perjantai 16. kesäkuuta 2017

Joensuu-Jukola, here we come! Ja millä porukalla!!


Koko vuoden pitkä odotus päättyy taas kun Venlojen ja Jukolan viestien lähtölaukaukset ammutaan tulevana lauantaina. Team SOSE osallistuu Jukolan viestiin nyt kuudetta kertaa peräkkäin ja tavoitteeksi on jälleen kerran asetettu jo tutuksi tullut ”Tonnin joukkoon”. Viime vuonna Lappee-Jukolan myrskyissä päästiin jo hyvin lähelle, maalissa sijoitus oli 1078. Joensuussa kiristetään vielä vähän ruuvia.

Juoksujärjestys, sehän aiheuttaa aina kaikille joukkueille päänvaivaa. Kuka spurttaa parhaiten massalähdössä, kenellä suunta pysyy hallussa pimeässä ja kuka haluaa ehtiä ajoissa mallasrastille. Tänä vuonna valitettavat loukkaantumiset estivät muutaman vakiojäsenen osallistumisen kisaan ja mm. pitkälle ankkuriosuudelle peruskuntoisen menijän löytäminen tuotti pitkään haasteita. Laajasti noteerattu Soseen some-aktiivisuus kuitenkin palkittiin lopulta ja rekrytointituloksesta olemme enemmän kuin onnellisia – tervetuloa Team Soseeseen Hans Airfield!

Sose hyökkää Harpatin vaarojen valloitukseen seuraavalla kokoonpanolla:

1. Hilla: Soseen Duracell-ykköstykki, jo toista vuotta avauksessa petaamassa hyvät lähtökohdat loppuosuuksille kohti ”Tonnin joukkoa”.

2. Tommi: Muutaman ankkurivuoden jälkeen taas vaihteeksi yöosuudella, tavoitteena on naulata kaksi ensimmäistä rastia virheittä ja siitä sitten rullata iisisti maaliin. Pienet vaivat iso kysymysmerkki.

3. Kaisa: On tehnyt Soseesta eniten vakoilureissuja Joensuun maastoihin, tosin enimmäkseen yliopiston kampusalueelle. Kaisan tietokone laskee huippujen tahdissa tiekierron kannattavuuden.

4. Lasse: Soseen Jukola-konkari on nähnyt kaikki maastotyypit. Ja se viimeisin pummi tuli joskus 80-luvun lopussa oravapolkukisoissa.

5. Pirjo: Viime vuoden varma veto Lappeessa enteilee huipputykitystä Harpatissa. Tunnistaa koodien huutelut myös italiaksi.

6. Saara: Elämänsä kunnossa. Harjoitellut yhteislähtöä polkujuoksukisoissa menestyksekkäästi. Nyt tullaan ja kovaa.

7. Hans Airfield: Team SOSEen ankkuriosuuden musta hevonen. Aina iloinen metsämies on kertonut pitävänsä korkeuskäyristä, joita maastossa riittää. We love you Hans!

Nähdään Joensuu-Jukolassa,

Tommi / Team SOSE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti