Louna-Jukola 3. osuus: Suunnalla tiheikköön

Kaunis lauantaipäivä meni kisakylää maltillisesti kierrellessä. Piti yrittää säästellä jalkoja aamuyön pitkää lenkkiä varten. Lähdön jälkeen torkuin teltassa yhteensä pari kolme tuntia. Välillä piti heräillä seuraamaan miten viesti eteni. Onneksi Soseen loistava pasteijaosasto oli aina ajan hermolla. Kolmen jälkeen nousin ja aloin laittaa varusteita niskaan. Valoa oli jo sen verran, että lampun sai jättää telttaan. Olin investoinut uusiin sukkiin ja housuihin. Vanhoihin housuihin ei olisi mahtunut varakompassia, mutta nyt pidin sitä välttämättömänä, koska olin päättänyt lähteä matkaan peukkukompassilla, jonka käyttöä olin ehtinyt harjoitella vasta reilun kuukauden vaihtelevalla menestyksellä.

Vaihtoalueella yritin hiukan lämmitellä, mutta ehkä vuorokaudenajasta johtuen kone kävi aika hitaalla, vaikka jännitys oli mielen jo kirkastanutkin. Mukava oli seurata vaihtoja ja kuunnella reissun jo tehneiden kommentteja. Se tuli selväksi, että tiheikköjä on tiedossa.

Pienen odottelun jälkeen Hilla jo ilmestyikin puomille iloisena itsenään. Kartta käteen ja menoksi. Heti pitkä väli, varmaan parisen kilometriä. Lakanassa olikin taittelemista, jotta sen sai käteen sopivaksi. K-pisteeltä sitten suunnitelmana viivaa pitkin ensimmäisenä tarkistuspisteenä reitin halkaiseva tie. Huomasin kuitenkin jo muutaman sadan metrin jälkeen ajautuneeni reilusti viivasta vasemmalle ja tein heti muutoksen pelisuunnitelmaan.

Peukkukompassi taskuun ja perinteinen käteen. Tällä pysyisi varmemmin suunnassa pitkillä osuuksilla ja tiheiköissä.  Jälkikäteen arvioituna tämä varmaan oli oikea päätös. Korjasin tiellä itseni takaisin oikealle reitille ja sen jälkeen suon yli, mäen vasemmalta reunalta voimalinjan ali aika lailla suoraan ensimmäiselle rastille. Hitaasti meni, mutta suunta vain kohti seuraavaa ja sitä seuraavaa rastia. Välit olivat lyhyitä ja liput löytyivät vaivatta.

Neljäskin oli suhteellisen selvässä paikassa mäen huipun takana. Sen jälkeen tulikin kinkkisempi väli. Päätin kiertää jyrkänteen vasemmalta metsän reunan kautta, koska siellä maasto näytti aika selkeältä. Isojen jyrkänteiden jälkeen käänsin kuitenkin hiukan liian aikaisin kohti rastia ja olin hieman epävarma olinko oikeassa suunnassa. Pienistä nypyistä ei saanut heti kiinni. Edelliseltä rastilta peesiin lähtenyt kaveri ei ollut ilmeisesti vilkaissutkaan karttaansa, koska hänellä ei ollut tilanteeseen mitään sanottavaa. Roikkui vai perässä. No, ei auttanut kuin jatkaa eteenpäin ja kyllähän se rasti lopulta tuli eteen aika lailla suunnitelman mukaan.

Seuraava väli oli helppo, mutta seiska ja kasi olivat hankalassa paikassa jyrkässä rinteessä ja siellä oli muitakin rasteja hakemassa. Aika hidasta oli meno, mutta rastit löytyivät. Ysiä kohti lähdin hiukan kiristämään vauhtia. Huomasin olevani viivasta oikealla ja piti korjata suuntaa. Päädyin ojalle, josta sain itseni kartalle ja rasti löytyikin läheltä, ojan päässä olevan kiven vierestä. Seuraavaksi taas suunnalla eteenpäin. Aika pitkä avokallio-osuus, mutta rasti löytyi kun vaan jaksoi jatkaa riittävän pitkälle. Sitten tiheikön läpi uraa pitkin juomarastille ja samalla suunnalla mäen päälle rastille nro 11. Sieltä uraa pitkin tiheikön reunaan ja sisään. Löysin itseni pieneltä kumpareelta, jossa kaveri kysyi missä ollaan. Kerroin oman tulkintani, mutta hän ei ollut samaa mieltä. Oli ilmeisesti pyörinyt jo hetken puskassa. Aloin epäillä itsekin sijaintiani ja päätin palata takaisin tiheikön reunaan. Olin kuitenkin ollut ihan kartalla ja jatkoin oman tulkintani mukaan. Oma rasti (116) löytyi nyt helposti.



Reissun pitkäkestoisin pummi ja reitinvalinnat TV-rastin jälkeen

Taas tiheikköä ja suunnalla eteenpäin. Ajauduin hiukan itään ja tiheikön reunalla olin taas epävarma sijainnista ja tein jostain syystä käännöksen oikealle kohti lähellä olevaa mäkeä, vaikka lähtökohtaisesti jo epäilin, että se ei ole minun mäkeni. Rasti löytyi, mutta ei oma. Edelleenkään en palannut alkuperäiselle reitille vaan jatkoin pari seniorin kanssa hieman pohjoisemmaksi. Hetken perästä totesin olevani väärällä mäellä ja palasin omalle reitille. Oma rasti löytyikin melko pian. Tämä oli reissun todennäköisesti pitkäkestoisin pummi. Onneksi pari seuraavaa väliä meni hyvin.



TV-rasti mäen päältä löytyi helposti ja seuraava pidempi väli meni metsän reunoja kiertäen ja tietä pitkin juosten. Omasta mielestä ehkä suunnistuksellisesti kisani paras rastiväli, koska reitinvalinta oli oma, se oli nopeakulkuinen ja mielestäni jätin useammankin selän tällä välillä.  Jossain näillä main sade alkoi jo olla haitaksi. Lasit olivat niin täynnä pisaroita, että ne piti ottaa käteen.

 Seuraavat neljä rastia (16-19) meni liikaa peesatessa. Oli aika saman tasoinen porukka suunnistuksellisesti, mutta vauhti oli melko hidasta. Toki maasto oli pienipiirteistä, joten se saattoi olla ihan oikea vauhti minullekin.

Reissun pitkäkestoisin pummi ja reitinvalinnat TV-rastin jälkeen

Rastille 20 lähdettäessä lisäsin vauhtia. Ajauduin hiukan sivuun ja kesti hetken ennen kuin tiheikön reunasta löytyi oikea kohta. Aika monella muullakin näytti olevan rasti hakusessa. 21 (119) löytyi helposti. Sieltä tietä ja metsäkoneuraa hyödyntäen eteenpäin. 22 (182) oli hankala löytää ja aikaa paloi rinteessä pyöriessä. Rasti nro 23 (175) löytyi onneksi hiukan helpommin. Pummailusta sisuuntuneena piti lisätä vauhtia, kun maasto alkoi käydä helpommaksi. Suunnalla kohti rantarastia (24-126), joka löytyi ilman ongelmia. Seuraavalla välillä vauhti kostautui ja väärää polkua juostessa ajauduin toisen suunnistajan kanssa ihan väärälle reitille. Onneksi ajallisesti pummi ei ollut iso, vaikka gps-käppyrä näyttää armotta että turhaa matkaa tuli aika lailla.

Loput kolme rastia löytyivät helposti, vaikka vauhtia tuli pidettyä sen verran kuin jaloissa oli paukkuja jäljellä ja ruuhkassa sai edettyä. Viimeinen rasti Jukola-kyltin juuresta ja sitten maalisuoralle. Loppuleimaus, neljännen osuuden kartta kouraan ja Saara matkaan.

Olo oli väsynyt, mutta ei mitenkään erityisen puhki. Matkaa oli gps:n mukaan kertynyt tasan 18 km eli ylimääräistä tuli 2,3 km. Sen puolesta ihan siedettävä suoritus, koska matkalle mahtui pari tarkoituksellista pidempää kiertoa. Aikaa meni 3:08, mikä oli hieman pessimistiseen etukäteisarvioon nähden jopa hyvä, mutta näin jälkikäteen tarkasteltuna pienoinen pettymys. Kolme tuntia olisi ollut suhteellisen helppokin alittaa. Sen verran tyhmiä virheitä tuli tehtyä ja lisäksi vauhtia olisi voinut pitää enemmän. Toisaalta tämä oli vasta toinen Jukolan viestini sekä toistaiseksi elämäni pisin suunnistus, joka kaiken huipuksi alkoi klo 4:38. Joten kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen omaan tekemiseeni. Kartan lukua, yösuunnistusta sekä jalkoihin lisää nopeutta, siinä kesän ja syksyn harjoitusohjelma. Ensi vuonna Lappeenrannassa sitten jälleen.

-Jussi

Louna-Jukola 1. osuus: Valoletkassa rastilta toiselle

Valmistautuminen Jukolan viestin avausosuuteen sujui hyvin: leiriydyttyämme SOSE Basecampiin kävin pari kertaa syömässä kisakeskuksessa, mutta muutoin pyrin lepäilemään, ettei jalat olisi heti alkumetreillä väsyneet. Joukkueen yhteishetki teltoilla yhdeksältä nosti meikäläisen sykettä yllättävästi. Tähän mennessä ei ollut jännittänyt, mutta nyt alkoi paniikki iskeä puseroon!

Kun yhteiskuvat oli saatu otettua, vetäydyin telttaan kiskomaan juoksukamppeita päälle. Uudet sukat paketista jalkaan, pinkki buffi päähän ja otsalamppu siihen päälle, jes kohta mennään! Lähdin hieman kymmenen jälkeen emitin nollaukseen ja ehdin hyvin ennen ruuhkaa lähtöalueelle.

Lähtölaukausta oli hermostuttavaa odotella, varsinkin kun koko kilpailukeskus hiljentyi minuuteiksi ennen pamausta. Ja sitten matkaan. En halunnut satuttaa ruuhkassa itseäni ja lähdin hölkäten etenemään. Muilla ei ollut selkeästikään sama taktiikka vaan kyynärpäät ojossa paineltiin takaa ohi.

K-pisteeltä lähdin letkan mukana suunnalla kohti omaa rastia. Heti pitkä rastiväli! Varmistelin useaan kertaan että olen menossa oikeaan suuntaan, mutta vasta voimalinjalle tultuamme aloin tarkemmin tsekkailemaan missä mennään. Kun letka lähti nousemaan metsäautotieltä mäen päälle, tajusin ettei mennä mun rastin suuntaan (vaikka edellämenijät huutelivat samaa koodia). Aiemmista Jukoloista viisastuneena päätin ottaa ekan tarkasti, ja irtauduin letkasta käyriä seuraten suoraan rastille. Onnittelin itsenäni muiden häröillessä eestaas.

Kakkonen ja kolmonen löytyivät napakasti ja yllätyin pellon laidalla olevasta juomarastista, näin aikaisin! Letka mäkeä ylös eteni melko hitaasti, ja etsin vähän omia polkujani ja ohittelin jengiä. Oma rasti löytyi hyvin, jonka jälkeen piti tehdä ensimmäinen kunnon reitinvalinta; jyrkänteiden oikealta vai vasemmalta puolelta vitoselle. Valitsin oikean ja etenin tässä vaiheessa yksin. Oli alkanut jo hämärtää, joten maaston muotoja oli vaikeaa erottaa kaukaa. En ollut ihan varma missä kohtaa olin etenemässä, sillä pienipiirteistä avokalliota oli hankala lukea pimeässä. Yhtäkkiä kuulen, kun joku huutaa tsemppiä SOSEelle, kiitoskiitos!

Etenen avokallion reunaan ja tässä vaiheessa muitakin rastinetsijöitä ilmaantuu jälleen ympärille. Yhdessä haemme 112:sta ja vahingossa tipautan polulle asti, paikallistan mukamas itseni ja juoksen kohti rastia, mutta se onkin hajonta 215. Siitä onkin helppo suunnata rinteen reunaa omalle rastille. Tästä eteenpäin juoksemme porukassa (jossa yksi Ajokoirakin mukana) kutoselle, seiskalle ja kohti kasia.

Hieman ennen kasia letkan kärki lähtee etsimään rastia liian aikaisin. En tästä hämäänny, vaan jatkan matkaa (uraa pitkin) ja nappaan kasin ennen muuta letkaa. Sitten ura katoaa ja etenen hetken matkaa suunnalla, mutta päätänkin koukata vasemmalta polun kautta vitosrastin ohitse. Kallion reunalta tullaan persliukua alas, ja ysi löytyy suolta helposti. Sitten jolkotellaan letkassa juomarastin kautta kympille.

