Velskolan revanssi

Nonni, taas se kesä meni ja illat pimenee. Vaan SOSEen menoahan se ei haittaa,
päinvastoin, nyt on parhaat sieniajat (ei jalkasieni..) ja metsässä on helppo yhdistää
huvi ja hyöty!

Maanantaina koitti yksi odotettu vuosipäivä, Velskolan revanssi. Paljon on vettä
Vantaanjoessa virrannut kun viimevuotista töhöilyä on muisteltu, itse ainakin vietin
vuosi sitten metsässä lähemmäs 3 tuntia ja olisko saman verran rasteja löytynyt. Yli
kuukausi oli kulunut edellisistä rasteista, joten pieni epävarmuus oli takaraivossa kun
lähdin vitosen radalle.

Kunto on romahtanut tyystin, joten ainoa mahdollisuus saavuttaa edes kohtuullinen aika
oli tehdä puhdas suoritus. Tätä koin takoa päähän koko ajomatkan Velskolaan ja se
ilmeisesti kannatti. Eka rasti oli tien varressa, helppo, joskin edellytti 30 metrin
pystysuoraa kalliokiipeilyä. Yllättävän tärkeä muuten tuo ekan rastin merkitys, sen jos
mokaa, on aina vaikeaa hakea tsemppiä loppumatkalle. Kakkonen ja kolmonen tulivat myös
hyvin. Edellä kiiruhtanut 80-vuotias papparainen muistutti rapakunnostani, mutta se
käytti varmaan dopingia.

Seuraavat kolme rastia olivat hieman pidempiä välejä, mutta näillä tekninen osaaminen oli
oman tasoni kärkipäässä. Maltoin katsoa kompassia, ottaa usein suuntaa ja tarkkailla
maastoa, ts. tiesin koko ajan missä olen! Onnnistuneet lähestymiset ruokkivat itseluottamusta ja itse asiassa koko matka aina viimeistä puolen kilometrin 'sprinttiä' myöten maaliin sujui ongelmitta,tuloksen ollessa vajaan minuutin Elinaa perässä viidenkympin paikkeilla reilun sadan joukossa. Niskalenkki Velskolasta oli otettu, jee!

Niin, siitä ensimmäisestä rastista vielä. Kävin juuri äsken keskiviikon Aluerasteilla Vantaan Länsisalmessa. 20 minuuttia pyörin turhaan ykkösrastin liepeillä, kävelin lähtöön ja ajoin kotiin.

Pää jäässä Hakuninmaalla

Heinäkuun ekat iltarastit juostiin Hakuninmaan A-katsastuksen maisemissa. Harmaa mutta poutainen sää oli oikein sopiva metsään lähdölle. Viikonlopun kesäjuhlien jälkeinen olotila ei sen sijaan ihan ollut.

Suuntasin ilmoittautumispaikalle noin puoli seitsemän maissa ja jonoa kopille oli pitkästi. Syy jonottamiseen selvisi, mitä lähemmäs asuntovaunua pääsin: Kartat olivat loppuneet kesken. Järjestäjät siinä sitten yrittivät löytää jo rasteilla käyneiden palautetuista kartoista sopivia uusille metsään lähtijöille. Itsekin sain siis jo kerran käytetyn kolmosen kartan.

Sen verran olin koomassa, että kun sain kartan käteeni, niin hetki piti miettiä, että missäs sitä nyt ollaan ja mihinkäs päin tästä pitäisi lähteä. Hahmottuihan se varsinainen lähtöpaikkakin lopulta ja matkalla törmäsin sitten Killiin. Urhea SOSE-johtaja oli jo ehtinyt kiertää nelosen reitin ja puhisi punaisena.

Homma lähti omalta kohdaltani käyntiin todella hitaasti ja pummailin heti ensimmäisellä rastilla. Jotenkin hämäännyin muista suunnistajista ja luulin olevani lähempänä rastia kuin olinkaan. Etsimiseksihän se meni. Myös kolmannella rastilla hämäännyin muiden etsinnöistä ja aikaa tuhraantui ihan hukkaan. Hyvä opetus siitä, että pitäisi vaan luottaa enemmän omiin suunnistustaitoihinsa.

Onneksi tatsi alkoi kuitenkin löytyä ja petrasin ihan hyvin loppua kohden. Pääsin lopulta kolmoseltani maaliin ajassa 42:15 ja sillä heltisikin ihan kohtuullinen sijoitus: 16/59. Taisin siis löytää oman sarjani :)

Maaliin päästyä sai muuten jälleen jonotella hyvän aikaa. Kysäisin samalla yhdeltä toimitsijalta, kuinka paljon he arvioivat osallistujia olevan. Karttoja oli kuulema otettu 500 ja ainakin 50 olisi pitänyt olla lisää. Helle oli ilmeisesti verottanut osallistujia Kattilajärvellä viikkoa aiemmin, mutta nyt viileämpi ilma sai monet ottamaan vahingon takaisin.

Meitsillä alkaa nyt kesäloma ja seuraavat rastit taidankin suunnistaa Kangasniemellä. Eiköhän siellä Kalskeen seurajuoksijoiden perässä ole hyvä juosta.

- Hanna

"Suunnistus on nyt suosittua"

Hesarikin sen tietää ja kertoo, että suunnistus on nyt suosittua (HS 27.6.2011). No daa-a!

Linkki juttuun.

Vuosi jäljellä H-hetkeen

Lauantaina 18.6.2011 oli ilmassa suuren urheilujuhlan tuntua. Virolahdella tuhannet suunnistajat jännittivät omaa osallistumistaan Salpa-Jukolaan ja samaan aikaan SOSE viritti omat radionsa kisataajuudelle. Jukola-valvojaisiin osallistuikin mukava edustus joukkueen jäseniä.

Ilta alkoi alkudrinkeillä, jonka jälkeen käytiin SOSEen omat PM-kisat eli PajaMäki-kisat. Haastetta reittiin haettiin kartalla, jonka karttamerkit oli karsittu minimiin.

Lyhyen sprinttityylisen kisan voittajaksi kirmasi Hanna, Killin kiiruhtaessa hyvänä kakkosena maalilinjan yli. Aku ja Otto nauttivat juomarasteista ja Patterimäen maisemista hiukan enemmän, mutta selvisivät maaliin asti.

Voittaja saapumassa maaliin.

Voittajan on helppo hymyillä.

Kaikki pihkaniskat onnellisesti maalissa.

Ilta jatkui PM-visan, Jukola-voittaja-arvuuttelun ja muun spekutuksen merkeissä. Vaikka kisa oli jännittävä, ei kaikkien turnauskestävyys riittänyt. Kahden maissa tupa tyhjeni Hannaa ja allekirjoittanutta lukuunottamatta. Sinnikkäästi tuijotimme ruutua samalla kun surffasimme netistä online-tuloksia tuttujen juoksusuoritteista. Onneksi on netti, niin pysyi kisan seuraaminenkin mielenkiintoisena, koska telkkarikuvahan ei kaikkea kerro.

Kisatunnelmia piti jakaa myös sosiaalisissa verkostoissa.

Melkein meinas alkaa väsyttämään, mutta niin vain jaksoimme puoli seitsemään asti valvoa ja odottaa voittajaa maaliin! Ratkaisu tapahtui jo paljon ennen loppuviitotusta, mutta kakkos- ja kolmossijoista käytiin tiukempaa kamppailua.

En muista milloin viimeksi olisin noin myöhään valvonut :) Ensi vuonna on kyllä pakko mennä ennen omaa osuutta nukkumaan, että ei jää metsään mättäälle nukkumaan.

Järjestävä seura kiittää kaikkia valvojais-spektaakkeliin osallistuneita. Ens vuonna SOSE voittoon!

Human Compass

Neljän viikon järjettömän pitkän odottelun jälkeen pääsin vihdoin metsään kun käytiin Elinan kanssa Pirttimäen Iltarasteilla. Itse en ollut tuolla aiemmin ollutkaan, mutta Espoon metsiä nähneenä osasin odottaa hienoja ja haastavia maastoja.

Päivän juoksukunto oli täysi arvoitus, kevät kun on kulunut opintojen, karaoken ja kiekkohumun parissa eikä talven hiihdoistakaan enää ollut jäljellä kuin kauniit muistot. Niinpä päätin ottaa tavallista lyhyemmän eli 4 km:n radan. Ensimmäiset kolme rastia löytyivätkin nopeasti. Tästä innostuneena suuntasin suuntaamatta kohti parinsadan metrin päässä sijaitsevaa n. 150 metriä pitkää järveä. Yllätys olikin melkoinen kun saavuin takaisin samalle tielle, josta olin hetki sitten poikennut! Rasti löytyi kuitenkin, joskin kiertotietä.

