Mitä ajattelin tänään metsässä eli miksi vihaan suunnistusta

Tänään Solvallassa ei kaikki mennyt ihan putkeen. Metsässä oli 5/7 Soseen jäsenestä ja yks jos toinenkin kirosi maalissa ukkosen, sateen ja helteen värittämää suunnistusiltaa. Elina ja Murre kirjasivat tuntojaan tuskien taipaleen jälkeen:

E: "nilkka, AU! nilkka, AU! nilkka, AU! nilkka, AU! nilkka, AU! nilkka, AU! nilkka, AU! nilkka, AU!"

M: "jaksanko juosta? kokeillaan. ei kauheen kevyeltä tunnu, onkohan allergiaoireita vai mitä."

E: "kivasti sääriluu napsahti tuohon kallion reunaan; fiilistä ei voi oikein kuvailla, jos ei ole itse kokeillut"

M: "nyt jo hiertää varpaissa. note to self: ei näitä sukkia enää suunnistusmetsään."

E: "pitääköhän nastat tässä märällä sammalkalliolla? no ei!"

M: "pitääköhän nastat tässä märällä sammalkalliolla? no ei!"

E: "mikäköhän toi fiilis tuossa vasemmassa polvessa on? hmmm..."

M: "polvi kestää yllättävän hyvin. taino, ei tämä vauhti kummoinen ole. uskaltaisikohan juosta lujempaa? ai ei. no löntystellään sitten."

E: "miksi ihmeessä olen täällä? tai siis, missä tarkalleen ottaen olen?"

M: "tossa oikealla ei näy jyrkkää kalliota vaan suota. en siis ole siinä missä luulen olevani. missä tarkalleen ottaen olen? pakko kysyä seuraavalta vastaantulijalta, nyt on liikaa vaihtoehtoja. en todellakaan ollut siellä missä luulin."

E: "miksi täällä ei ole juomarasteja?"

M: "miksi täällä ei ole juomarasteja?"

E: "et kait vakavissasi peesaa mua?"

M: "löytyihän se rasti viimein. teki mieli jo antaa periksi."

E: "onkohan punkkeja jo? hirvikärpäset tulee kait vasta loppukesästä? no nyt mua kutittaa hiuksista!"

M: "aurinkoa kohti. juokse aurinkoa kohti. siellä se rasti on. no hitto, nyt häikäsee liikaa."

E: "aaaah, suo! parasta, kun saa uittaa jalat suossa... siis mitä vi**ua! ?!"

M: "suo! pitäiskö kiertää? eiku yli vaan. jahas, tää olikin tälläistä mutavettä. kiva."

E: "miksi suunnistan, vaikka joudun sen takia pitämään mustia sukkahousuja duunissa kesähelteilläkin, kun on jalat kokoajan niin vekeillä. PLUS en oikeastaan tarvitsisi edes autoa, jos en suunnistaisi. siis miksi?"

E: "nyt mulla on nälkäkin."

M: "nyt mulla on nälkäkin."

E: "mikäköhän näissä mun jalkapöydissäkin on, kun tollei kivasti sattuu?"

E: "ai ei se ollutkaan vielä tää mäki, jolle mun piti kiivetä. no kiva!"

M: "jahas. ai tollanen reitinvalinta. aika fiksu. tää mun oma olikin siitä erikoinen että sain nousta tuon mäen. vaikka toki sen olisi voinut kiertääkin."

E: "pitääkin muistaa desinfioida haavat tänään. taitaa muuten olla eka kerta kun sormista tulee verta suunnistaessa. kiva sillekin!"

M: "mikäs polku tämä tämmöinen on? oikeaan suuntaan se näyttää menevän. tavallaan. ihan huvikseen tässä kierrän pienen mutkan kun tämä on niin kivaa. not."

E: "jos juoksen tätä samaa kallion reunaa edestakaisin, niin ehkä se rasti taianomaisesti ilmestyy tähän. vai?"

E: "jaahas, kauankos toi metrinen oksa on raahautunut mun mukana?"

M: "onneks ei enää sada. tai satais vaan. pirun kuuma ja törkee hiki. joko ollaan maalissa?"

E: "no joojoo, juoskaa vaan ohi, senkin kuivankesänoravat!"

