keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

SOSEEN Jukolan juoksujärjestys (suunnilleen) päätetty - Venloihin etsitään vielä muutamaa juoksijaa

Sose kokoontui perinteiseen Jukola-käskynjakoon eilen kesäisessä Arabiassa. Illan tavoitteena oli sopia Jukola-viikonlopun käytännön toteutuksesta sekä ennen kaikkea saada sovittua Jukolan (ja ehkä myös Venlojen) juoksujärjestys.

Soseen Jukola 2012 -projektin mallinnus excelissä.
Ilari johdatti meidän mielikuvaharjoitusten kautta tulevan Jukola-viikonlopun tunnelmiin ja hyvin nopeasti voitiin todeta ruoka-, kuljetus- ja majoituskysymysten olevan suurin piirtein taklattu. Tänä vuonna Sose viettää pitkän viikonlopun Himoksella, josta sitten tehdään reilun vuorokauden mittainen visiitti Jukolan kisa-alueelle. Perusleiristä löytyy tänäkin vuonna mm. katos, diskopallo, tukikohtana toimiva tapetointipöytä sekä joukko retkituoleja. Elektroniikkapuolen sekä nettiyhteyksienkin pitäisi olla kunnossa, kunhan virtaa riittää. Sose aikoo tänä vuonna twiitata paikanpäältä ahkerasti Pasteijaosaston (Kaisa&Jonna) johdolla.
Juoksujärjestyksestä keskustelemista yritettiin vältellä viimeiseen asti, mutta kun kaikki muut asiat oli sovittu, oli aika päätää, missä järjestyksessä Soselaisia Jämsään synkkiin metsiin lähetetään. Jotta asiasta ei olisi tullut lainkaan helpompaa, Lasse osasi luetella joukon suomalaisessa kesämetsässä vaanivia vaaroja – karhu ja (neste)hukka ihan muutamia mainitakseni. Alustava juoksujärjestys saatiin ajoittaisista pelkotiloista huolimatta kuitenkin kasaan. Se näyttää tältä:
1.      Lasse
2.      Killi
3.      Murre
4.      Ilari
5.      Saara
6.      Elina
7.      Anna

Venloihin etsitään vielä juoksijoita kahdelle osuudelle; toistaiseksi metsään ovat lauantaina päivällä lupautuneet Susanna sekä L-dee Zran empiessä vielä.

10 päivää hoo-hetkeen, jaiks!
Anna kirjurina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti