta mahasta. Missä mä olen? Helkkari, vaihdoin rastia kesken matkaa! Miten se on mahdollista? No, mennään ensin tänne ja sitten sinne. Onneks aurinko paistaa, avokallioista saa otetta nastareilla ja mielenvastusta. Lopuksi suunta etelään, motaria kohti ja löytyy loput hyvin suunnistaneesta Sose-jengistä!

Kiitos Jukola-maasto! Olet ihan yhtä haastava kuin muistin Esi-Jukolasta.

Meno- ja paluumatkan kokemusrikkaat keskustelut ja kirjavat spekutukset ovat parasta antia, heti metsän jälkeen.

Note: Muista syödä ennen skutsiin menoa! Aina! Jos ei suju, älä pakota, kysy neuvoa (paitsi jos ei ole ketään muuta maastossa.. ja silloin erityisesti ->) Maltilla, paikanna itsesi kartalta, vaikka peruuttamalla tulemaasi reittiä takaisin, kunnes löydät paikan kartalta, jossa viimeksi olit. 13 päivää and counting - dreaming of the route choices :D 

Näen unta suunnistamisesta

Kevät on jo ehtinyt toukokuuhun ja suunnistuskausi on ollut hyvän aikaa käynnissä. Talven hiihto- ja lenkkeilykilometrien jälkeen mieli kaipasi kovasti metsän siimekseen. Maaliskuussa siirtyminen suksilta fillarin selkään tapahtui melkein lennosta, ja "talvikauden" korttelirastit tarjosivat ensimmäiset kosketukset suunnistukseen tälle vuodelle.

Ensimmäiseen varsinaiseen kuntosuunnistussuoritukseen lähdin into piukeana. Maastona oli Espoon Vermo, joka tarjosi vain pienen pätkän metsämaisemaa, muutoin reitti kulki talojen välissä. Vauhti oli niin lennokas, että tuloksena oli elämäni ensimmäinen hylky. Olin leimannut viereisellä, eli väärällä rastilla enkä hoksannut asiaa vasta kuin maalissa. Hylkäys ei kuitenkaan harmittanut pitkään, sillä olihan tässä koko kesä aikaa petrata tarkkuutta!

Jo pikkujouluissa joukkueenjohtajamme Killi esitteli meille vuoden 2015 kilpailukalenteria ja merkkasin silloin kalenteriin Silja-Rastit Paimiossa. Pettymys oli suuri kun kevätflunssa esti osallistumisen!

Kausi on jatkunut kerta viikkoon suunnistuksella, muutoin treenikalenterissa on ollut pyöräilyä ja erinäköistä lenkkeilyä. "Some-joukkue" Juntit OK haastoi meidät (ja muut) mukaan kahdeksan viikon #jukolakuntoon-haasteeseen, jonka vuoksi omia treenimääriä on tullut seurattua aiempia vuosia tarkemmin. SOSE on haasteessa hyvin mukana, mutta somejoukkuekilpailijamme ja #tonninjoukkoon -vastuksemme NOT-OK PKS SK on ottanut melkoisen tavoitteellisen otteen kevään treenaukseen ja dominoi haastetta mennen tullen.

Helatorstaina heilahdimme Jussin kanssa ex tempore -lähdöllä Prisma-rasteille tsekkaamaan Huippuliigan menoa. Hulina kisakeskuksessa oli melkoinen ja aurinkoinen sää helli suunnistuskansaa. Oma suoritus kuntorasteilla oli aikamoista taistelua henkisen kantin ja kurnivan vatsan kanssa (muista syödä kunnolla ennen suoritusta!). Parasta oli kuitenkin innostunut palaute rastin 10 tienoilla: "Hei Team SOSE! Mä oon lukenut teidän blogia. Teillä on tosi hyvä meno, saa tällainen tavallinenkin suunnistaja intoa omaan tekemiseensä!" Kiitin ja huikkasin, että mukavaa jos SOSEen hyvä meno välittyy ja tarttuu.

Maali odottaa Huippuliigan suunnistajia.

Tulostaulua tutkimassa.

Nyt katse on Louna-Jukolassa ja eniten jännittää Jukola-joukkueemme tilanne. Materiaali on hyvä, mutta kapea eikä viime hetken sairastumisiin tai loukkaantumisiin ole varaa. Hienoa kuitenkin on, että tänä vuonna Venloissa lähtöviivalla on kaksikin joukkuetta, joilla on kytkös SOSE-porukkaan!