Suunnistajan luontosuhde

On ehkä käynyt ilmi, että SOSElaiset ovat löytäneet lajin vasta kypsemmällä iällä. Suurin osa porukastamme on sisäsiistejä toimistotyöläisiä, joiden koulutustausta on yhteiskuntatieteellinen. Metsä on siis meille vähän jännittävä ja eksoottinen kokemus. Yksi nimeltä mainitsematon jäsen pelkää isoja kiviä (kolmiolohkareet, ei hyvä). Toisen kauden pääsuorituksen pysäyttää metsäpolulla kohdattu kuukkeliperhe.

Niinpä huhtikuun alkupuolella, kun kävin Iltarasteilemassa Herttoniemessä itsekseni vasta loppuviikosta, oli pakko ottaa iisimmin (talvikunnolla ei mitään osuutta asiaan) ja pysähtyä nappailemaan kuvia. Aurinko paistoi, tirpat tsirputtivat ja kasveja puski kaikkialla esiin. Nättiä!

Eka parit vuokot. Huom., huhtikuun alkupuolella! Vuosi sitten samoilta rasteilta tuli tällainen tarina.

Kukkuluuruu! Ylläritaidetta löytää jos poikkeaa polulta.

Löydä kuvasta rasti! Kevät ja syksy, palkitsevia aikoja mennä metsässä. Ja tällainen maasto on henkilökohtainen suosikkini.

Ihan mahtavia nämä, kuin keijujen kerrostalo. Kääpiä, ehkä?

Tässä olisi pitänyt olla rasti. Nappasin kuvan todisteeksi narusta, joka on identtinen muiden rastien kiinnitysnarun kanssa (tarkistin!) Teoriani on, että alueella palloilevat lintubongarit ovat poistaneet rastin, ettei heidän bongausrauhansa häiriintyisi. Erheellistä ajattelua bongareilta, tämäpäs sai suunnistajan pyörimään ympyrää monta minuuttia kallion ympäri, pelottaen kaikki tirpat puista tiehensä. Ihan vähän tuli pahaa silmää bongareilta, pahoittelen aiheuttamaani häiriötä.

Tästä on mennyt suunnistaja. Kuvassa myös rasti.

Fotogeenisiä nilkannyrjäyttäjiä!

Komiat maisemat Hertsikasta Viikin suuntaan

Jukola-kammassa kuukausi jäljellä. Kuntoa ehtii vielä hakea iltarasteilla ja HS:n firmaliigassa, jossa työpaikan joukkue vetää vähän omaan tasoon nähden tarpeettoman kovassa sarjassa (ne onkin jotain luonnontieteilijöitä kaikki ja tuijottavat karttoja ja korkeuskäyriä työkseen). Treenikauden huipentuma on tietysti Hannu Airilan SOSEelle pitämä helatorstain harjoitusilta, josta varmaan tullaan kuulemaan vielä kaikissa mahdollisissa kanavissa. Stay tuned!

SOSE - Kohti Kuopiota

Kuopio-Jukolaan on tänään kisalaskurin mukaan tasan 40 päivää. 14 000 ilmoittautuneen raja rikkoutui tänä aamuna. SOSE on valmis.

Kevätrastit ovat täydessä tohinassa ja ryske metsässä sen mukainen. Suunnistus kuntoilumuotona on kasvattanut suosiotaan viime vuosina hurjasti eikä hiipumisesta näy merkkejä - kartat loppuvat kuntorasteilla kesken ja leimausta saa jonotella kuin ruuhkabussissa. Huikeaa! Myös SOSE on edelleen ilokseni elinvoimainen, ei mikään itsestäänselvyys sekään. Tämän vuoden Jukolatiimi on alkanut hahmottua ja onneksemme saamme täydennystä Supervenlojen Riikasta. Iso kysymys lieneekin, saadaanko tällä kertaa lisäksi Venloihin joukkue kasaan.

Pikainen SWOT-analyysi tähän kohtaan:

Vahvuudet: KOKEMUS & YHTEISHENKI. No doubt. Vara-akkuja hankittu ipadeihin.
Heikkoudet: SOSEen runko on kapea, viime hetken loukkaantumisiin ei varaa..?
Mahdollisuudet: Maasto on kuulemma vaikea ja hidaskulkuinen ja voittajienkin kokonaisaika tulee olemaan 2000-luvun hitaimpia. Jos juoksuvauhti ei ole meidän ykkösaseemme, pitäisikö tämän kääntyä SOSEen eduksi?
Uhat: Onko kisamaasto kuukkelien reviirillä?

Kuopio here we come!