Otan kympiltä suunnan kohti omaa rastia, ja lähden letkan perään katsoen että ollaan menossa mun rastille. Mutta ura viekin keskelle tiheikköä, jossa oman lampun teho ei riitä alkuunkaan! Näen vain nenäni edessä olevat puut, en mitään muuta. Tupsahdan aukiolle, josta valojen vilkkumista seuraten kaarran oikealle ja tulen hajontarastille. Ei muuta kuin takaisin tiheikköön ja käväisen kertaalleen metsänrajassakin kunnes joku huutaa isoon ääneen 211:n sijainnin ja päädyn vihdoin rastille. Seuraavat rastivälit suunnistan hitaasti mutta varmasti, tiheiköt ovat tosi pimeitä.

Kolmentoista jälkeen tarjoillaan jälleen useaa reittivalintaa. Tässä juutun kävelyvauhtia etenevään letkaan ja tiheikössä ei pääse ohitse. Tielle tullessamme kiristän tahtia ja kaarran hakkuuaukion laitaa kulkevalle polulle. Tässä on mukava juosta. Etenen yksin rastivälin puoleen asti kunnes saan tutunnäköisen letkan kiinni. Huikkaan letkalle, että minnekäs olette menossa, johon saan yhdeltä vastauksen että 134:lle johon toinen huikkaa kärjestä, että joo sinne. Yritän jututtaa jengiä, mutta saan vähän vastakaikua. Niin, suunnistamaanhan tänne on tultu :)

Pinkaisen porukan ohi 134lle, joka löytyy helposti avokallion laelta. Sitten teen reissun ehkä typerimmän peesailumokan. Lähden hiljaisen joukon jatkeeksi oikealle, mutta en lue tarkasti karttaa. Yritämme tähdätä tiheikön keskelle tienpäähän, mutta ojan ylitettyämme hoksaan ettemme ole oikealla uralla. Avokalliolta kaarramme oikealle ja löydämme tien. Harmillinen turha kierto! Lähestymme rastia nro 15 ja huomaan vasemmalla Pendolino-junan lailla eteneviä valoja. Huikkaan porukallemme, että kärki taitaa mennä tuolla. Kohta tielle putkahtaakin kakkososuuden menijöitä puuskuttaen.

Viidentoista ja juomarastin jälkeen jatkan tien ja tiheikön kautta polulle. On pimeää ja jostain syystä en kunnolla malta tarkistaa missä kohtaa polkua olen. Nousen kallioiden vasempaa puolta ja sitten kaarran oikealle ”rastin suuntaan”, mutta ajaudun seuraavan nyppylän taakse ja tipahdan kartalta. Tästä alkaa päämäärätön haahuilu. En saa mistään kiinni vaikka kuinka yritän asettaa karttaa vastaamaan maastonmuotoja. Kärkijoukkueita pyyhkii oikealta ja vasemmalta ohi, joku kysyy minulta missä ollaan. Kertaalleen kuulen, että tuolla se 218 on, ja lähden käden viitoittamaan suuntaan. Ei löydy ja haahuilu jatkuu. Alkaa ärsyttämään. Yritän löytää takaisin polulle, mutta sekin on hukassa. Kunnes aiemmin kanssani juossut kaveri kertoo löytäneensä rastin ja vihdoin minäkin bongaan sen kuopasta, olipa piilossa. Tässä vaiheessa on selvää, että kolmen tunnin alitus ei tule toteutumaan, vaikka alkumatkaan olen ollut todella tyytyväinen. Kasaan itseni ja loput rastit löytyvät ilman ongelmia.

Viimeisen juomarastin jälkeen vauhti hidastuu hetkeksi kun haluan ottaa hiekkakuoppat ja sinne tänne risteilevät polut tarkasti. Venlojen viestistä tutut maisemat vilahtelevat silmissä ja otsalamppujen valot kimmeltävät hienosti veden pinnalla. Kilpailukeskuksen kuulutukset voimistuvat askel askeleelta, juoksu tuntuu kevyeltä ja loppuviitoitukselle riittää energiaa. Bongaan Hillan jo kaukaa ja tuulettelen onnistunutta suoritusta maalisuoralla.

Pettymys iskee kilpailukeskuksessa kun tsekkaan oman sijoitukseni – päälle 1600. Se ei ollenkaan vastaa omaa fiilistä! Olisi pitänyt juosta lähtöviitoituksella kovempaa ja jättää 218-rastin haahuilu tekemättä. Vaan onpa parannettavaa ensi vuotta silmällä pitäen!

Team SOSE 1. osuus / reittihärveli