Kaikesta tästä treenauksesta, fiilistelystä ja Jukola-valmistautumisesta johtuen suunnistus tulee jo uniinkin. Vaan mikäs sen mukavampaa, Jukola on ihan nurkan takana!

Prisma-rasteilla suunnistaneelle H85-sarjan ainoalle osanottajalle pitää nostaa hattua!

Melkein ensikertalaiset rogaamassa - kisaraportti Salpaus-Rogainingista

Team SOSE on viime aikoina seikkaillut myös suunnistuksen sisarlajin, rogainingin, parissa. Aiemmin keväällä kaksi joukkuetta osallistui Sipoonkorven Kevät-Rogaan, ja nyt vapun kunniaksi 2. päivä toukokuuta SOSE oli edustettuna Salpaus-Rogainingissa Lahden pohjoispuolella Kalkkisissa.

Aloitteleva joukkueemme (Hilla, Riikka ja Marjukka) lähti reippaasti saman tien 12 tunnin sarjaan. Homma taisi mennä niin, että joukon ainoana suunnistusta harrastavana ilmoitin Riikalle ja Marjukalle, että pärjäämme hyvin 12 tunnin sarjassa. Aiempana rogaining-kokemuksena mulla ja Marjukalla oli maaliskuun Kevät-Roga, Riikka ei ollut vielä kokeillut lajia lainkaan. Marjukka ja Riikka ovat kuitenkin kovia kiipeilymimmejä ja arvioin aivan oikein, että heillä on hyvä maastohölkkäkestävyys ja henkinen sitkeys.

Suunnitelma tehtiin askartelemallani mittalangalla, jossa oli solmut 5 kilometrin välein. Olin nähnyt blogeista, että näin on tapana tehdä. Seuraavalla kerralla otetaan mukaan myös kunnon alusta, johon voi helposti iskeä nuppineulat rastipisteiden merkiksi! Suunnistajana en tietenkään ajatellut, että suunnitelmaa laadittaisiin karttaan tarkkaan maastossa kuljettavan reitin mukaan, vaan matka mitattiin ja piirrettiin karttaan linnuntietä suorina viivoina kuten suunnistukartoissa yleensä. Niinpä reittimme oli linnuntietä noin 35 kilometriä pitkä, minkä arvioimme olevan teitä hyödyntäen ja tasaisin väliajoin sekoillen kuljettuna noin 50km.

Pelkäsimme hiertymiä, joten jalat tuli teipattua kunnolla.

 

Suunnitelma käsitti yhtenä lenkkinä koko kartan pohjoispuolen. Tarkoitus oli hakea arvokkaita rasteja mahdollisimman paljon ja jättää väliin saaret, jotka olisivat väistämättä pussinperiä. Matkalle saatiin kaksi vesipistettä, se katsottiin turvalliseksi nesteytysvaraksi aloittelevalle joukkueelle. Lenkki päätettiin kiertää myötäpäivään, perusteluna taisi olla se, että paluu pimeässä olisi helppo maantietä pitkin. Tässä saatoimme tehdä pienen virheen, sillä loppupäähän jäi useita arvokkaita rasteja (102, 82, 101), ja saimme jännittää, ehdimmekö hakea ne.

Fiilis ennen lähtöä oli hyvä!

Matka alkoi myötäpäivään rasteilla 51, 95, 56 (optiona suunnitelmassa, meni niin hyvin että päätetiin hakea), 84 ja 73. Tällä taipaleella ei ongelmia, saimme toisinaan kiritysapua kovemmilta joukkueilta ja löysimme iloksemme maastosta karttaan merkitsemättömiä metsäautoteitä mm. Tervajärven pohjoispuolelta sekä rastiväliltä 84-73. Sadekin oli tauonnut sitten aamun, ja nautimme jokaisesta kuivasta hetkestä.