Alustavat, huom alustavat osuuspläänäilyt:

Jukola
1. Anna
2. Elde
3. Tommi
4. Ilari
5. Saara
6. Riikka
7. Murre

Venlat
1. Riikka
2. Elde
3. Aku
4. Jonna

Vielä on tosiaan monet hyvät kuntorastit ennen kesän kohokohtaa ja sokerina pohjalla tietysti AirHannun yösuunnistustreenit Kuusijärvellä. Onnittelut vielä täältäkin Hannulle ja koko tiimille Tiomilan voitosta. Mitenköhän tuonne Ruotsiin oikein mahtaisi päästä kisaamaan..? :)
-Tommi

Suunnistus(sekoilu)kausi on avattu!

Korkkasin metsäsuunnistuskauden – tai niin luulin - viime keskiviikkona Vantaalla Pihkaniskojen aluerasteilla. Rastit paljastuivat katujuoksukisaksi, jonka suurin haaste oli itse juoksemisen lisäksi röökaavien vantaalaisten väistely. (Anteeksi nyt vaan, mutta Koivukylässä tupakoidaan hämmästyttävän paljon!) Ihan vakavasti ottaen, 5 kilometrin rata oli siten hyvin tehty, että melko monet rastipisteistä oli onnistuttu saamaan vähän poluista sivuun puistoihin ja metsiin, mikä piti homman mielenkiintoisena. Aikaa vitosella vierähti noin 43 minuuttia, ja yhden höpöpummin lisäksi jokaisesta sekunnista voi syyttää vain ja ainoastaan kuntoa. Sen verran helppo rata oli.

Torstaina suuntasin auton keulan kohti Järvenpäätä ja Keski-Uusimaa-rasteja. Koska jalat olivat lähes shokkitilassa edellisen päivän juoksupyrähdyksen takia, päätin ottaa kevyesti kolmosen radan. Jälkikäteen tämä osoittautui kohelluksen määrän huomioiden hyväksi ratkaisuksi. Pari ensimmäistä rastia meni hyvin, kunnes sorruin klassiseen pururatamaastomokaan. Jos haluat tehdä moisen, niin alla ohjeet:

1.       Tule metsästä purtsille,
2.       Oleta olevani jossain aivan muualla kuin missä todellisuudessa olet,
3.       Lähde juoksemaan suuntaan x,
4.       Kieltäydy itsepintaisesti katsomasta kompassia,
5.       Kiroile mielessäsi – tai vaihtoehtoisesti ääneen - vanhentunutta karttaa, kun rakennuksia alkaa näkyä siellä, missä niitä ei kartan mukaan pitäisi olla, ja
6.       Taputa itseäsi olalle.

Hahahaha. Myöskään yritykset korjata virhettä eivät kestäisi päivänvaloa, joten en todellakaan aio jakaa gps-koordinaatteja osana tätä blogausta. Kolmosen lastenradalla noin viiden minuutin pummista huolimatta voi päästä melkein kymppisakkiin, mikä on tietenkin hassua. Lisäksi lohtushoppailin rastien jälkeen Suunnistajan Kaupan –pakettiautosta itselleni uudet Boldit, joten reissusta jäätiin tiliä lukuun ottamatta plussan puolelle. Valitsin muuten turkoosien kenkien sijasta musta-keltaiset unelmat ihan vain siksi, että niissä on sitä luotiliivimateriaalia (kevlar?).

Helsingin Suunnistajien iltarastikausi starttasi tänään Pirkkolassa, mikä oli hyvä muistutus myös maksaa seuran jäsenmaksu. Porukkaa oli kuin Jukolassa, ja auton saaminen parkkiin kesti tovin ja vaati ripauksen luovuutta. Lähdin metsään vasta juuri lähdön sulkeutumisen aikoihin, minkä ansiosta suunnistaessa sai olla melko rauhassa. Käytössä rasteilla oli ilahduttavasti Pirkkolan pohjoispuolelle keskittyvä Pirkkola-Paloheinä -kartta, ja valitsemallani kutosen radalla ”sai” jopa kiivetä Paloheinän mäen päälle. Rata oli ihan parhaimmasta päästä, mitä olen Pirkolasta käsin koskaan mennyt, ja rastejakin kutosen pätkälle oli saatu mahtumaan kivat 17 kappaletta. Paloheinän päässä näkyi lisäkseni lähinnä ”kuivan kesän orava” –mallistoa, joten ei varsinaisesti tarvinnut töniä jengiä tieltä metsässä. Matkalle mahtui yksi ihan naurettava kierto, ajoittaista sekoilua juoksu/vallihaudoissa, enkä myöskään jaksanut juosta niin kovaa kuin mieleni olisi tehnyt. Lopussa pääsin kuitenkin loppukireilemään kanssasuunnistajan kera, minkä ansiosta rata meni ”reilusti” alle tunnin.