Kertaakaan en ole juossut täysin puhdasta rataa eikä näin käynyt tälläkään kertaa. Viidennelle rastille päätin tulla kerrankin tarkasti, mutta varovaisuus kostautui heti. Hortoilin muutaman minuutin avokalliolla, kun joku mies juoksi ohi ja kertoi kolmosrastin olevan 100 metriä idempänä. Spontaani vastaukseni kuului "no helvetti! öö, niin tai siis kiitos" ja mies jatkoi silmät suurena matkaansa. Tähän liittyy muuten yksi suunnistuksen kirjoittamattomista säännöistä. Älä vapaaehtoisesti neuvo hukassa olevia, ainoastaan jos kysytään apua. Monet haluavat nimenomaan omin voimin löytää takaisin kartalle, vaikka siihen menisikin aikaa.

Loppurataan sisältyi niin onnistumisia, pään kylmänä pitämistä kuin satunnaista väsymyksen piikkiin mennyttä töhöilyä. Aika maalissa n. 1:06. Suurin yllätys tulikin seuraavana aamuna tuloslistalta, sijoitus 21/71!! Surkea juoksukunto ja muutamat pummit eivät todellakaan antaneet olettaa näin hyvää tulosta. Olisiko sittenkin paikallinen päiväkoti tullut kevätretkelle juuri tuolle nelosen radalle.. :)

Kolmisen viikkoa Jukola-valvojaisiin, sinne sitten viimeistään SOSEen kaikki uudet ja vanhat jäsenet sankoin joukoin paikalle!!
-Killi

Uuteen kauteen -Yli soiden ja rotkojen!

Aivan julmetusti suunnistajia Luukissa 25.4.2011

Ihanaa, että edessä on uusi kausi Iltarasteja. Viime kaudelta jäivät mieleen sympaattiset pururadat Paloheinässä, syksyinen metsä ja mustikat, kuin myös kaoottinen pummausreissu Velskolassa ja metsän eläimet. Katsotaan mitä tuleman pitää, jotkut SOSE-tiimin jäsenet ovat aloittaneet todella vahvasti, onnittelut hienoista tuloksista :)

Avasin oman suunnistuskevääni Luukin upeissa maisemissa vappuviikolla. Vieläkään en ole päässyt yli siitä, että 5 km reittiin meni yli 1,5h vaikka meitä suunnistajiakin oli kolme yhdessä. Luukki ei siis ollut syksyn jäljiltä niin tuttu, että tulokset olisivat parantuneet, mutta hauskaa oli. Emitin leimaustaito oli pysynyt muistissa, kompassin käyttö oli akuutisti hukassa. Korjaukset reittiin tehtiin nopeasti, vaikka syviä soita mulppaamalla ja ylimääräistä 5 km reitin päälle tulikin vain vajaa kilometri. Ennen kaikkea Luukista jäi läpimärät kengät, mutta myös halu päästä uudelleen radalle! Niinpä tälllä viikolla matkasinkin muiden SOSElaisten perässä Kivikon Iltarasteille. Paikalle pääsyyn vaadittiin n. tunnin matka julkisilla, minkään jälkeen kiertelimme vielä Akun kanssa muutaman kierroksen Itä-Helsinkiä gps-opatuksella... Reitille päästiin lopulta ihan mukavasti, mutta miten ihminen voi käyttää vain 4 km reittiin taas 1,5h?! Helppo pururatareitti paljastui vaikeakulkuiseksi kivikoksi, jossa on rotkoja! Rastit olivat myös jotenkin oudosti näennäisen lähellä toisiaan.. Olisi varmaan kannattanut lukea etukäteen Ratamestarin mietteitä tästä "helposta pururatareitistä": 4km: Edellisiä hieman vaativampi, suunnistustaidoista on selvästi hyötyä. Muutamalla välillä juoksuhautoja -Varovaisuutta.

No just niin.

Ensi maanantaina rohkeasti Solvallaan. Ennakkoarvio on, että 3 km reittiin menee se tuttu 1,5h! :D

Tuunasin työpisteeni

Työn lomassa harhaileva suunnistajan mieli lepää rastimerkeissä...

AAAAAH.

PS: Tänään Kivikkoon iltarasteille?! :)