73:n jälkeen suuntasimme vesipisteelle, joka harmillisesti ei ollut rasti vaan pelkkä nesteytyspaikka. Päätimme silti ottaa sen suunnitelmaan, sillä kellään meistä ei ollut kokemusta 12 tunnin suorituksista, emmekä halunneet riskeerata jaksamistamme. Lueskelin myöhemmin kovempien joukkueiden blogitekstejä, ja huomasin, että monet olivat pärjänneet ilman vesipisteitä tai vain yhdellä tankkauksella. Tämä tuntuu hurjalta: itse sain noin neljä litraa nestettä kulumaan 12 tunnin aikana. Tsekkasin juuri ennen vesipistettä, että olimme edenneet 15 kilometriä. Linnuntie-etäisyyden ja kuljetun matkan suhde tuntui täsmäävän laskelmiin.

Vesipisteeltä matka jatkui pohjoiseen 53:n kautta 103:lle. Tämä oli itselleni reitin ankein ja rankin osuus; jolkottelimme maantien vartta ja sade alkoi vaania matkantekoa. Maantiellä hölkkääminen tuntui jaloissa ikävältä, ja rupesin epäilemään kestävyyttäni yli 20 kilometrin lenkeille. 103 löytyi tuskaisesti usean supan kautta kiertämällä, ja sadekin alkoi sen jälkeen. Päätimme kuitenkin hakea optiona olleen 72:n, sillä se oli niin lähellä. Myöhemmin ajattelin, että olisi pitänyt hakea myös 42, joka olisi ollut helppo nakki 72:lta käsin. Välillä 103-72 pääsimme taas pois maantieltä maastoon, ja kulku alkoi uudestaan maistua. Jatkoimme suunnitelman mukaan 64-61-32-71. Tässä vaiheessa tapasimme lahtelaisen naisjoukkueen, joka oli edennyt lähes samaa reittiä keräten pari rasia enemmän. Taistelutahto heräsi: nyt vedetään loppu täysillä!

71:n piti olla vesipiste, mutta vesi oli päässyt loppumaan. Neuvokkaina soitimme itsellemme vettä tulevalle rastipisteelle, ja pääsimme jatkamaan heti matkaa. Sade jatkui, ja pysähtymisissä tuli nopeasti kylmä. Niinpä etenimme ilman taukoja hakemaan 44-102-82. Käytimme 102:n nappaamisessa parasta suunnistusstrategiaani eli hyvien suunnistajien peesausta. 82 löytyi onnellisesti ilman peesiä.

Olimme huolissamme rastista 101, sillä se näytti olevan aivan ojitetun suon keskellä. Pimeä oli laskeutumassa, ja maalailimme rastille edetessämme uhkakuvia suohon uppoamisesta. Helpotus oli käsinkosketeltava, kun suo olikin kiinteä räme, ja rasti löytyi heti saavuttuamme paikalle.

Loppu olikin taistelua kohti maalia. Sytytimme lamput kymmenen maissa todetaksemme, että yhdestä olivat patterit loppu. Kahden lampun valossa etenimme maastossa suunnalla, sillä kartan metsäautotiet olivat ehtineet kasvaa pahasti umpeen. Pääsimme erittäin lähelle 53:a, mutta rastia ei tuntunut löytyvän pimeässä tunnusmerkittömässä maastossa. Olimme jo luovuttaneet, kun yhtäkkiä osuimme ladolle aivan rastin lähistöllä. Pakko yrittää vielä! Vartin rämmintä ojistossa - eikö sitä nyt löydy - henkinen luovutus - ja yhtäkkiä rasti aivan nenän edessä! Jes! Rastilta rämmimme epämääräisesti etelään toivoen osuvamme läheiseen tien päähän. Riemu oli suunnaton valaistun asuintalon paljastaesa tien sijainnin.

Maaliin saavuimme puoli tuntia etuajassa. Olisimme ehtineet hakea vielä joko 35:n tai 34:n, mutta olimme niin jäässä, ettemme edes harkinneet asiaa. Olin ennustanut, että todennäköisesti emme jää sarjamme viimeisiksi, mutta olemme viiden viimeisen joukossa. Yllätimme itsemme olemalla 12 tunnin sarjan sijoituksissa 26.! Matkaa tuli hieman yli 57km, eli arvioni 50 kilometristä ei aivan pitänyt paikkaansa. Tarkemmalla suunnistuksella olisimme varmasti päässeet noin 55 kilometriin. Reitinvalinnat olivat kuitenkin kaikki hyviä - niistä en vaihtaisi yhtäkään.

Mikä tärkeintä - mitään vammoja ei tullut, ja koko joukkue on innokas lähtemään reissuun uudestaan!