Nyt kolmen suunnistuksen jälkeen on hyvä muistuttaa itseään asioista, joiden avulla voi parantaa suunnistussuorituksiaan ja pärjätä rasteilla. Lista on suurin piirtein tällainen:

1.       Katso kompassia.
2.       Lue karttaa.
3.       Juokse!

Nämä asiat yritän pitää jatkossa mielessäni ja kannustan siihen myös muita Soselaisia. Aikuisempina vuosina Soseen kauden päätavoitehan on ollut kesäkuussa Jukolassa, mutta tänä vuonna se on jo helatorstaina, kun AirHannu järjestää Soseelle suunnistustreenit. Siellä pitäisi olla sitten sen verran tikissä, ettei tarvitse hävetä ihan kamalasti. Jihuuuuh!

Tavoite asetettu - tonnin joukkoon Kuopiossa

Olemme ihan hämillämme. SOSE, joka on nollatasolta lähtenyt joukkue, on noteerattu isoissa medioissa (täällä ja täällä), mutta sen lisäksi olemme nyt käyneet keskusteluja suunnistusidoliemme kanssa. Huh, olemme otettuja!

Sen jälkeen kun hurahdimme lajiin harrastuksena, olemme toki seuranneet suomalaisten huippusuunnistajien menoa. Ja suomalainen suunnistushan on maailmanlaajuisesti korkeatasoista. Siksi meitä hämmentääkin isojen seurojen ja tunnettujen nimien tarjoama apu tällaiselle puulaakijoukkueelle! Pikkujoulujen aikaan juttelimme Twitterissä Hannu Airilan kanssa ja sovimme yösuunnistustreeneistä keväälle. Meitä alkoi jo nyt jännittämään :)

Tänään itse SP Finke auttoi meitä asettamaan tavoitteen Kuopio-Jukolaa varten.


Tavoite on asetettu!

Ei kai siinä, lenkkarit jalkaan ja lenkkipolulle. Jokaisen on parannettava omaa osuusaikaansa puolella tunnilla ja siten tavoite saavutetaan. Eiköhän se ole tehtävissä, vai mitä muut sanotte?

Puhetta suunnistuksesta, soseesta, kuukkeleista ja kivistä

Tämän viikon tiistai oli jännittävä päivä. Olimme Killin kanssa Ylellä nauhoittamassa pätkää Yle Puheen Liikuntatunti-ohjelmaan. 

Mutta olipa jänskää! Alun hermostuksessa pääsi jopa unohtumaan se, mistä meidän joukkueen nimi juontaa juurensa. Pahimmat ramppikuumeet karistettiin kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun meitä haastatellut Tiina Lundberg kysäisi: ”Mikä sai noin nuoret ihmiset innostumaan suunnistuksesta?”. Kysymys ja sitä seuranneet räkänaurut on valitettavasti poistettu lopullisesta haastatteluversiosta.

Ja olipa mahtavaa! Kaikki muistot syytöksistä liittyen suunnistuslahkolaisuuteen haihtuivat taivaan tuuliin, kun sai lätistä sydämensä kyllyydestä suunnistuksesta kansalliselle radiokanavalle. Ylen porukalla ei varmastikaan ollut materiaalista pulaa.

Ja olemmepa me viestijöitä! Sosehan luonnollisesti loi pikaisen radioviestintästrategian ennen tiistain haastattelua. Kun jälkikäteen tarkastelee koko joukkueen linjaamia tavoiteviestejä, jotka haluttiin saada haastattelussa kuuluviin, niin success rate on vähintäänkin tyydyttävä:

• ”Meidän saunailtasuoritustaso on suunnistusta korkeampi”: CHECK, lisäksi syyllistettiin vain viihdetapahtumiin osallistuneita hangaround-jäseniä.
• "Killi ja Ellu menee radioon ja kertoo asiat just niinku ne on”: CHECK, yritettiin ainakin.
• ”Ja lopuks tietty pitää muistaa kysyy saako lähettää terveisiä”: ei kysytty, mutta lähetettiin kuitenkin pasteijalle terveiset ja kiitokset.
• ”Peilipallo olisi hyvä mainita myös viimeistään terveiset-kohdassa”: äh, unohtu!
• ”Lahkolaisuus mainittava!” CHECK, CHECK ja CHECK!
• "Killi vois heittää jotain roisia Venla-läppää”: Killi! Ehkä läppä joukkueen yhteenhitsautumisesta menee löyhästi tähän kategoriaan.
• ”Kehukaa myös YLE Urheilun suunnistus-uutisointia”: CHECK, ei tosin päätynyt lähetykseen.
• Viestintästrategian ulkopuolelta mainittiin villeinä kortteina myös kuukkelit ja kivet.

Yle Puheen Mun tiimi –lähetys tulee radiosta näillä näppäimillä. Pätkä on kuitenkin kuunneltavissa myös myöhemmin Ylen sivuilta: http://yle.fi/puhe/ohjelmat/liikuntatunti/suunnistusosasto_suunta_etelaan_8577.html

Raatojuoksun maaliin – suunnistuskausi 2013 paketissa

Pyhäinpäivän aamu valkeni tällä kertaa vähemmän lumisena ja lupaavan aurinkoisena. Vaikka herätessä oli kironnut oman tyhmyytensä, muisti vielä nukkuvan kaupungin läpi aamuvarhaisella ajaessaan taas sen, että suunnistajan viikonloput todellakin ovat erilaisia. Varmaan jollain muullakin tavalla pyhäinpäivänsä voisi viettää, mutta ei tietenkään näin hyvällä.

Suuntana oli syksyinen metsä Söderkullan pohjoispuolella itäisellä Uudellamaalla ja suunnistuskauden perinteisesti päättävä, jo 36. kertaa järjestettävä Raatojuoksu. Kilpailu on avoin kaikille, niin ammattilaiset kuin amatööritkin pääsevät kisaamaan samalta viivalta – viime vuonna naisten 20 km pitkän matkan voitti Minna Kauppi. Tänä vuonna Minna ei metsässä viihtynyt, sillä matka jäi nyt kesken.

Alun perin Raatojuoksun raato oli se, joka tuli viimeisenä metsästä pois, mutta kilpailu tästä tittelistä johti siihen, että osa kilpailijoista ei ollut tullut ulos metsästä edes iltaan mennessä ja siksi sääntöjä piti muuttaa.  Raatoaika on  nykyään 15 km:n voittoaika + 2 tuntia ja se suunnistaja, joka ensimmäisenä tulee hyväksytysti maaliin tämän jälkeen on Vuoden Raato ja saa arvostetun RAATO -kyltin. Itselleni jäi epäselväksi, miten tähän titteliin tulisi suhtautua, jos sellainen kyltti kaulaan matkan jälkeen ripustettaisiin.

Pientä jännitystä oli ilmassa, polven tähystyksessä tehdystä ylimääräisten osien imuroinnista ja pintojen puhdistuksesta oli kulunut vain 31 päivää ja juoksu oli tällä välin jäänyt luonnollisesti kokonaan väliin. Kuntopyörä ja reisipenkki oli tullut sitäkin tutummaksi, mutta eipä siitä sinänsä apua tässä olisi. Testisamoilu Viikin viikonloppurasteilla oli toisaalta sujunut sen verran mallikkaasti, että metsään uskalsi lähteä.

Mukaan oli ilmoittautunut reilu 1200 silmämääräisesti melko normaalia kuntosuunnistajaa – kuivan kesän oravat eivät ainakaan dominoineet maisemaa. Matkoina sekä miehillä että naisilla oli tarjolla 20, 15 tai 10 kilometriä. Itselläni totta kai kymppi, metsämaratonit jätin nyt suosiolla muille. Lähtöpaikkana toimivalta Söderkullan koululta oli viitoitus polkuja pitkin 2,5 kilometrin päässä olevalle lähtöpaikalle, joten tämä pidensi jo itsessään varsinaista kokonaismatkaa ja kun päälle lisää normaalit kiemurat ja säntäilyt, tuli yhteensä pyörittyä itäisen Uudenmaan metsissä varmasti reilusti yli 15 kilometrin verran.

Järjestäjä oli luvannut maaston olevan pääosin hyväpohjaista avokalliomaastoa, jossa ei ole kovin suuria korkeuseroja. Väliin mahtui kuitenkin synkkiä kuusimetsiä ja peitteisempiä alueita ja jokunen hakkuualuekin. Itseään ei kuitenkaan tarvinnut alkaa hajottamaan varsinaisessa hakkuualuetetsauksessa vaan alueet pystyi hyvin kiertämään ja reitit olikin näin järkevästi suunniteltu.

Numerolappu rinnassa toi hieman ylimääräistä adrea, mutta yhteislähtö sujui lopulta hyvin. Homma muodostui nopeasti Jukolasta tutuksi jonossa juoksemiseksi, kun lähes kaikille mahdollisille reitinvalinnoille löytyi heti ainakin 10-20 etenijää. Suunnistustaitoa kuitenkin kysyttiin, sillä neljänneltä huoltorastiksi pystytetyltä rastilta alkoi hajonta, minkä johdosta metsässä pyöri väkeä sikinsokin. Tässä vaiheessa oli hyvä olla perillä siitä, missä oli menossa ja mihin oli pyrkimässä. Rastivälit alkuosuudella olivat varsin pitkiä, mutta ainakin itse etenin lähinnä karttamerkkejä seuraamalla kompassia vähemmän vilkuillen. Huoltorastilla ei ollut aikaa jäädä jogurtteja syömään, rusinat kyllä kelpasivat.

Savotta sujui varsin hyvin aina kymmenennelle rastille, millä kohdin sekä miehestä että jalasta loppui pati. Tästä eteenpäin eteneminen muistutti lähinnä naparetkeilijöiden etenemistä vastatuulessa. Ajatus kesken jättämisestä kävi pikaisesti mielessä, mutta kun kartalla lyhyin reitti maaliin, lämpimään suihkuun ja huoltoon oli nimenomaan rastireitti, ei tarvinnut tätä montaa sekuntia miettiä. Hitaasti, mutta varmasti maali lähestyi ryömintävaihteellakin ja maalissa leimatessa fiilis oli voittajan fiilis. Tavoite täyttyi, rastit löydetty ja maaliin alle kolmessa tunnissa ja taaksekin jäi vielä kymmenkunta suunnistajaa. Ja reilusti ennen Vuoden Raatoa! Tähän oli hyvä päättää suunnistuskausi 2013. Kokemuksena Raatojuoksu oli sen verran positiivinen, että ehkä ensi kaudella myös SOSEen syyskatsastukset voitaisiin pitää tässä yhteydessä.

Mitä kaudesta sitten jäi käteen? Päällimmäisenä on mielessä tietysti aivan mieletön Jukola-kokemus, maailman parhaalla suunnistustiimillä mahtavien tyyppien kanssa Jämsä-Jukola oli juttu, joka ei unohdu koskaan. Elossa selvittiin kaikki siitäkin, parannettiin viime vuoden sijoitusta ja jokainen kasvoi varmasti suunnistajana ainakin muutaman sentin. Ensi vuonna Kuopiossa lähdetään parantamaan taas suoritusta, suunnittelut ja valmistelut aloitetaan tuota pikaa. Perinteisissä SOSEen pikkujouluissa jaetaan varmasti jo alustavia osuuksia.

Mieleen on jäänyt toki myös SOSEen syyskatsastukset, lukuisat iltarastit pitkin viikkoa, syksyn viikonloppurastit, käsittämätön Ilolan viidakkosuunnistus, missä mikään ei toiminut, HS:n Jukola-koulu ja ryhmäsuunnistus, sprintit ja pysäköintiohjaajana toimiminen. Ennen kaikkea mukavassa porukassa ei ole koskaan tuntunut siltä, että tätä lajia tekisi jostain pakosta tai olisi tylsä lähteä metsään.

Ensi vuoden tavoitteista isoimpana on Kuopio-Jukola ja siihen valmistautuminen. Kuntopohjan rakentaminen on aloitettava saman tien, enää ei ole tekosyitä juoksutreenien laiminlyömiselle. Kartanluvussa ne korkeuskäyrät ja rastimerkit on nyt todellakin otettava haltuun. Rasteille aion palata huhtikuussa, kun iltarastit taas käynnistyvät. Touko-kesäkuussa sitten pitempiä ratoja ja katsotaan, jos SOSEen joukkohulluus tiivistyisi niihin kuuluisiin Paloheinän mäkijuoksutreeneihin. Yksin siitä ei tule mitään. Eikä varmaan porukalla naurulta siitäkään mitään.

Kuopiossa nähdään

Ilari