Hilla

Harmaan päivän oranssi-valkoiset piristeet

Onneksi on korttelirastit. Muuten ei oltaisi tänään selvitty ulos. Harmaan, tuulisen sadepäivän (josta vielä luvattiin kevään ensimmäistä lämmintä ja aurinkoista päivää) kovin haaste on saada perhe pihalle sille pakolliselle happihyppelylle, jota ilman ei saa lojahtaa Netflixin ja pleikan eteen loppupäiväksi.

Tiedetään, ei ole huonoja kelejä, on vain huonoja varusteita / asenteita jne. Mutta ei tämä Suomen talvi / kevät / syksy (mahdoton sanoa mikä ulkona on, kaikki näyttää samalta) mikään ulkoilijan unelma ole.

Joten ei kun Koivukylään rastilippuja jahtaamaan. Sprinttiradan lyhyet rastivälit ja talojen välissä puikkelehtivat reitit jaksoivat pitää ekaluokkalaisenkin motivoituneena. Välillä tosin oli tärkeämpää kerätä ja analysoida uuden vuoden rakettijäänteitä tai pohtia millaiselta maasto näyttäisi Minecraft-maailmassa, mutta kertaakaan ei väsähdetty tai maristu. Hyvä me!

Etenemistahti oli joko täysiä ("Eiks sprinttiradalla juosta koko matka?" - poika) tai kävellen ("Ei välttämättä tartte koko ajan juosta" - äiti). Milloin lapset oppivat lönkyttelemään?

Vuoden ensimmäinen suunnistuskeikka jätti hyvän fiiliksen. Tästä se on lähdettävä suuntamaan Louna-Jukolaan, kerättävä juoksukestävyyttä ja opeteltava taas kärsivällisyyttä suunnistaa tarkasti. Ja ehkä noita nuorempia perheenjäseniä voisi useamminkin ottaa rasteille mukaan. Niillä kun on ihan hyvä luontainen tatsi menemiseen. Kuten reittivalintoihin: "Mennäänkö kallioiden yli vai tietä pitkin?" "Kallioiden, se on hauskempaa!" Niinpä, siksi.

Oikeasti ei ollut ihan näin harmaata, mutta melkein.

Hyvää Joulua!

Rakas Joulupukki,

Me SOSEessa ollaan kaikki oltu tosi kilttejä ja ollaan nautittu tosi paljon tämänkin vuoden suunnistustapahtumista! :)

Mitalit savolaisen vuoriston selättäneille!

Jukolan viestiin osallistuttiin nyt kolmannen kerran peräkkäin ja hauskaa oli vaikka Savon alppimaastoilla harrastelijoita etukäteen peloiteltiin. Jälleen kerran sijoitus parani, nyt lopputuloksissa 1294. 'Tonnin joukkoon' tavoitteen toteutuminen lähenee siis hitaasti mutta varmasti. Mallia voidaan ottaa vaikkapa Venloista - Supervenlat/SOSE-yhdistelmätiimi puristi hienosti maagisen rajan alle päätyen sijalle 998.

SOSE-gaalassa palkittu Jukola-joukkueemme

Oma kausi meni vähän penkin alle loukkaantumisten vuoksi mutta pääsinpä sentään telkkariin kun aamuyöstä klo 5 aikaan paistoin bratwursteja suorassa Jukola-lähetyksessä YLEn Nina Vanhatalon ja Sami Garamin kanssa. Say what? :) No, kaikkea voi Jukolan yössä sattua, tämä hämmentävä haastatteluhetki lämmitti mieltä pasteijaosastossa vietetyn, btw aivan jäätävän kylmän pakkasyön jälkeen vielä pitkään.

Parasta kaudessa oli uudet maastot ja tietenkin kaikki mahtavat tyypit - niin vanhat kuin uudet SOSElaiset ja totta kai yhteisproggikset AirHannun kanssa. Vuoden suunnistaja -palkinto meni pikkujoulugaalassa tällä kertaa Jussille, jonka huikea ankkuriosuus Kuopiossa nosti meidät juuri ja juuri porilaisten edelle - kesällä Paimiossa otetaan taas mittaa kilpakumpaneista!

Gaalailtana tutustuimme muihin "SOME-tiimeihin".

Kuusi on koristeltu, pikkuinen poikavauva tuhisee sylissä ja näyttäisi jopa siltä, että myös etelään saadaan valkoinen joulu. SOSE toivottaa kaikille rauhallista joulun aikaa ja oikein onnekasta rastivuotta 2015. Peace.

Joukkueenjohtaja-Killin on helppo hymyillä. Taustalla Anna.

Soselaisen vuosi

Suomen neljä vuodenaikaa rytmittävät kuntosuunnistajan vuotta tarkasti: talvella rakennetaan peruskuntoa (kröhöm), keväällä herätellään koneistoa, kesällä kirmataan metsässä innosta piukeana, jonka jälkeen syksyllä aktiivinen rastien perässä juokseminen alkaa jo hieman kyllästyttää. Ja sitten koko homma alkaa alusta.

SOSEen kalenteri on perinteisesti koostunut seuraavista etapeista:

• Tammi-, helmi-, maaliskuussa on kierretty yhdessä tai erikseen Korttelirasteja. 
• Huhtikuussa on innostuttu alkavasta kuntorastikaudesta ja järjestetty kauden avaustilaisuus. 
• Toukokuussa aloitetaan Jukola-jännittäminen.
• Kesäkuun alussa on pidetty taktiikkapalaveri, jossa kasataan joukkue, sovitaan pasteijavuorot ja muistellaan, että kenellä mahtaa olla peilipallo hallussaan.
• Kausi huipentuu tietenkin Jukolan viestiin!
• Heinäkuussa hieman himmaillaan, mutta jokunen on saattanut eksyä rasteillekin.
• Elokuussa ohjelmassa on ollut juoksua, suunnistusta ja ehkä seikkailukisojakin.
• Syys-, loka- tai marraskuussa on otettu soselaisista mittaa SOSEen omissa mestaruuskisoissa.
• Joulukuussa on kokoonnuttu yhteen ja analysoitu kulunut vuosi SOSE-gaalassa eli pikkujouluissa.

Tänäkin vuonna pidettiin mestaruuskisat, jopa kaksin kappalein. Keskimatkan mittelöihin osallistui kuusi sosetta. Salmenkallio tiedettiin haastavaksi, koska kartalta puuttuu harmaat merkinnät. Kenellekään ei tainnut osua ihan nappisuoritusta, mutta kärki erottui silti selvästi:

1. Jussi 1.06.44 
2. Hilla 1.10.43 
3. Murre 1.37.37 
4. Killi 1.43.21 
5. Illu 1.47.12 
6. Pirjo 2.05.21



SOSE-mestaruuskisojen jälkeiset spekutukset.

Pitkänmatkan kisoihin (aka Raatojuoksuun) oli ennakkoinnostuksen perusteella lähdössä iso lauma soselaisia. Erinäisten sattumusten jälkeen lähtöviivalle asettuivat kuitenkin vain Illu ja Hilla. Hatunnosto!

Raatojuoksun lähtöviivalla hymyilyttää.

Lyhyen tauon jälkeen suunnistajan mieli halajaa jälleen metsään. Yösuunnistusta ei nyt ole porukalla kokeiltu, mutta huhut kertovat, että jotkut ovat käyneet lamput päässä metsässä, toiset hyvällä ja toiset huonommalla menestyksellä. Myös kiintorastikartat on kaivettu esiin ja otettu ilo irti sulasta metsästä.

Kiitos Espoon kaupunki kiintorastikartoista!

Itsenäisyyspäivän aattona Louna-Jukola avasi ilmoittautumisen vuoden 2015 Jukolaan ja SOSEkin pisti ilmoittautumisen menemään (koska telttapaikka ja peilipallo). Heti löytyi innokkaita juoksijoita ja osuusmerkkailut alkoivat.

Kauden yksi kohokohdista on vielä edessä: SOSE-gaalassa muistellaan kuluneen kauden voittoja sekä jaetaan vuoden suunnistajan palkinto (v. 2010 Elde, v. 2011 Murre, v. 2012 Illu, v. 2013 ei taidettu jakaa palkintoa). Viime vuonna SOSE-gaalan aikaan viestittelimme Airilan Hannun kanssa Twitterissä ja tuloksena oli yhteistreenit Kuusijärvellä toukokuussa. Mitäköhän tämän vuoden gaala (ja tuleva vuosi) tuo tullessaan? 

Peukku suunnistukselle!